Mikrofoni on laite, joka kerää ääntä itsensä ympäriltä ja muuttaa äänet signaaliksi. Mikrofoneja on erilaisia, näistä yleisimmät ovat dynaaminen mikrofoni ja kondensaattorimikrofoni. Dynaaminen mikrofoni on yleisin ja sitä käytetään esimerkiksi laulussa. Kondensaattorimikrofoni, "konkkamikki", on herkkä mikrofoni, jonka toimintaperiaate on hieman monimutkaisempi kuin dynaamisessa mikrofonissa. Tämä mikrofoni soveltuu parhaiten puhallinorkesterin tai muun akustisen orkesterin käyttöön. Tällaisen orkesterin jokaisen soittimen mikittäminen on turhan työlästä ja esteettisesti huono vaihtoehto puhumattakaan siitä, riittääkö käytössä olevassa mikserissä kanavat. Kondensaattorimikrofoni tarvitsee toimiakseen paristoja tai Phantom-virtaa mikseristä. Mikrofoni voi olla nykyään myös langaton, jolloin mikrofonin sisälle on rakennettu lähetin – vastaanotin sen sijaan on kaapelilla kiinni mikserissä. Mikrofoni tarvitsee tällöin paristoja toimiakseen. Kuvan mikrofoneista vasemmanpuoleinen on dynaaminen ja oikeanpuoleinen on kondensaattorimikrofoni.

Eri mikrofonit ottavat äänen erilaisilta alueilta – mikrofonin suuntakuvio kertoo, mistä suunnasta mikrofoni ottaa parhaiten ääntä. Tutustu suuntakuvioihin ennen kuin hankit mikrofoneja ja käytä oikeanlaista mikrofonia tarpeen mukaan oikeassa tilanteessa. Mikrofoni kytketään mikseriin sille haluttuun kanavaan.

Mikseri eli äänipöytä on laite, johon kiinnitetään kaikki mikrofonit. Yksi mikrofoni, tai elektroninen soitin, vastaa mikserissä yhtä kanavaa, kutakin voidaan säätää sopivaksi muihin kanaviin nähden. Mikseristä riippuen säätömahdollisuuksia on erilaisia määriä. Mikseriin kiinnitetään usein muita oheislaitteita, joilla pystytään muokkaamaan ja efektoimaan ääntä raita kerrallaan ja kaikkia ääniä yhdessä. Mikseri kokoaa kaikkien kanavien äänisignaalin yhdeksi äänisignaaliksi, joka siirretään vahvistimiin.

Kuvan mikseripöytä on 16-kanavainen, yksi pystyjono vastaa yhtä
kanavaa. Tulevat ja lähtevät kaapelit kytketään mikserin takapaneliin.

Vahvistimen tehtävänä on nimensä mukaan vahvistaa mikseristä tullut signaali sopivaksi kaiuttimille. Vahvistimessa ei kuitenkaan ole sen enempää säätöjä, vaan äänenvoimakkuuden säädöt tehdään mikserissä kanavakohtaisesti sekä masterilla, eli pää-äänenvoimakkuudensäätimellä. Jos halutaan useampia eri taajuuksilla toimivia kaiuttimia kiinni äänentoistoon, täytyy lisätä vahvistimia. Esimerkiksi bassotaajuudet vahvistetaan ja toistetaan omana yksikkönään, sillä jos keskiäänet ja bassot toistettaisiin samasta vahvistimesta, keskiäänille suunniteltu kaiutin yrittää toistaa myös bassoäänet. Lopputulos ei ole paras mahdollinen.

Kaiuttimet ovat äänentoiston viimeinen osa. Äänentoistossa kaiuttimet voidaan jakaa kahteen ryhmään: PA-kaiuttimiin sekä monitorikaiuttimiin. PA-kaiuttimet suunnataan yleisöön ja monitorit suunnataan soittajille. Isoissa tapahtumissa ja muutenkin tarpeen vaatiessa äänitaajuudet jaetaan toistolaitteistoille siten, että äänentoistosta tulevä ääni olisi mahdollisimman puhdasta ja kaikki tarvittavat ylä- ja alaäänet kuuluisivat. Tällöin tarvitaan diskantille, keskiäänille ja bassolle omat PA-kaiuttimensa. Tällaisissa tapauksissa ääni vahvistetaan usealla päätevahvistimella.

Nykyään käytetään myös korvamonitoreja, jotka korvaavat isoelementtiset lattiamonitorit. Korvamonitorien hyötynä on kullekin soittajalle paremmat yksilölliset kuulemismahdollisuudet. Esimerkiksi laulaja voi halutessaan kuulla kitaraa enemmän kuin rumpuja. Samalla rumpali voi haluta kuulla bassoa enemmän kuin kitaraa. Korvamonitorit toimivat myös korvatulppina.

Lopuksi, kun kunkin kanavan säädöt on tarkistettu sound checkissä, on laitteisto valmis esiintymistilaisuutta varten. Nauhoituksen yhteydessä laitteiston kokoonpano on perusidealtaan sama pieniä muutoksia lukuunottamatta. Hanki tarvittava määrä oikeita kaapeleita ja osta sen lisäksi vielä ylimääräisiä varakaapeleita – kaapeleita ei ole koskaan liikaa eikä ne ole koskaan liian pitkiä. Kuvassa kolmen erilaisen kaapelin liittimiä, joista oikeanpuoleisin on kaiutinkaapelin liitin.

Harmonikkamusiikissa yleisesti pärjätään pienellä kalustolla. Esimerkiksi tanssikeikalla, tilasta ja tarpeesta riippuen, voi mikittää rummut ja laulu erillisillä mikrofoneilla. Harmonikat voidaan mikittää kukin erikseen, mutta konserttitilanteessa voidaan käyttää esimerkiksi muutamaa kondensaattorimikrofonia. Akustisesti hyvässä salissa mikrofoneja ei tarvitse ollenkaan. Johonkin harmonikkaan voidaan laittaa myös midi-laitteet, jolloin saadaan lisää vaihtoehtoja soundeihin. Jokainen keikkapaikka vaatii yksilölliset ratkaisunsa PA:n kokoamisessa vaikka peruselementit ovat samat. Ratkaisuihin vaikuttavat erityisesti kokoonpano, soittotila ja ihmismäärä. Puhtaassa harmonikkamusiikissa pärjätään yksillä PA-kaiuttimilla, joita löytyy markkinoilta erityisesti harmonikalle suunniteltuna.

Mikrofonien asentaminen harmonikan sisälle on hyvä ratkaisu silloin, kun halutaan saada kuuluviin niin harmonikan diskantti- kuin bassoäänetkin. Yleensä diskanttipuolelle tulee useampia mikrofoneja kuin bassopuolelle, minne asennetaan yleensä vain yksi tai joskus kaksi mikrofonia. Tällä järjestelyllä saadaan kuitenkin hyvä balanssi: kaikki diskantin äänet saadaan kuuluviin tasavertaisesti. Jos on kyseessä esimerkiksi muutamien harmonikansoittajien ryhmä, saadaan sisäisillä mikrofoneilla kukin soitin täydelliseen tasapainoon muiden soittimien kanssa soiton ajaksi mikäli äänentoisto on tarpeellinen. Huono puoli sisäisissä mikrofoneissa on harmonikan runkoon tehtävät reiät. Osa sisäisistä mikrofonisarjoista tarvitsee pariston toimiakseen.

Ulkoinen mikrofoni on toisinaan riittävä ratkaisu harmonikan mikittämiseksi, sillä käytännössä bänditoiminnassa sähköbasso hoitaa harmonikan bassopuolen työn. Ei siis synny tarvetta käyttää harmonikan bassoa. Mikäli harmonikalle on tarvetta bänditoiminnassa, riittää alussa todennäköisesti yksi kravaattimikrofoni tai joutsenkaulamikrofoni kiinnitettynä diskantin maskiin. Mikrofonin kiinnitysmekanismista riippumatta kannattaa olla varovainen mikrofonin kiinnityksen yhteydessa, jottei maskiin tule kolhuja ja että mikrofonin piuha ei tule häiritsemään soittoa.

Yksi mahdollinen laiteyhdistelmä on, että soittimessa on midi-laitteisto asennettuna mikrofonien kanssa. Tämä mahdollistaa harmonikan omien äänien sekä midi-äänien yhdistelmien viennin äänentoistoon. Bassosta voidaan soittaa bassokuviot, jolloin sähköbassonsoittaja on periaatteessa tarpeeton.

Sisäisillä ja ulkoisilla mikrofoneilla on erilaisia ominaisuuksia. Se, kumpaa systeemiä suositellaan käyttöön ja millä perusteilla, riippuu täysin suosittelijasta (tottumiskysymykset) ja halutuista ominaisuuksista.