|
Olet tässä: Musiikkikoulu - Oppiminen
bassomerkinnät palkeen käyttö rakentajaksi soittajaksi termistö Harmonikan rakentajaksi ja huoltajaksi
Suomen ainoa harmonikka-alan koululaitos on Ikaalisissa
Suomen ainoa koulu, jossa saa koulutuksen harmonikan korjaamiseen ja rakentamiseen, on Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, lyhyesti Ikata. Koulu on ammattikoulu ja nimensä mukaan Ikaalisissa, aivan keskustan tuntumassa. Kari Ahvenainen on ollut ollut perustamassa harmonikkalinjaa vuonna 1995 Tapio Nystenin kanssa. Koulutus harmonikkalinjalla kestää 2,5–3 vuotta (120 opintoviikkoa), jonka laajuuteen vaikuttaa merkittävästi opiskelijan aiempi koulutus. Ylioppilastutkinto lyhentää opintoja noin puoli vuotta, mutta kouluun pääsee myös peruskoulupohjalla. Opintolinjalla voi painottaa harmonikan rakennusta tai huoltoa, joskin kummallakin linjalla tehdään samoja näytetöitä. Virallisesti oppilinjan nimi on Harmonikanrakennus, mutta käytännössä suurin osa suomessa ammattilaisen töistä on huoltotöitä. Koulutukseen kuuluu käytännön ohella myös teoreettisia aineita kuten kulttuurihistoria ja kuvaamataito. Harmonikan soitinhistoria kuuluu niin ikään harmonikkalinjan opintokokonaisuuteen. Linjalta valmistuneet ovat Suomessa käytännössä yksityisyrittäjiä, sillä alan pienuudesta johtuen työpaikkoja ei ole tarjolla: Kouvolan harmonikkatehdas lopetti toimintansa 1995. Valmistuneet opiskelijat ovat arvonimikkeiltään artesaaneja.
Jatkokoulutusmahdollisuuksia ei Suomen opintojärjestelmässä toistaiseksi ole, mutta ei ole tavatonta lähteä ulkomaille jatko-opintoihin. Koulu ei kuitenkaan järjestä jatkokoulutuspaikkoja ulkomaille, mutta koulu antaa hyvät eväät oman tulevaisuuden suunnitteluun. Opiskelijaksi haku
Opiskelijaksi haetaan yhteishaun kautta ja koulu kutsuu hakijat hyvissä ajoin ennen opiskelun alkua pienimuotoiseen pääsykokeeseen. Pääylläpitäjän pääsykokeessa vuonna 2005 nikkaroitiin pieni puuhärveli. Tämän lisäksi oli pieni koesoitto harmonikalla sekä haastattelu. Harmonikkalinjalle on suhteellisen helppo päästä verrattuna kielisoitinrakennuspuolelle pääsyyn, siitä syystä, että kitaralinjalle hakijoita on monikymmenkertainen määrä harmonikkalinjaan verrattuna. Pääylläpitäjän mielestä tärkein asia linjalle pääsyyn on hakijan motivaatio, ei puutyötaidot sillä niitähän tässä koulussa opetetaan. Lisää opintolinjasta ja koulusta voit käydä lukemassa koulun kotisivuilta osoitteesta http://ikata.lpkky.fi/. [ Ylös ] |