Harmonikansoittajaksi, tai soittajaksi ylipäätään, on niin monta tietä kuin soittajaakin. On turhaa antaa tarkkoja ohjeita, miten kunkin musiikkiura tulisi alkaa ja edetä. Ohjaavaa kättä on puolestaan helppo näyttää. Alla on lyhyesti koottu musiikkiin ja soittoharrastuksen kehitykseen liittyviä asioita.

Kuulo on ihmiselle yksi tärkeimmistä aisteista, joka on valitettavasti jäänyt hieman alistettuun asemaan näköaistia ruokkivassa yhteiskunnassa. Kuulo on tunnon ohella aisti, joka aloittaa toimintansa sikiökauden varhaisessa vaiheessa. Kuulo on niin ikään yksi viimeisistä sulkeutuvista aisteista (ellei viimeinen). On todistettu, että vauvat pystyvät kuulemaan jo kohdussa: vauvoille äidin ääni ja sydämenlyönnit ovat oma maailmansa, jotka vaikuttavat vauvan kasvuun paljon. Vauvan kuulema äänimaailma on verrattavissa äidin muihin elämäntapoihin, jotka vaikuttavat vauvaan napanuoran kautta (esim. tupakointi). Tämän vuoksi useat ihmiset ympäri maailmaa soittavat kohdussa olevalle vauvalle musiikkia. Musiikilla voidaan vaikuttaa moniin asioihin, kuten äidin ja lapsen rauhallisuuteen – musiikin voimaa ei sovi vähätellä.

Musiikkiuran voi aloittaa pian vauvan synnyttyä. Vauvoilla on mahdollista osallistua musiikkileikkikouluihin. Musiikkileikkikoulut ovat nimensä mukaisesti leikkikouluja, joissa musiikilla on tärkeä rooli lapsen kehityksessä. Lapset sijoitetaan musiikkileikkikoulussa yleensä iänmukaisiin ryhmiin, eikä esimerkiksi kehitysvammaisia lapsia ole unohdettu. Varhaisimmillaan musiikkileikkikouluun pääsevät noin kolmen kuukauden ikäiset vauvat vanhempansa kanssa. Kyseessä on tällöin niin kutsuttu vauvamuskari. Ryhmäkoot, ikäjaot, erityisryhmät ja tuntien pituudet vaihtelevat kunkin musiikkileikkikoulun resurssien mukaan. Yleensä musiikkileikkikoulun tuntien pituus on 30 – 60 minuuttia kerran viikossa. Musiikkileikkikoulua voi jatkaa aina kouluikään asti, eli noin seitsemänvuotiaaksi. Musiikkileikkikouluja järjestävät paikkakunnista riippuen esimerkiksi musiikkikoulut, seurat ja seurakunnat.

Jonkin asian, kuten musiikin, harjoitteleminen mahdollisimman nuorena perustuu niin kutsuttuun Suzuki-menetelmään, jonka on kehittänyt japanilainen Shin'ichi Suzuki (1898 – 1998). Menetelmää kutsutaan myös äidinkielimenetelmäksi ja sen perusajatus on, että mitä aikaisemin aloitetaan musiikin tai muun taidon harjoitteleminen, sitä paremmaksi menetelmässä voi kasvaessaan tulla. Taidon oppimista pidetään osana ihmisen luonnollista kehitystä aivan kuten puhumaan oppimista. Harmonikanopetuksen voi aloittaa niinkin aikaisin kuin 3 – 4-vuotiaana, sillä lapsille on olemassa sopivan kokoisia harmonikkoja joka kasvuvaiheelle. Pienimmät soittimet ovat yksiäänikertaisia ja diskantissa on kolme pääriviä ja basso on hyvin suppea. On syytä harkita, onko lapsen ohjaaminen tiettyyn harrastukseen vanhempien vaatimus lapselle vai lapsen oma tahto. Onko nuorena soittamisen aloittaminen hyväksi lapsen fyysiselle kasvulle pitemmän ajan kuluessa? Harmonikka on painava soitin sylissä soitettavaksi ja harmonikan paino suhteessa soittajan painoon on suuri, oli kyseessä aikuinen tai lapsi.

Musiikkioppilaitoksissa valmennusopetus on käytännössä musiikkileikkikoulun jatke, joskaan se ei ole sidoksissa musiikkileikkikouluihin – valmennusopetukseen pääsee vaikkei aikaisempia kokemuksia muskarissa olisikaan ollut. Soitinvalmennuksessa oppilaalla on mahdollisuus löytää itselleen parhaiten sopiva soitin. Valmennusopetuksesta on luontevaa siirtyä musiikkiopistoon, jossa alkaa varsinainen soiton oppiminen.

Soitinopetusta on yleisesti saatavilla seitsemänvuotiaille ja tätä vanhemmille oppilaille musiikkioppilaitoksissa. Musiikkiopistoissa on yleensä pääsykokeet keväisin, jolloin valitaan syksyllä aloittavat oppilaat. Musiikkioppilaitoksien mainoksia on yleensä kuntien tiedotuslehdissä, mutta jos omalla paikkakunnalla ei ole musiikkiopistoa, lähimmän musiikkiopiston yhteystiedot voi kysyä Suomen Musiikkioppilaitosten Liitosta. Virallista alaikärajaa pääsykokeissa ei ole, mutta normaalisti opistoihin kannattaa hakea samaan aikaan, kun aloittaa peruskoulun. Mitään soitinta ei tarvitse vielä osata soittaa. Harmonikan opiskelun saralla tämän ikäisille voidaan, kasvuvaiheesta riippuen, antaa jo pieni viisirivinen soitin, joka on maksimissaan kaksiäänikertainen. Myös kolmiriviset yksiäänikertaiset soittimet ovat hyvä vaihtoehto aloittavalle oppilaalle.

Oppilaitokseen hyväksytyt oppilaat aloittavat musiikkiopistossa perusasteen opinnot, joihin kuuluu yleensä pääaine (jokin soitin). Solistisen aineen opetusta on yleensä kerran viikossa 30 – 45 minuuttia. Musiikkiopistoissa on mahdollista suorittaa perusasteen tutkinto eli edetä opinnoissa kaikki kurssit – korkein suoritetava tutkinto on I-tutkinto. Harmonikalla perusasteen todistukseen vaaditaan tutkinnot 1/3 – 3/3 (solistinen aine ja teoriaopinnot) sekä hyväksytty suoritus yleisestä musiikkitiedosta. Ensisilmäyksellä saattaa tuntua kauhealta ajatus kursseista, jotka on suoritettava vaikka väkipakolla. Tässä vaiheessa kyseessä on kuitenkin harrastus normaalin koulutoiminnan ohella, eikä mitään kurssisuoritusta viedä väkipakolla läpi.

"Musiikkiopiston päättötodistus edellyttää opintojen jatkamista opistoasteella ja siihen kuuluvien kurssien suorittamista. Tällöin avautuvat useat uudet ammatillisenkin koulutuksen ovet, varsinkin jos musiikkiopisto-opintojen rinnalla on tullut suoritetuksi myös lukion oppimäärä." http://www.musiikkioppilaitokset.org/

Käytännössä musiikkiopiston päättötodistuksella voi hakea ammatilliseen toisen asteen koulutukseen esimerkiksi Turun Konservatorioon. Monilla jää huomioimatta, että toisella asteella opiskeleminen on täysin ilmaista.

Musiikkiopistojen ohella yksityiset henkilöt antavat opetusta. Usein yksityistunteja antavat soitonopettajiksi opiskelevat tai jo valmistuneet opettajat. Yhteystietoja voi kysyä esimerkiksi Harmonikkainstituutista. Yksityisopetuksessa oppilaat menevät opettajan luokse tai opettaja tulee oppilaan luokse antamaan soitonopetusta.

Siinä vaiheessa, kun harrastuksesta haluaa tehdä ammatin virallista tietä, on mahdollista hakea esimerkiksi Pop- ja jazz-konservatorioon, josta valmistuneella on ammattimuusikon paperit. Kaikissa konservatorioissa ei ole harmonikanopetusta, joten ennen hakemista on syytä ottaa selville oppilaitosten tarjonta. Konservatorioissa suoritetaan toisen asteen ammatillinen tutkinto, joka on laajuudeltaan 120 opintoviikkoa (2001). Valmistuessaan opiskelija ei ole pätevöitynyt opettajaksi, mutta hänellä on yleinen korkeakoulukelpoisuus. Käytännössä musiikinalalla tämä tarkoittaa ammattikorkeakouluja ja Sibelius-Akatemiaa.

Ammattikorkeakouluissa suoritetaan kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto eli opiskellaan soiton- tai musiikkileikkikoulunopettajaksi, muusikoksi, musiikinohjaajaksi tai musiikkipedagokiksi. Sisään pääsee, mikäli toisen asteen ammatillinen koulutus on suoritettu tai lukion ja musiikkiopiston oppimäärän on suorittanut sekä selvinnyt pääsykokeesta. Opintojen laajuus on 180 opintoviikoa (2001). Joissain laitoksissa voi erikoistua pop- ja jazz- tai kansanmusiikkiin.

Musiikinopiskelun arvostetuimpiin opinahjoihin kuuluu Sibelius-Akatemia, joka on musiikkiyliopisto. Harmonikka on ollut Sibelius-Akatemiassa oppiaineena vuodesta 1977 lähtien. Hakijoista valitaan vain parhaat, joten Akatemiaan ei pääse noin vain kävellen sisään. Esimerkiksi solistiseen koulutukseen valitaan yleensä vuosittain vain yksi tai kaksi harmonikansoittajaa. Sibelius-Akatemiassa saa koulutuksen muun muassa musiikkikasvatukseen (koulujen musiikkinopettajakoulutus), mikäli kyseiselle linjalle pääsee. Parhaiten tietoa Sibelius-Akatemian toiminnasta ja linjoista saat käymällä oppilaitoksen sivustolla. Suomessa ei ole Sibelius-Akatemiaa korkeampaa opistoa, jossa opiskella musiikkia.

Muusikoksi tulemiseen ei kuitenkaan tarvita tutkintoja. Hyvällä musiikillisella idealla ja suhteellisen hyvällä soittotaidolla pääsee varsin pitkälle: huonostakin kappaleesta saadaan hyvä ja menestyvä, kun sen osaa esittää hyvin. Mitä pidemmälle musiikillista opetusta vie, sitä taitavammaksi soittajaksi tulee, luonnollisesti. Harva harmonikansoittaja on itse opiskelemalla nykypäivänä kyennyt taiturimaisiin suorituksiin. On aivan eri asia olla erittäin hyvä soittotekniikan taitaja kuin olla hyvä muusikko. Tanssiyhtyeen hanuristiksi tuskin vaaditaan bändin sisällä soittajalta ammattipapereita. Pääasia on, että soitto soi.

Monet pitävät harmonikansoiton aktiivisena harrastuksena töiden ohella. Harmonikkakerhot ovat oiva keino ylläpitää harrastustoimintaa, sillä kerhojen mukana saattaa päästä esiintymään aina ulkomaille asti. Esiintymisiä on niin ikään kerhosta riippuen varsin vaihtelevasti ja musiikkityylillisesti monipuolisesti. Erinäköiset bändit tarjoavat myös harrastelijoille aktiivista toimintaa.

Kansalais- ja työväenopistoissa järjestetään harmonikkatoimintaa paikkakunnasta riippuen. Yleensä toiminta on ryhmässä yhteissoittoa, mutta myös henkilökohtaista opetusta on joissain opistoissa tarjolla.

Harmonikansoittoa harrastusnäkökulmasta on tutkinut muun muassa musiikin maisteri ja harmonikansoiton opettaja Tuisku Marttinen gradussaan Harmonikansoiton tavoitteita kansalaisopistoissa. Gradun tutkimustulosten mukaan harmonikansoiton harrastaminen on varsin tavoitteellista toimintaa ja harrastajat asettavatkin harrastukselleen useita teknis-taidollisia tavoitteita. Myös sosiaalinen yhdessäolo samanhenkisten ihmisten kanssa on tärkeää. Harmonikansoitto kansalaisopistoissa myös laajentaa sen harrastajien musiikillista maailmankuvaa ja vahvistaa omaa persoonaa.

Voit lukea lisää aiheesta täältä