|
Olet tässä: Musiikkikoulu - Soittimen käyttö
itsehoito kantovälineet kuljetus löydä soittimesi olosuhteet remmit soittoasento Olosuhteet
Kosteus ja lämpötila
Selluloidipäällysteiset haitarit ovat vanerirunkoisia ja puupintaiset haitarit ovat viilutettua vaneria tai täyspuuta. Täysin muovirunkoisia haitareita on rakennettu muun muassa Itä-Saksassa. Soittimissa puun kosteuseläminen on ongelmallinen asia, koska jatkuva kosteuseläminen vaikuttaa soittimen toimintaan. Esimerkiksi 1900-luvun alun viisirivisissä soittimissa näppäinkampa oli puuta, joka ajan myötä saattoi taipua niin paljon, että näppäimet jumittuivat paikoilleen. Puun kosteuseläminen näkyy maalipintaisissa soittimissa usein liimattujen liitosten elämisenä. Normaaleissa ja nopeissa olosuhdemuutoksissa ongelmia soittimeen ei tule, joten voit huoletta kuljettaa soitintasi sisältä ulos vuodenajasta ja säästä riippumatta. Kosteus vaikuttaa eniten soittimessa oleviin nahkaosiin, erityisesti nahkasta tehdyt kieliventtiilit ovat herkkiä kosteudelle. Ajan myötä venttiilit kovettuvat käyttökelvottomiksi ja ne täytyy vaihtaa vaikka soitinta olisikin säilytetty asiallisesti. Soittimen säilyttäminen esimerkiksi ulkovarastossa edesauttaa soittimen huonoon kuntoon menemistä. Normaalissa käytössä nahkaiset venttiilit kestävät 5 – 15 vuotta. Toinen suuri ongelma kosteuden kanssa on kielien ruostuminen. Erityisesti merivesi-ilmasto on myrkkyä kielessä käytettävälle teräkselle. Jos huomaat kielissä tummia laikkuja, olet huomannut ruostumisen esiasteen. Tästä ei kuitenkaan ole vielä olennaista haittaa soittamiselle. Jos kieliin tulee ruostetta, on ne syytä vaihtaa. Kosteuseläminen täytyy huomioida säästä ja vuodenajoista riippumatta. Jos olet soittanut vesistöalueella, kasvihuoneessa tai muussa hyvin kosteassa paikassa, anna kosteuden normalisoitua soittimessa ennen soittimen laittamista säilytykseen laukkuunsa. Laukku toimii kumisaappaiden tapaan, kosteus ei pääse pakenemaan laukusta. Lämpötilanvaihtelut vaikuttavat soittimen toimintaan. Varsinkin metalliosissa voidaan havaita lämpölaajenemista, millä on vaikutusta äänen muodostumiseen. Tuodessasi soittimen ulkoa sisätiloihin, kaikki äänet eivät välttämättä toimi kunnolla. Tämä johtuu kosteudesta ja lämpölaajenemisesta. Anna soittimen lämmetä kunnolla ennen soiton aloittamista. Voit avata ja sulkea palkeen muutamia kertoja tyhjennysnappi pohjassa, jolloin lämmintä ilmaa siirtyy soittimen sisälle. Pakkasessa – tai ylipäätään kylmässä – ei ole suositeltavaa soittaa, koska soittimen kielet kangistuvat ja käytetty vaha alkaa kovettua kielipenkeissä ja läpissä. Tällöin soitin on erityisen herkkä kolhuille. Suositeltava soittimen käyttö- ja säilytyslämpötila on 15 – 25 celsiusastetta varjossa. Pohjoisilla leveyksillä kuitenkin soitin joutuu talvella tuon tuosta pakkaseen, joskus hyvinkin pitkäksi aikaa, jolloin soitin ehtii kylmettyä. Anna soittimen lämmetä rauhassa riittävästi ennen soittamisen aloittamista. Pitkään kylmässä olleen soittimen on hyvä antaa lämmetä noin tunnin ajan. Kielilaatat ovat kielipenkeissä kiinni pääsääntöisesti vahalla, joka alkaa kovettua ja haurastua jo kevyessä pakkasessa. Kylmää soitinta on sen vuoksi käsiteltävä varovaisesti, jotta kielilaatat pysyisivät paikallaan ja vahan murtumisilta vältyttäisiin. Pienikin vaurio vahassa vaikuttaa soittimen vireyteen. Kylmyyden ohella myös kuumuus on ongelma. Suorassa auringonvalossa tai autossa ollessaan soitin saattaa lämmetä liikaa, jolloin vahaukset alkavat pehmetä, ja jos lämpötila nousee tarpeeksi, vaha alkaa sulaa. Sen lisäksi, että kuumaa soitinta on pirullista soittaa, auringonvalo (UV) vaikuttaa selluloidin väriin. Valkoinen selluloidi kellertyy muutamassa vuodessa ja muiden värien ongelmana on värien haalistuminen. Paras suoja värivaurioille on pitää soitin valolta suojattuna laukussaan. Soittimen säilytys
Ajan mittaan soittimen käyttökunto heikkenee käytetään soitinta tai ei. Ensimmäiset nahistuvat osat ovat kielilaatoissa kiinni olevat nahkaventtiilit. Ikääntyessään ne kovettuvat ja kääntyvät kielilaatasta ulospäin eivätkä siksi toimi kunnolla. Toinen heikko kohta ovat vahaukset, sillä vaha kovenee ajan mittaa ja vahauksiin tulee helposti murtumia. Vahaus täytyy uusia 10 – 15 vuoden välein soittimen soittokunnon ylläpitämiseksi. Paras tapa säilyttää soitinta pitkäaikaisesti on pitää se laukussaan kosteudelta ja lämpötilanvaihteluilta suojattuna huoneen lämmössä. Älä jätä soitinta patterin viereen sillä liika lämpö ei ole hyväksi. Ulkovarastointi on niin ikään huono vaihtoehto. Kerrostaloissa kuiva huoneilma talvisaikaan on joskus ongelma, joka havaitaan esimerkiksi cassotto-kuilun tiiviyden heikentymisenä. Mitä harmonikka ei kestä?
Selluloidi antaa harmonikalle kestävän pinnan, mutta pinta naarmuuntuu käytössä ja rakennevaurion tullessa, yksivärinen selluloidi voidaan korjata siten, että korjausta hädin tuskin huomaa. Selluloidi on muokattavuutensa takia ymmärrettävästi paljon käytetty pinnoite, mutta selluloidilla on huonoja puolia kuten sen paloherkkyys sekä pinnoitteen vaikutus soittimen sointiin. Selluloidia työstettäessä käytetään asetonia, joka on myös terveydelle haitallinen aine. Oheinen kuvasarja näyttää, miten kaksi selluloidipäällysteistä yksirivisen koppaa palaa, kun ne asetetaan hiilloksilla olevaan nuotioon. Selluloidi palaa nopeasti, eikä siitä jää mitään jäljelle kuten puusta jäisi tuhkaa. Paloprosessin aikana muodostuu hengitykselle vaarallisia kaasuja sekä sangen mustaa savua. Kuvat on otettu 10 sekunnin välein eli näkyvissä on 30 ensimmäistä sekuntia.
Kuvien turvin opimme selluloidista, ettei soitinta kannata pitää tulen lähellä. Niin ikään voimakkaat kohdevalaisimet saattavat lämmittää selluloidin syttymispisteeseen – ja näin on myös käynyt. Selluloidin notkistumispiste on noin 100 °C ja syttymispistettä ei kannata kokeilla. Soittimen kanssa ongelmia muodostuu jo 50 – 60 celsiusasteen tienoilla, jolloin kielipenkkien vahat alkavat pehmetä. Tositarina kertoo, että Rolf Harris oli keikalla Maidenhead & Bray Cricket Clubilla elokuussa 2002 ja paikalla oli noin 300 hengen yleisö. Rolfin harmonikka syttyi tuleen, kun soitin oli ollut liian kauan voimakkaan kohdevalaisimen lähellä. Soitin saatiin sammutettua nopeasti ja Rolf tarkisti soittimen kunnon ja kokeili ääniä. Soittimen pinta oli vaurioitunut, mutta äänet toimivat. Keikka vedettiin loppuun asti kyseisellä haitarilla. Oheisessa kuvassa on tulipalossa ollut haitari. Tulipalon sattuessa soitin oli kantolaukussaan, eivätkä liekit päässeet nuolemaan soittimeen pintaa. Korkea lämpötila kuitenkin teki soittimelle hallaa ja soittimesta tuli käyttökelvoton. Yllättävää kuitenkin, että kielet pysyivät paikoillaan ja kielipenkkien vahaukset näyttivät lähes koskemattomilta. Sisälakkapinta puolestaan oli halkeillut kauttaaltaan. Normaalissa käytössä ei tarvitse pelätä soittimen syttymistä. Jos soitin jää auringonpaisteessa olevaan autoon, todennäköisin vaurio on vahan sulaminen kielilaattojen ympäriltä osittain tai jopa kokonaan. Soitin ei syty palamaan. Hyvä varatoiminpide on pitää soitin auton takakontissa, joka ei lämpeä ohjaamon tapaan saunaksi – ei ainakaan niin nopeasti. [ Ylös ] |