Kaksirivinen on kaiken kaikkiaan samanlainen soitin kuin yksirivinen, joskin kaksirivisen diskantissa on yksi läppärivi enemmän kuin yksirivisen diskantissa. Kaksirivisissä on muiden harmonikkasoittimien tapaan kahva ja koppa, jotka yhdessä muodostavat diskantin rungon sekä näppäimet ja mahdollinen rekisterikoneisto.

Kaksirivissä soittimissa on nykyään käytännössä aina diskanttimaski, ja käsityöllä tehtynä soittimen maskista saadaan juuri sellainen kuin asiakas haluaa. Maskit voivat olla kuvan tyyppisesti yksitasoisia tai ne voivat olla korkeita maskeja viisirivisien maskien mukaisesti. Kuvassa on rakentamani kaksirivisen diskanttiosa.

Soitto-ominaisuuksiltaan kaksiriviset ovat yksirivisiä monipuolisempia, ja monet valmistajat tarjoavat kaksirivisiä malleja enemmän kuin yksirivisiä. Eri valmistajien mallistoja selatessa huomaa, että kaksirivisiä on modifioitu hyvin monella eri tavalla. Mallistoista löytyy esimerkiksi upponäppäinmalleja, joissa on piilotettu tai osittain näkyvä diskanttikoneisto, äänikerrat toimivat nosto- tai maskirekisterillä, bassossa voi olla nostorekisteri tai peukalorekisteri ja niin edelleen.

Kaksirivisten markkinoilta löytyy paljon selluloidipäällysteisiä soittimia, mutta perinteiset puupintaiset soittimet ovat myös pysyneet mallistoissa. Hyvin useat kauniit puupintaiset soittimet ovat kuitenkin vain viilutettua vaneria. Täyspuisia runkoja tekee pääsääntöisesti yksityiset soitinrakentajat. Tällaisia tekijöitä löytyy esimerkiksi Norjasta ja Suomesta. Puupintaiset soittimet, joissa diskantin puiset näppäinvarret ovat näkyvissä, ovat malliltaan perinteisiksi luokiteltavia. Perinteikkyydestä huolimatta nykyään suurimmassa osassa kaksirivisten diskanttirunkoja on alumiininen välipohja, vaikka rekisterit olisivatkin puuliuskoja. Mikäli rekisterikoneisto on asennettu maskin eteen viisirivisten tapaan, koko rekisterikoneisto on metallinen. Puiset rekisterilistat puolestaan kiinnittyvät suoraan rungon päälle tuleviin vetonuppeihin.

Yleensä kaksiriviset ovat kaksi- tai kolmiäänikertaisia, mutta myös neliäänikertaisia kaksirivisiä on olemassa. Kaksirivismallistoissa on pintaäänikertaisten soittimien lisäksi soittimia, joissa on cassotto-kuilu. Näitä on esimerkiksi kolmiäänikertaisissa malleissa. Kaksiäänikertaisissa malleissa ei yleensä ole rekisterikoneistoa, mutta kolmi- ja neliäänikertaisissa sellainen on. Rekisterikoplareita on yhdestä viiteen mallista riippuen, ja asiakas voi halutessaan tilata soittimen juuri tietyillä äänikerroilla. Esimerkiksi kolmiäänikertaiseen soittimeen voi saada 8'+8'+8' -äänikertakokonaisuuden musette-virityksellä tai 8'+8'+16'-äänikerroilla suoran virityksen.

Harmoschkan
näppäinkaavio

Suomessa yleinen
G/C-vireisen
näpppäinkaavio

Viereinen näppäinkaavio kuvaa suomessa käytössä olevan järjestelmän diskanttipuolta, ja se on G/C -vireinen. Sisempi rivi on hyvin samankaltainen kuin c-vireisen yksirivisen näppäimistö kahdella erotuksella: g/a -näppäin on toisin päin ja E/G -näppäimen tilalla on ais/gis -näppäin.

Mikäli ei tiedetä, minkä vireinen soitin on, voidaan soittimen vireys tarkistaa diskantin kolmannesta näppäimestä: työntöääni kertoo vireyden.

Venäläisissä kaksirivisissä on oma toimitalogiikkansa. Suomalaisen G/C -kaavion vieressä on venäläisen harmoschkan näppäinkaavio. Suurin ero länsimaisiin kaksirivisiin on siinä, että soitin ei ole vaihtoääninen, vaan yhdestä näppäimestä tulee yksi ääni palkeen suunnasta riippumatta. Kaksi leukaa lähinnä olevaa näppäintä ovat tosin vaihtoäänisiä. Walter Maurerin kirjasta en saanut selvää kumpi näppäimen puoli tarkoittaa veto- ja kumpi työntöpaljetta.

Näppäimistössä on kummassakin rivissä myös yksi näppäin enemmän kuin länsimaisissa kaksirivisissä. Muitakin venäläisiä systeemejä on olemassa, mutta toistaiseksi olen joutunut rajaamaan aihealueen länsimaisiin harmonikkoihin. Monet "itämaan ihmeet" ovat jääneetkin toistaiseksi käsittelemättä.

Kaksirivisissä kielipenkit ovat samanlaisia kuin missä muussa tahansa harmonikassa, joten voit lukea kielipenkeistä enemmän viisirivisen alavalikosta. Kromaattiseen harmonikkaan verrattuna diatonisissa soittimissa äänet asettuvat kuitenkin hieman toisin: kromaattisissa haitareissa äänien sijainti kielipenkissä vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä pianoharmonikka vai näppäinharmonikka, jossa läpät ovat kahdessa tai kolmessa rivissä. Diatonisissa soittimissa äänien sijainti menee vastaavasti kuin kromaattisessa harmonikassa, jonka läpät ovat kolmessa rivissä: yksi näppäinrivi vastaa yhtä läppäriviä. Kielipenkin yksi sivu vastaa yhtä äänikertaa.

Soittimen sisällä kielipenkit asettuvat soittimeen samoin kuin muissakin soittimissa. Puiset rekisteriliuskat, joita liikutetaan kopan päällä olevista nupeista, tulevat kielipenkin pohjaan tehtyyn uraan välipohjan päälle. Metallirekisterikoneisto puolestaan rakennetaan välipohjan sisään.

Vähärivissä on yleensä yksi olkaremmi, joka on tarkoitettu oikealle olalle. Remmiä voi pitää myös hauislihaksen kohdalla. Soitin on kevyt eikä se tarvitse sen enempää remmejä pitelemään soitinta paikallaan. Istualtaan soitettaessa oikean jalan voi laittaa vasemman jalan päälle ristiin, joka antaa tukea peukalon ohella työntöpalkeelle. Vetopalkeen aikana tärkein tukipiste on oikea olkapää. Seisten soitettaessa voi käyttää yhtä remmiä, mutta monet käyttävät kahta remmiä tukevan soittoasennon saamiseksi.