Khaen-soittimella on monta kirjoitusasua kuten kaen, khene, caen. Nimi on vääntynyt erilaisiin kirjoitusasuihin eri kulttuureissa. Khaen lausutaan ilman h-kirjainta [kaen]. Englannissa nimi saatetaan lausua "can" lyhyellä a-ääntellä – lausumistavat lienevät hyvin kirjavia kirjoitustapojen ohella. Vapaalehdykässä käytetyissä nimityksissä saattaa esiintyä poikkeavuuksia muihin olemassa oleviin nimityksiin verrattuna.

Laolaisen legendan mukaan khaenin on luonut nainen, joka kuuli garawek-linnun äänen kävelymatkallaan ja yritti sitten matkia linnun ääntä. Lopulta hän päätti tehdä soittimen, jolla hän saisi linnun luokseen. Palatessaan kylään hän kokeili useita erilaisia soittimia, joilla saisi matkittua linnun ääntä. Mikään soitin ei muistuttanut tarpeeksi lintua kunnes hän leikkasi bambupalan ja laittoi kielen tähän – ääni muistutti jo garawekin ääntä. Nainen jatkoi soittimen parantamista kunnes kuninkaankin sopisi kuulla soittimen ääniä. Lopulta hän meni palatsiin kuninkaan luokse ja alkoi soittaa toistaiseksi nimetöntä soitinta. Kappaleen loputtua nainen kysyi kuninkaalta pitikö tämä kappaleesta. Kuninkaalla ei ollut valittamista ja hän pyysi naista jatkamaan. Nainen soitti lisää ja lopetettuaan hän kysyi jälleen kuninkaalta mielipidettä. Tähän kuningas vastasi: "Tia nee kaen dae", eli "Tällä kertaa se meni paremmin". Kuningas neuvoi naista sanojensa mukaan kutsumaan soitinta kaeniksi.

Itse khaenista on vähän kirjallisia merkintöjä ennen 1700-lukua. Kuvauksia on saattanut olla tätä aikasemmin, mutta näiden arvellaan tuhoutuneen ilmastollisista syistä tai Laosin historian varrella sodituissa sodissa (ks. historia).

Khaen-soittimia on neljää eri kokoa, jotka määräytyvät bamburuokojen määrästä. Ruokomäärän kasvaessa myös bamburuokojen pituudet kasvavat. Kuusiruokoista kutsutaan khaen hokiksi, neljätoistaruokoista khaen jetiksi, kuusitoistaruokoista khaen baetiksi (tai khaen baatiksi) ja kahdeksantoistaruokoista khaen gaoksi. Tällä sivulla käytetty malli on khaen jet ja pituutta mallilla on vajaa 70 cm. Yleisin käytössä oleva malli on puolestaan khaen baet.

Khaen muodostuu mia hia -bamburuo'oista, joihin jokaiseen kiinnitetään yksi idioglottinen vapaalehdykkäkieli. Bamburuo'ot kasvavat luonnossa noin 3,5 metrin pituuteen, ja kun soitinta ryhdytään tekemään, bambut katkaistaan oikean mittaisiksi ilman mittatyökaluja. Kielille tehdään oma lovensa bambun kolmasosan tienoille pisimmän bamburuo'on alaosasta mitattuna. Jokaisessa bambuputkessa on ylä- ja alapäässä soikea viritysaukko. Näiden reikien sijainnit ovat ensisijaisen tärkeät oikean säveltason saamiseksi.

Kun kieli laitetaan ruokoon tehty loveen kiinni, äänenkorkeutta saatetaan virittää kielestä, mutta varsinainen hienoviritys tapahtuu bamburuokoa lyhentämällä. Viritystä voi tehdä soikeita viritysaukkoja pienentämällä vahapalalla. Kun soitin on koottu, viritysaukot ovat piilossa soittimen keskiosassa, joten viritystä ei voi enää tehdä. Kielen materiaalina käytetään nykyään messinkiä tai kuparia, mutta aikana, jolloin soitin keksittiin, oli metalli suurelti tuntematon käsite. Soittimen alkutaipaleella on käytetty muita luonnonmateriaaleja kuten bambua. 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien kielet on saatettu tehdä vanhoista lyttyyn hakatuista kolikoista.

Khaenin kielet ovat idioglottisia ja niiden pituudet
vaihtelevat 0,8 – 1,5 cm välillä.

Jokaisessa bamburuo'ossa on kielen yläpuolella poltettu reikä eli sormiaukko.

Bamburuokojen asento ennen kuin ilmakammio
laitetaan niiden päälle. Ilmakammion yläpuolella
näkyy sormiaukkoja.

Kun bamburuo'ot on kiinnitetty ilmakammioon, ruo'ot niputetaan muutamasta kohtaa yah nang -nimisellä kasvilla yhdeksi kokonaisuudeksi. Kasvi vastaa rottinkia.

Soitinta pidetään soitettaessa pystyasennossa siten, että kämmenet pitävät soitinta pystyssä ilmakammion kohdalta. Kaikki sormet jäävät tällöin vapaaksi soittoa varten. Soiton aikana voidaan tehdä moniäänisiä sointuja peittämällä useita sormiaukkoja. On kuitenkin huomattava, että khaenilla ei ole standardisoitua sävelkorkeutta vaan viritys tapahtuu soittimen tekijän korvakuulolla. Khaenin viritys on yleensä lähellä länsimaissa tunnettua pentatoonista asteikkoa a-h-c-d-e-f-g. Asteikko ei kuitenkaan ole sijoitettu soittimeen aivan länsimaisen palikkalogiikan (esim. concertina) mukaan vaan soittajan täytyy harjoitella asteikon äänien löytämistä.

Viimeisen 100 vuoden aikana soittimella on ollut kaksi päätehtävää: soitinta on käytetty mawlum-laulutyylin taustanasoittimena tai laulua auttavana soittimena ja soolosoittimena. Mawlum-laulu on miehen ja naisen välinen teatraalinen ja improvisoitu vuoropuhelaulu. Soittokulttuuri on kokenut kovia muutoksia 1900-luvun loppupuolella. Moderni maailma on tallannut perinnesoitantaa, mutta toisaalta soittimen käyttö on myös modernisoitunut. Soitinta käytetään yhä Laosissa, Pohjois-Thaimaassa. Tämän lisäksi soittimeen saattaa törmätä Vietnamissa.