Yksirivistä yksinkertaisempaa harmonikkaa ei ole. Se koostuu samoista pääosista kuin muutkin harmonikat: diskantista, palkeesta ja bassosta, mutta soittimessa on muihin tämän päivän harmonikkasoittimiin verrattuna paljon vähemmän osia ja mekaniikkaa. Kaikissa malleissa ei ole edes rekisterikoneistoa tai maskia. Yksiriviset ovat yleensä 2 – 4 äänikertaisia, mutta pienet yksiriviset saattavat olla jopa yksiäänikertaisia.

Yksirivisten historia alkaa heti Demianin accordionin leviämisen jälkeen. Ensimmäisiä yksirivisiä on tavattu 1830 – 1850-luvuilla lähinnä saksankielisellä alueella nykyisen Etelä-Saksan ja Itävällan alueella. Soittimet eivät ole muuttuneet 1800-lopun jälkeen teknisesti katsottuna yhtään. Ulkomuodot vaihtelevat, mutta sisuskalut ovat pysyneet samoina ammoisista alkuajoista asti. Mallista riippuen on voitu käyttää erilaisia teknisiä ratkaisuja diskantin ja basson mekaniikassa. Pääsääntöiset erot yksi- ja kaksirivissä löytyvät valmistusmaasta: italialaiset soittimet ovat hieman erilaisia kuin saksalaiset soittimet.

Yksirivisten, ja oikeastaan kaikkien harmonikkojen, mallien muokkautumiseen ovat vaikuttanut suuresti kehitysalueet. Euroopassa kehittyneet diatonisuuteen pohjautuvat harmonikat jakautuvat kahteen pääryhmään: wieniläismalleihin sekä saksalaismalleihin. Oman diatonisten soittimien ryhmänsä muodostaa venäjällä kehittyneet vähäriviset, joiden näppäinjärjestelmät ovat omanlaisensa eurooppalaisiin malleihin verrattuna. Venäläiset diatoniset harmonikat ovat samanäänisiä, kun puolestaan eurooppalaiset vaihtoäänisiä. Saksan ja Itävallan saksankieliselle alueelle on historian varrella pesiytynyt niin kutsuttu helikon-harmonikka, jonka bassossa käytetään eritäin suuria kieliä. Tätä haitarimallia ei käytetä juurikaan muualla. Helikon-haitari voi olla vaihtoääninen tai samanääninen.

Yksiriviset soittimet pohjautuvat diatonisuuteen valmistuspaikkaan katsomatta. Diatonisuus "on seitsensävelinen sävelasteikko, jossa oktaavin alueella on viisi kokoaskelta ja kaksi puoliaskelta, ja puoliaskelten välissä on vuorotellen kaksi ja kolme kokoaskelta" (Wikipedia). C-vireisessä yksirivisessä tämä tarkoittaa täydellistä c-duuriasteikkoa näppäimistöllä.

Yksirivisiä on olemassa kahta erilaista päätyyppiä. Yllä oleva kuva edustaa wieniläistä mallia, jossa bassokoneisto on rungossa viisirivisen tapaan. Alla olevissa kuvissa on saksalaistyyppisiä harmonikkoja, joista vasemmanpuoleinen on näppäinmallinen ja oikeanpuoleisessa kuvassa on vastaava soitin lusikkabassoversiona. Kummassakin näissä soitintyypeissä on rungosta eriytyvä bassokahva, jossa bassonäppäimet sekä ilmanäppäin sijaitsevat. Wieniläismalli on puolestaan se harmonikkatyyppi, joka ulkoisilta piirteiltään on erittäin lähellä viisirivisiä. Italialainen harmonikkateollisuus on lähtöisin wienin alueella valmistetuista saksalaistyyppisistä harmonikoista.

Diatonisiin haitareihin tutustuessa huomaa, että diatonisia soitinmalleja on mielettömästi. Rungoltaan erilaisia malleja on vakiintunut käyttöön useita erilaisia. Osa soittimista on selluloidipäällysteisiä, osa ei. Osassa on upponäppäimet, toisissa puolestaan saattaa olla pintanäppäimet. Kahvan porrastus niin ikään vaihtelee malleittain. Vakiintuneita sävellajeja pelkästään yksirivisiin on viisi ja soittimissa saattaa olla lisättynä joitain apunäppäimiä päärivin viereen. Näiden lisäksi viritykset vaihtelevat hyvin laajasti pehmeistä valssiäänistä raakoihin ja teräviin virityksiin ja niin edelleen.

Hyödyllistä ja syventävää tietoa diatonisista harmonikoista kiinnostuneille löytyy englanniksi osoitteesta http://info.melodeon.net. Sivustolta löytyy laajasti juttua näppäinjärjestelmiin ja soittamiseen. Melodeon.net-sivustolla on myös erittäin hyvä ja kansainvälinen foorumi.

Kielistä, kielipenkeistä ja palkeista löydät lisää Vapaalehdykän viisirivisen valikoista.