The Free Reed Instrument’s History Research Blog

Luvattoman pitkä aika edellisestä blogauksesta. Toisaalta ihan ymmärrettävää sillä välillä tulee hetkiä, jolloin ei jaksa kirjoittaa. Lenkkeilyt ovat jääneet vähiin ja luistelu meren jäälläkin odottaa – lenkkeilykaveri puuttuu. Loppukesästä on kulunut sen verran aikaa,  ettei kaikkea asioita muista tähän blogiin kirjoittaa. Yritän kuitenkin pääpiirteittäin muistaa aihealueittain asioita.

Harmonikan rakentaminen

Oma harmonikkaprojekti edistyy pikku hiljaa. Alkuperäisestä aikataulusta olen myöhässä. Pääsyy oli yhdessä alihankkijassa. Yrityksellä oli kovat lupaukset ja preferenssit, mutta toimitukset olivat liian hitaita. Kun ensimmäinen toimitus saapui, oli osat tehty väärin. Uusintayrityksellä toimitus oli hidas ja laatu huono – se siitä alihankkijasta. Välillä on tullut huokailtua rakentamistouhun mutkissa. Nyt kuitenkin toinen tahti kellossa, kun on uusia toimittajia käytössä.

Soittimen tekeminen on kuitenkin paljon muuta kuin vain soittimen tekemistä. Pitää tehdä huoltoja, jotta elää, pitää ostaa sitä, pitää ostaa tätä, pitää tehdä muotteja, pitää muistaa levätä ja syödäkin joskus. Oikeastaan pitäisi olla työntekijä, niin voisi painottaa osaamista yhteen asiaan. Tietyllä tavalla odotan hieman kärsimättömästi sitä hetkeä, että saan esitellä soittimen julkisesti. Odotan tapahtumaa innolla, sillä soittimen eteen on nähty paljon vaivaa.

Keskustelin erään kerran Marko Valtosen kanssa yleisesti soittimien rakentamisesta. Hän on kyllä aivan oikeassa, että ensin pitää rakentaa yksi soitin, sitten toinen, kolmas ja niin edelleen. Aikamoista harhaa, että ensimmäinen soitin olisi täydellinen vaikka kuinka yrittäisi. Jokainen keskustelu erinäisien henkilöiden kanssa on avartanut näkemystä soitinrakentajana.  Vanhoja perusfaktoja on ponnahtanut esiin sieltä täältä, mutta toisaalta omat näkemykset ovat saaneet vahvistusta. On hyvä, että ihmiset puhkaisevat sitä kuplaa, jossa tuntuu hetkittäin elävän.

—

Olen miettinyt paljon tätä harmonikan rakentamista. Jos 2011 olen uuden soittimen kanssa markkinoilla, niin saan tehdä vielä paljon työtä. Tällä hetkellä tunne on se, että soitinrakennuksen yhteydessä tarvitsen työvoimaa. Yksin ei pysty tekemään kaikkea. Ehkä 1 – 2 työntekijää…

Harmonikkojen huolto ja korjaus

Olen tyytyväinen, että ensimmäinen yrittämisen vuosi on takana. Kaikkeista konkreettisimmin vuoden kokemus tuntui tammikuun alussa, kun tein 2010 vuoden työhinnaston. Toki hinnoittelussa on vielä oppimista ja viilaamista, mutta nyt tiedän vuoden takaista paremmin, mitä ihmiset kysyvät usein.

Viikon päästä on tilinpäätöksen aika. Lievää tappiota on tulossa, mutta se nyt on ollut tiedossa jo ennen yrityksen perustamista. Yrityshän perustettiin täysin nollasta. Jokainen viikko tuntuu näyttävän vain paremmalta vaikkakin huollot tulevat pienissä ryppäissä. Joitain perustyökaluja puuttuu vielä ja tarvikevarastot ovat jossain kohtaa olemattomat, mutta lähtöpääoma huomioon ottaen tilanne on hyvä.

Erityisen kiitollinen olen niille opettajille Turun alueella, jotka ovat ottaneet minut vastaan ammattilaisena. Ilman teitä ei toiminta olisi lähtenyt käyntiin. Kiitos!

—

Vyatskaja-mallin soitin, joka on rakennettu ilmeisesti Vjatka-nimisessä kaupungissa.

Ostin vuoden vaihteessa itselleni vanhan 1800-luvulta loppupuolelta olevan olevan harmonikan. Tämä soitin tulee kulkemaan minun mukanani erinäissä esittelyissä. Parasta on, että soittimen saa korjattua täysin soittokuntoiseksi sen omilla alkuperäisillä kielillä. Palje on mitä todennäköisimmin tehty uudestaan joskus – tai se on uskomattoman hyvin säilynyt (ainakin kulmanauhat ovat “uudehkot”). Restaurointiin tosin täytyy tehdä pieniä ostoja, joihin ei tällä hetkellä ole varaa, mutta kun aika tulee, niin soitin korjataan soittokuntoiseksi. Yksi lusikka täytyy myös tehdä bassopuolelle.

Vyatskaja on diskanttipuolella a-duurissa ja järjestelmä on samanääninen. Basso on vaihtoääninen a/d-duurisoinnuilla. Kaikki kielipenkit ovat makaavia kielipenkkejä ja kielet ovat kiinnitetty niihin aikoinaan nauloilla ja kuumaliimalla. Valitettavasti oheinen kuva on otettu matkapuhelimen kameralla – oma kamera hajosi tuossa marraskuussa, enkä ole vielä uutta ostanut tilalle.

—

Aloitin oman leikekirjan pitämisen ja täytyy myöntää, että alku on hyvin lupaava. Artikkelit ovat olleet tärkeitä minulle ilmestyessään ja nyt niillä on pientä muistoarvoa. Määrällisesti artikkelit ovat ehkä puolet harmonikkoihin liittyviä ja puolet partioharrastukseeni liittyviä. Oikeastaan elämäntapoja ja -tehtäviä taitavat ollat kummatkin…

Alkaneena vuonna olen monessa paikassa näytillä oman pienen “kioskini” kanssa. Näistä kaikista tapahtumista toivon mukaan tulee jotain pientä leikekirjan täytteeksi:

7.-8.3. Hanuriristeily Silja Europalla,
20.3. klo 11.00 alkaen Varsinais-Suomen nuorten harmonikkakilpailut Tanssitalo Pyrkivällä Turussa (Tuureporinkatu 2, Turku | Linja-autoasemaa vastapäätä, Konserttisalin vieressä ).
28.3. Harmonikkakonsertti Naantalin Kuparivuoren urheilutalolla.
8.5. Harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden SM-kilpailut Lohjan Laurentius-salissa klo 11. alkaen. (Tämä todennäköinen, blogauksen aikaan vielä varmistamaton)
29.6.-4.7. Sata-Häme Soi -festivaalit Ikaalisissa.

Kulttuuria

Viime vuonna tuli tunne, että tämä ala on aikamoinen kulttuurikehto. Syksyllä sain muutamien ihmisten avulla koottua Naantaliin harmonikkakerhon. Aivan alkuajoissa soittajia oli noin 15, mutta osa soittajista oli paikalla tietoisesti kokeilumielellä. Nyt tammikuun alussa kerhossa on ohjaajan lisäksi 10 viikoittain soittamassa käyvää työikäistä ja eläkeläistä. Miesvaltaisessa kerhossa on myös kaksi naista, mikä on ihan mukava asia. Uusia jäseniä saa mennä mukaan toimintaan – oikeastaan tämä on jopa suotavaa pitkällä aikavälillä.

Ensimmäinen NHK:n keikka oli pikkujoulusoitto Naantalin VPK:n tiloissa Luolalan teollisuusalueella.  Soitto tapahtui viiden henkilön voimin ja ilmeisesti olimme niin hyviä soittajia, että kesällä on uusia soittoja tulossa. Jäsenten yhteissoittotaidot ovat kehittyneet noin puolessa vuodessa hyvin paljon. Keväällä on tulossa Naantalin Kuparivuorelle iso harmonikkakonsertti, jossa soittajia on kolmesta harmonikkakerhosta: Kyröstä, Raision työväenopistosta sekä Naantalista.

Itse en varsinaisesti käy soittamassa Naantalin kerhossa, mutta silloin tällöin käyn katsomassa, että kaikki asiat ovat hyvin. Kerhon jäsenet täällä, kuten myös Raisiossa, saavat soittaa heille sopivaa musiikkia. Itse kaipaan jotain erilaista kuin valsseja ja humppia. Jotain uutta ja kokeellista. Jotain, mistä voi saavuttaa jotain selvää mielihyvää.

—

Kesällä olleet Reissumies-näytelmät jatkuivat Naantalin Kristofer-salissa aivan tammikuun alussa viidellä näytöksellä. Olin yllättynyt, että näinkin pienestä paikkakunnasta tuli niin paljon katsojia niin pienellä mainostuksella. Jos kesällä katsomot olivat täynnä 100-110 katsojalla, nyt paikalla oli parhaimmillaan yli 60. Ei ollenkaan huonosti. Naantalin teatteri on antanut lisäväriä tekemääni harmonikkatouhuun. Teatteri-ihmiset ovat olleet erittäin mukavia. Ensin toki piti tottua teatterin oudoilta tuntuville tavoille, mutta kun tutustuminen oli tapahtunut, niin kipakat ja kaksinaismieliset hanurivitsit kävivät vastineeksi teatteri-ihmisille. Ensi kesänä Naantalin teatteri tekee myös näytöksiä, mutta harmillisesti näyttää siltä, että partiovelvollisuudet Kilkkeellä (Hämeenlinna, Evo) on esteenä. Aikataulut kuitenkin tarkentuvat vielä.

Jos minusta ei täällä blogissa kuulu mitään pitkään aikaan, niin älkää murehtiko. Se on tietyllä tavalla hyvä merkki – silloin on paljon tekemistä.

Voikaahan hyvin.

Kesä on vierähtänyt erittäin nopeasti. Elokuun aurinko paistaa seesteisesti, eikä lämpötila nouse enää kesälukemiin. Syksy on alkamassa ja harrastukset starttaavat käyntiin. Varsinkin partiosyksystä on tulossa mielenkiintoinen ja työntäyteläinen.

Harmonikka-asioissa kuluva kesä on ollut mielenkiintoinen. Olen ollut soittamassa Naantalin kesäteatterissa Reissumies-näytelmässä. Näytelmä kertoo Tapio Rautavaaran elämästä. Teatterisoittaminen tässä laajuudessaan on minulle uutta – elokuun aikana on 11 näytöstä. Viisi esitystä vielä jäljellä.

Teatterisoittamisen suurin miinus on soittojen ajoittuminen iltaan ja ulkotiloihin. Elokuussa kosteus alkaa nousta aikaisemmin illalla kuin keskikesällä ja tällä on vaikutusta soittimen toimintaan. Muutamassa viikossa soittimeni viritys on muuttunut niin pahaksi, että hieman harmittaa. Diskantin keskivaiheen oktaavit huojuvat noin kerran sekuntiin. Tällainen soittimen nopeasti epävireisyyteen meneminen harmittaa pahasti koska virittäminen syö paljon aikaa (eli rahaa) verrattuna tulomäärään, mikä muodostuu muutaman viikon soitoista. Soittimen epävireisyyteen meneminen harmittaa minua paljon sen takia, että olen harmonikanrakentaja ja tarkka soittimien teknisestä toimivuudesta ja vireydestä. Voi olla, että peruskeikkaduunari ei vielä huomaisi tällaista epävireisyyttä.

21.8. ilmestyneessä Turun Sanomissa sivulla 23 oli teatteriesitystä ylistävä arvostelu. Osa katsojista on kehunut Reissumiesnäytelmää jopa Linnavuoren Elvistellään-esitystä paremmaksi. Hyvä me!

—

Harmonikan huoltoja on kesän mittaan ollut ihan kiitettävästi. Teatterisoittojen sekä yhdeksän päivän partioleirin takia en olisi ehtinyt tehdä soitinhuoltoja yhtään enempää heinä-elokuun vaihteessa kuin mitä nyt tein. Positiivisinta on se, että työhön liittyviä puhelinsoittoja tullut yhä tasaisempaan tahtiin. Tämä on merkki siitä, että minut on noteerattu ammattilaisena alalla. Kiitos kaikille soitoista ja töistä, jotka olen saanut tehtäväksi! Vielä on kuitenkin matkaa toiminnan täydelliseen vakiinnuttamiseen.

Matkaurkuharmonin sisäosia

Kesälle osuu kaksi mielenkiintoista projektia. Ensimmäinen niistä on sähköpneumaattisen matkaurkuharmonin soittokuntoon korjaaminen ja viritys.

Harmonin ensimmäisellä avauskerralla otin soittimen ilmakammiosta parikymmentä irtonaista kieltä pois kolisemasta. Kielipenkkien vaha oli todella vanhaa, mullanruskeaa ja murenevaa. Soitin on rakennettu ilmeisesti 1960-luvun tienoilla Harmonan tehtaalla Klingenthalissa. Vaikka vaha oli vanhaa, niin se tuoksui erittäin voimakkaasti tervalle. Tervan tuoksun havaitseminen vahasta oli minulle uutta, sillä nykyään vahaseoksissa ei ole varsinaista tervaa.

Harmonin mekaniikka oli kohtuu helppo laittaa kuntoon, mutta viritys olikin sitten aivan omanlainen tapaus. Miten ihmeessä soitinta voi virittää, kun kielipenkit olivat liian tiukassa paketissa? Asettelun lisäksi kielipenkit olivat ruuvikiinnitteisiä, mikä laittoi todella miettimään oikeaa viritystapaa. Miten soittimen saisi viritettyä siten, että se olisi edes siedettävässä vireessä?

Tulin siihen lopputulokseen, että kielipenkki kerrallaan virittäminen soittimen ulkopuolella on poissuljettu vaihtoehto. Virityspöytään olisi pitänyt tehdä uudenlainen kaulus ja jos olisin tehnyt uuden kauluksen, niin viritykseen olisi tullut liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten

• paineen ja ilmamäärän saaminen vakioksi edes hetkeksi
• viritystason määritteleminen siten, että kielipenkin ollessa soittimessa kiinni viritystaso olisi a = 440 Hz
• tulisiko virityksestä tasainen, vai olisiko intervallit keskenään jatkuvasti päin honkia?

Tämän takia päätin virittää soittimen kielipenkit soittimessa kiinni, vaikka joka kerta, kun kieltä piti virittää, kielipenkki tuli ottaa irti mutterikiinnityksistään. Onneksi urkuharmoneissa (ja uruissa) kielilaatassa on vain yksi kieli, eikä venttiileitä ole. Tämä johtuu siitä, että ilmavirta on koko ajan samansuuntainen, eikä vaihtuva. Viritys onnistui hyvin ja soitin tuntui pysyvän paremmin tarkassa vireydessä kuin harmonikat.

Toinen mielenkiintoinen projekti on tällä hetkellä juuri loppusuoralla. Kyseessä on asiakkaan isän harmonikka 1910-luvulta. Asiakkaan isä oli ostanut tämän kaksirivisen “Stradellan” käytettynä 16 kesäisenä vuonna 1916. Epätietoisuuteen kuitenkin jäi soittimen valmistuspaikka. Vaikka soittimen diskanttirungosta näkee hädin tuskin sanan Stradella, niin soitin ei ole italialainen. Soittimen mekaniikka on täysin saksalainen ja kieletkin ovat Dix-tehtaan kielet. Mekaniikka on hyvin samanlainen, ellei jopa täysin sama, kuin Kaiuttarissa.

1910-luvun harmonikka soi jälleen.

Haitarilla on soitettu, sitä on korjattu hyvin laajasti ja se on ollut jopa lasten leikkikaluna. Vaikka soitinta ei sinänsä olisi ollut tarvetta laittaa soittokuntoon, niin asiakkaan toiveesta se kuitenkin korjattiin soittokuntoiseksi – tai niin soittokuntoiseksi kuin tuollaista haitaria voi enää saada. Soittimen omistajaperheessä ei ole harmonikansoittajia tällä hetkellä.

Lähtökohtana harmonikan kunnostamisessa oli alkuperäisen ulkoasun tuominen palauttaminen. Esimerkiksi muoviosat vaihdettiin metallisiin ja 1970-luvulla tehty kirkkaan keltainen diskanttimaski värjättiin lähemmäksi alkuperäistä väritystä. Paljekin oli irronnut rungosta ja olkaremmi oli poikki. Tähän harmonikkaan tarvitsee vielä haalia diskanttinäppäimet sekä muutama kieli.

Työ on siis lähes tulkoon valmis ja tähänastinen työ on onnistunut ja tasoltaan riittävä asiakkaalle. Jos soittimen olisi halunnut ilmatiiviiksi, niin sitten palje olisi pitänyt vaihtaa kokonaan. Ongelma tässä on kuitenkin se, että soittimen ulkoasu kokisi tosi kovan kolahduksen.

Noin 100 vuotta vanha soitin soi jälleen!

—

Syksyllä toimintani menee uusille urille.

Asiakkaille tarjoan vastedes huoltotöiden lisäksi soiton ergonomiaopetusta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan kanssa käydään läpi soittoasennon muodostus juurta jaksaen. Soittoasentoon liittyvät perustiedot ovat Vapaalehdykässä, mutta tarjoan mahdollisuuden henkilökohtaiseen neuvontaan.

Syyskuun alusta lukien otan myyntiin lantioremmit, jotka ovat ergonomisuuden kannalta erittäin hyvä vaihtoehto. Seisten soitossa suurin osa haitarin paino saadaan lantioremmien avulla pois hartioilta – hartiat vapautuvat paineesta ja veri alkaa kiertää kunnolla käsissä. Ergonomisuus paranee. Remmeistä onkin seuraavassa Hanuri-lehdessä mainos.

Viisirivisen haitarin valmistus etenee. Ensimmäiset metalliosat ovat tilauksessa ja ensi viikolla aloitan diskanttirungon valmistamisen. Valmisteluista riippuen pääsen tekemään työtä loppuviikosta tai seuravan viikon alussa.  Soitinta on piiretty ja mietitty niin paljon, että toivon todella toisen prototyypin onnistuvan kohtuullisesti. Kyseessä on siis ensimmäinen prototyyppi, missä mekaniikka on täysin toimintakuntoinen.

Kaiken kaikkiaan olen luottavainen projektin etenemiseen. Tulevaisuutta ajatellen minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin saada uusi soitin täydelliseksi. Olen antanut lupaukseni, että 2011 soitin on markkinoilla. Lupauksia en petä.

—

Harmonikkakyltti

Naantaliin on perusteilla harmonikkakerho. Yritykseni perustamisen jälkeen puheilleni on tullut muutamia henkilöitä, jotka ovat toivoneet harmonikkakerhon tai muun vastaavan harmonikkapiirin perustamista Naantaliin. Syyskuussa koollekutsun innokkaat soittajat ja paikallislehtiartikkelilla haemme vielä lisää soittajia. Opettaja ja soittomateriaalia on jo, joten kerhon perustaminen on erittäin lähellä. Itse en kuitenkaan aio toimia kerhossa aktiivisesti, sillä kotikerhoni on Raision Harmonikkakerho. Toimin kerhon kokoavana voimana.

Vapaalehdykkä on ollut pitkän aikaa päivittämättä. Minulla on ollut runsas 100 kuvaa laittamatta galleriaan. Aina on jotain muuta tekemistä ollut. Ehkäpä tänään voisi jotain saada aikaiseksi – ensin pitää kuitenkin siivota.

Ohessa vielä kuva haitarikyltistä, jonka laitoin ulko-oven viereen. Kyltin on tehnyt Teuvo Torvinen. Kiitos hänelle kyltin tekemisestä!

Palailemme astialle,
Viljo

Tämän vuoden Sata-Häme Soi -juhla oli aivan mahtava kokemus! Tunnelmia on vaikea kuvata sanoin, sillä ystävyyksien syntymistä, musiikillisia elämyksiä tai edes uskomatonta väsymystä on vaikea todentaa tekstissä. Kaiken kaikkiaan juhlaviikko oli onnistunut. Aurinko paistoin koko juhlaviikon ja ihmisiä kävi 37200. Tämä oli yli 5000 kävijää järjestäjän tavoitetta enemmän. Ikaalisissa on siis vetovoimaa yhtenä viikkona vuodessa.

Olin tapahtuman aikana paljon harmonikkamessuilla kauppaoppilaitoksen tiloissa. Tämä on aika luonnollinen paikka, kun olin lupautunut auttamaan messujärjestelyissä. Messujen aikana, ja muuallakin SHS:n tapahtuma-alueella, tutustuin kasvotusten moniin haitarialan ihmisiin kuten Tammisen Topiin, Perttulan veljeksiin, Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan finaalisteihin sekä muutamiin ulkomaalaisiin soittajiin… Olette aivan mahtavia ihmisiä! Vanhoja tuttuja oli myös mukava nähdä.

Perusarki koko viikon ajan (23.-29.6.)  meni siten, että herätys oli aamulla klo 7.00 ja nukkumaan menin klo 03.00 – 06.00 tienoilla jaksamisesta riippuen. Näihän se menee, että suhteita ei luoda virka-aikana, vaan vapaa-aikana. Tämän takia monet illat venyivätkin pikkutunneille. Messut olivat ensimmäistä messupäivää lukuun ottamatta avoinna klo 10 – 18.

Kuulin eräältä taholta, että harmonikkamusiikkiin kyllästyminen tapahtui SHS-julilla muutamassa päivässä. Ajattelin tähän, että kyllähän sitä haitarimusiikkiin väsyy, jos aina kuuntelee samaa musiikkityyliä. Suomalaiset valssit, tangot, polkat ja jenkat… Jokaisessa näissä kappaleessa on se tietty runko, eiväkä ne kappaleet totutusta mihinkään muutu. En siis yhtään ihmettele, että perustanssimusiikkia kuunteleva – ja soittava – henkilö saattaa kyllästyä tarjontaan hyvin nopeasti.

Itse en kuitenkaan väsynyt haitarimusiikkiin. Päin vastoin. Olen alkanut löytää uusia tuulia musiikista samalla, kun olen ymmärtänyt, että variete-tyylinen tilu-tilu-musa ei jaksa kiinnostaa kovin pitkään ainakaan minua. Soittotaidon esitteleminen on nähty jo! Antakaa tunnelmia! Niin ikään musette-soundi alkaa nykyaikana sopia enemmän erikoistehosteeksi – suoraksi virittäminen ja puhtaasti laulaminen on in, kun runsas huojunta ja laulussa käytettävä vibraatto on out.

Muistan nähneeni joskus Futurama-tv-sarjassa jakson, jossa Fry opettelee soittamaan puhallinsoittimella, joka luo äänen, kuvan ja tunnelman samanaikaisesti. Soitin on aivan mahtava esimerkki siitä, mitä joskus tulevaisuudessa meillä saattaa olla soittimena. Olisiko täydellisempää soitinta kuin tämä vempain, joka toteuttaa kirjaimellisesti kaikki unelmat – ainakin hetkellisesti?

—-

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista SHS-juhlien aikana oli Hopeisen Harmonikan finalisti Sara Niittyviitaan ja hänen äitiinsä tutustuminen. Juuri ennen SHS-juhlille lähtemistä huomasin suosikkibändini Apulannan kotisivuilla tämän jutun. En muistanut Sarasta oikeastaan mitään Hopeisen Harmonikan semifinaaleista, enkä juurikaan tv-lähetyskisastakaan. Täytyy tunnustaa, että Hopeisen kisa ei ole oikein koskaan säväyttänyt. (Jotta jokin asia säväyttäisi minua, niin siihen vaaditaan aika paljon. Lapsiltahan ei voi, eikä saa vaatia tulkintoja jostain isosta teoksesta. Alle 13-vuotiailla soittaminen on oppimista kopioimalla – he eivät yleisesti ottaen luo uutta.)

Hopeisen kisan jälkeisenä päivänä yritimme järjestää extempore-meiningillä harmonikkamessuille esiintyjiä, jotta saisimme messuille lisää kävijöitä. Sata-Hämeen toimistolta ilmoitettiin, että Sara pääsisi soittamaan hallille.  Tyttö pääsi lauteille, kun olin messukenraali Toni Hohenthalin kanssa ensin soittanut Säkkijärven polkan lavalla ja kuuluttaneet Saran soittamaan.

Samalla kun Sara soitti, keskustelin hänen äitinsä kanssa Sarasta ja miten hän oli vain vuosi ja neljä kuukautta aikaisemmin aloittanut haitarinsoiton. Vieläpä kaksi viikkoa ennen kisoja hän oli halunnut vaihtaa kolmirivisen soittimen viisiriviseen soittimeen. Saran äiti kertoi, miten Apulannan Sipe ja Toni oli tutustunut Saraan ja miten he olivat leikkineet yhdessä koko yön Lentäjien juhannuksessa.

Tunsin entuudestaan, miten henkisesti vahvoiksi ihmisiksi Toni ja Sipe ovat kasvaneet ja miten yksinkertaisista ja oikeista asioista he saavat elämisen voiman. Saran ja Apiksen yhteinen tarina valoi lisää uskoa siihen, että Apiksen jengi valaisee oikeanlaista polkua ihmisille. Eräänlainen henkinen yhteys  ja samanlaisuus sai lisäpontta (Tonin kolmas silmä on hyvin persoonallinen).

Saran lopetettua soittamisen hän halusi kokeilla Torvisen Teuvon tekemään kaksirivistä haitaria. Toni Hohenthal näytti Saralle, miten asteikko soitetaan diatonisella soittimella ja vain viiden minuutin jälkeen hän soitti Säkkijärven Polkan alkuosan. Innoitus lienee lähtöisin Hopeisen voittajan Arttu Rajalan voittosoitosta…  Katso video tästä (en osannut tehdä sopivaa pakkausta videolle, joten laatu on mitä on) Sara on ikäisekseen aivan ilmiömäinen lahjakkuus. Pyysin Saraa soittamaan lokakuussa järjestettävään Raision Harmonikkakerhon 25-vuotisjuhlakonserttiin. Esiintyminen saatiin tietääkseni järjestettyä – aivan mahtavaa!

—

Iltaisin kävin monissa konserteissa. Oman Tuvan musiikillinen kattaus on aina ollut hyvä. Konserteissa oleva fiilis ei vaan välity tekstiin, vaikka kuinka yrittäisi. Mieleen jäi Jazz-hanuristi Frank Maroccon hymyilevä soittoilme. Kova äijä.

Nostan kaikista konserteista ja tapahtumista vain yhden esityksen muiden ylitse: Toni Perttula ja Flight beyond the time (säv. Petri Makkonen). Perttula soitti kappaleen Veikko Ahvenaisen 80-vuotisjuhlakonsertissa Ikaalinen Salissa. Tulos oli uskomattoman hieno audiovisuaalisentuotos. Perttulan esitystä ei voi enää verrata haitarimusiikkiin, koska se ei sitä enää ollut. Soitto ei ollut aivan Kimmo Pohjostakaan, vaan kokonaisuus oli jotain omanlaatuista. Esitys oli kokonaisvaltainen elämys ja näin jälkeen päin jäi fiilis, että alun runsaasta toistosta huolimatta esityksessä ei haettu transsimaista olotilaa. Eikä se tällaisella show’lla olisi edes ollut mahdollista. Uutta ja erilaista. Syvä kiitos soittajalle ja säveltäjälle kappaleesta.

Youtubeen pitäisi tulla lähiaikoina yllä mainittu Perttulan esitys. Linkitän videon tänne, kunhan se saadaan ensin eetteriin. Fakta vaan on se, että Perttulan esittämä kappale ei mahdu millekään videolle, vaan taideteos täytyy kokea. Tällaisessa esityksessä digisoitin osoittautui oivaksi työvälineeksi – digisoittimen ominaisuuksien kirjo sopii paremmin tällaiseen esitykseen kuin niin ylikuluneisiin ja iki-ihaniin suomi-iskelmiin. Perttulan esitys kannattaa ottaa vakavasti huomioon, sillä hän saattaa olla hyvinkin esimerkki siitä, mitä tulevaisuudessa konserteissa voidaan kuunnella ja katsella. Show oli hieman niin kuin Futuramassa Fryn opettelema “täydellinen” soitin – esitys oli täydellinen elämys. Rolandin digivermeiden myötä tällaisia esityksiä pystyy periaatteessa kuka vaan alkaa toteuttaa. Kimmo Pohjosta sen sijaan ei niinkään voi matkia, koska niitä soundeja ja tiettyä tyyliä ei löydy valmiista laitteesta. Jos joku aikoo matkia Pohjosta, niin ihmiset sanovat helposti: “vanha juttu”.

—

Äänentoisto ja miksaukset olivat kaikissa esityspaikoissa hyviä. Laitteistot ajoivat tehtävänsä, mutta Perttulan esityksen aikana aloin miettiä, että äänentoistossa on vielä paljon tehtävää. Perushumppa- ja valssisoittoon viimevuotiset äänentoistolaitteet ovat riittäviä, mutta Omalla tuvalla ja varsinkin Perttulan esityksen yhteydessä Ikaalinen Salissa matalien äänien toisto jäi vajaaksi. Olen näköjään hieman ottanut oppia hifistelevältä isoveljeltäni ja vaadin mielelläni keskivertoäänentoistoa parempaa äänentoistoa. Ei kyse ole pelkästä miksauksesta, vaan kyllä niillä laitteillakin saadaan paljon aikaan soinnissa. Kaikissa paikoissa SHS-juhlilla diskantti on hieman ylikorostettu, mikä on haitarimusiikille aika tyypillistä. Basso on kuitenkin osa haitaria ja hyvällä bassomiksauksella soitosta saadaan niin paljon enemmän irti. En minä ainakaan haluaisi ottaa matalinta äänikertaa bassosta pois akustisen keikan ajaksi, vaan ne bassot täytyy kuulua sopivassa balanssissa diskantin kanssa.

—

Vapaalehdykkä-sivusto sai muutamilta ihmisiltä sangen paljon kehuja. On erityisen mukava vastaanottaa näitä tunnustuksia hyvästä työstä. Kiitos!

On kuitenkin muistettava, että sivusto laajenee vielä tulevaisuudessa ja että suurin osa hauista tulee englanninkielisiltä alueilta. Käännös englanninkielelle on siis välttämätön.

—

Näin tällä kertaa. Lisäilen linkin Perttulan esityksestä lähiaikoina tähän kirjoitukseen.

Voikaa hyvin,

Viljo