The Free Reed Instrument’s History Research Blog

Urkuharmoni vol. 2

Runko ja palje.

Kaiken maailman projekteja on taas takana. Virityksiä on ollut, erinäisiä korjauksia ja huoltoja. Maaliskuun alussa oli ehkä yksi mielenkiintoisimmista korjauksista vähään aikaan – urkuharmoni. Mekaniikaltaan soitin on lähempänä urkua kuin harmonikkaa, mutta ongelmia ei niinkään tullut soittimen korjaamisessa. Oikeastaan nämä isot harmonit ovat mukavia korjata, kunhan ei tarvitse virittää. Virittäminen menee kuta kuinkin samalla tavalla kuin harmonikoissa, mutta kielet ovat yksisuuntaisia ja ne ovat astetta hankalammassa paikassa viritystä ajatellen. Toinen suuri kysymysmerkki on sitten, miten soittimeen saisi tasaisen ilmanpaineen virityksen ajaksi.  Jalkapumppaamalla viritys ei onnistu mielestäni tarkasti, joskin pahimmat heitot voidaan tällä tavalla korjata.

Palje irrallaan rungosta.

Harmonista saamani eräs oppi on, että niissä saattaa olla enemmän pölyä kuin harmonikoissa. Tällä kertaa Tutankhamonin haudan pöly oli laskeutunut soittimen sisälle tasaiseksi tomukerrokseksi. Kummasti soitinta avatessa ja putsatessa tuli mieleen, että voisi laittaa hengityssuojaimet kasvoille, jottei tyhmyyksissä tule pölykeuhkoa ja ikävää tulevaisuutta.  Jos soitinta ei käytä, niin kannattaa pitää soittimen päällä jotain suojaa, jottei pölyä mene ihan joka paikkaan niin pahasti kuin tässä korjauksessa olleessa soittimessa oli päässyt käymään.

Pöly ei kuitenkaan ollut varsinainen korjauksen aihe eikä syy, vaan runsaat ilmavuodot. Minulla oli urkuharmonin rakenteesta jonkinlainen kuva ennen työn aloittamista, mutta silti minun oli selvitettävä itselleni mitä tapahtuu mistäkin ruuvista. Harmoneita on muistaakseni rakenteeltaan paria eri tyyppiä. Tässä Mannborg-merkkisessä soittimessa on iso varastopalje, mihin muodostetaan alipainetta kahdella pienemmällä palkeella. Nämä pikkupalkeet ovat kiinni puolestaan polkimissa. Koska polkeminen on kohtuu epätasaista, saadaan varastopalkeeseen hetkellisesti kutakuinkin tasainen paine – kieliin menevän ilman määrä saadaan kohtuu tasaiseksi.

Äänipöytä. Päällä on näkyvissä kertauskoneisto ja osa kosketinkoneistoa. Keskellä tuota laitetta on kielet ja alapuolella läpät.

Soittimen palkeesta löytyi useita aukkoja, joista suurin oli noin 80 cm x 1,5 cm iso halkeama. Välipohjassakin, läppien kohdalla oli myös halkeamia, jotka tuli korjattua. Palkeen kankaat olivat itsessään sen verran hyvässä kunnossa, ettei niitä tarvinnut alkaa paikata tai vaihtaa uusiin.

Ennen työn aloittamista ajattelin, että kyllähän tuon soittimen nyt muiden soittimien ohessa tekee. Olin oikeassa ja väärässä asian suhteen. Nimittäin urkuharmoni avattuna vie rutosti tilaa. Sitä en ollut ymmärtänyt, että kuinka moneen osaan se meneekään. Tila kuitenkin nippa nappa riitti. Onneksi kaikki muut soittimet olivat tässä kohtaa pakattu pois tieltä. Toisaalta olin arvioinut oikein, ettei tämän urkuharmonin korjauksessa menisi paljoa aikaa. Se olisi ollut asia erikseen, jos soitinta olisi alkanut trimmata ihan viimeisen päälle, mutta nyt tarkoitus oli saada soitin soittokuntoon.

Urkuharmonin läpät.

Urkuharmonin lisäksi erinäisiä korjauksia on työstön alla. Eräskin soitin oli ihan ok ulkoa päin, mutta rakenteelliset ratkaisut eivät olleet kestäneet keikkakäyttöä. Esimerkiksi muovinen basson takalevy on jotain muuta kuin kestävä ja korjattavissa oleva ratkaisu. Levy oli haljennut lähes koko matkaltaan remmin alla. Samaisessa kohtuu uudesta italialaisesta soittimessa oli muitankin ongelmia. Diskanttiläppien kiinnittäminen varsiin jollain mustalla vahamaisella aineella – ei siis varsinaista kielipenkeissä käytettävää vahaa – ei tässä tapauksessa toiminut. Materiaali oli mennyt täysin kovaksi, se lohkeili ja läppiä oli jo irronnut. Täyttä syytä ei voi laittaa pelkästään materiaalivalintaan, sillä käyttökin on soittimella ollut kovaa. Diskantin rakenteesta puolestaan mietin, että sehän on aivan samanlainen kuin Neuvostoliitossa valmistetuissa soittimissa. Varmasti kustannustehokas ja toistaiseksi kohtalaisen hyvässä kunnossa. Kielet – nojaa…

Harmonikkaristeily 2010

Tänä vuonna harmonikkaristeily oli minulle erilainen kuin aikaisemin. Minulla oli siellä nimittäin oma pieni osasto tai pikemminkin näyttelypöytä. Konsepti oli sinänsä ihan onnistunut. Esillä oli leikekansio, ergonomisia lantioremmejä ja sitten aikaisemmassa blogauksessa ollut venäläinen vanha harmonikka. Tämän lisäksi olin hankkinut 80 x 200 cm kokoisen seinäkkeen, joka oli pystyssä pöydän vieressä.

Pienuus oli tällä kertaa hyve. Olin nimittäin näytillä konfrenssikannen aulassa. Yksikään sisään tuleva ei voinut välttyä näkemästä esittelypöytää. Ennen risteilyä ostin itselleni ensimmäisen työntekijän: Molla-Maija, eli Molliksen. Hänellä oli pieni haitari sylissä siinä esittelypöydällä – hän herätti huomiota toivotulla tavalla.

Tuttuja oli kiva nähdä ja myös uusia kasvoja. Osa tapaamistani olivat tuttuja Vapaalehdykästä tai he olivat tutustuneet sivustoon, vaikkeivät foorumilla olisikaan rekisteröityneitä käyttäjiä. Eräs keskustelusta virinnyt hyvä idea oli, että jos vanhojen soittimien omistajilla olisi oma yhdistys, kerho tai tapaaminen. Samanhenkiset ihmiset pääsisivät venyyttämään kurttua ja turisemaan mukavia – yhdistävänä tekijänä olisi vanhat harmonikat. Tämä idea on hyvä ja muistaakseni Vapaalehdykän foorumilla asiasta on keskusteltu kuluneena vuonna. Esimerkiksi Sata-Häme Soi -juhlille voisi suunnitella vanhojen soittimien kokoontumisajosta. Ottaisikohan ajatus joskus tuulta purjeisiin?

Oma esittelypiste harmonikkaristeilyllä 2010

Ensi vuonna uudestaan, kivaa oli. Oikeastaan risteilyn henkireikä oli siinä, että paikalla oli samanikäisiä soittajatuttuja, joiden kanssa pystyi illan mittaan pyöriä paikasta toiseen. Perus tanssimusiikki ei oikein jaksanut tälläkään kerralla kiinnostaa. Musiikillisesti näin nuorena kaipaan jotain muuta kuin Säkkijärveä, Metsäkukkia, Nuoruusmuistoja… Sitä kaipaa jotain ihan muuta. Viime vuonna oli paremmat artistit ainakin minun mielestäni.  Eniten kiinnostusta herätti Timo Hacklin ja Liisa Karhun yhteissoitto (harmonikka + viulu).

Hopeisen harmonikan semifinaali tuli laivalla katsottua. Soittotaso oli kohtalaisen kova tänä vuonna, mutta soittajia oli liikaa. 16 soittajaa, joista jokaisella oli kaksi kappaletta. Soittoon alkoi turtua jo ensimmäisen kahdeksan kilpailijan jälkeen. Arvostelu tulee myös hankalaksi, kun esityksiä tulee esityksien perään. Ehkä olisi hyvä muistaa, että ilman muistiinpanoja ihmisen työmuisti on noin seitsemän asiaa (vaikkapa seitsemännumeroinen puhelinnumero). Ilman muistiinpanoja ei yksikään äänestävä katsoja pysty löytämään soittajista parhaita – tai jos löytää, niin ei sitten lopussa pysty yhdistämään lapussa olevien henkilöiden nimiä esitykseen. Näin ollen kilpailijoiden ennaltamarkkinointi on ensiarvoisen tärkeää. Vähän niinkuin vaalityö…

Vapaalehdykkä

Marja-Liisa Elorannan kirjoittama elämäkerta Taavi Kaplaksesta sai vuoden ensimmäisessä Hanuri-lehdessä palstatilaa, mikä tekee oikeutta tekijälle ja hänen kulttuuriperinnölleen. Historian tutkiminen ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan päin vastoin. Oikeastaan Taavin elämä antoi ymmärtää monta seikkaa, mitä tulee suomalaiseen harmonikkateollisuuteen.

Tällä hetkellä työn alla on teksti Viipurin harmonikkateollisuudesta. Taavi oli hyvä lähtökohta, mutta myös Ewald Henttu on noussut arvoon arvamattomaan ennen kuin edes olen syventynyt valmistettuihin soitinmalleihin. Aineistoa on nyt työn alla siinä määrin, että jonkinlainen luuranko on mahdollista saada tarinasta aikaiseksi. Monia ja taas monia juttuja on vielä kuitenkin avoinna ja kysymysmerkkinä.

Jännä juttu on sinänsä, miten pienet piirit ovat. Selvisi nimittäin, että olen teoreettisesti sukua Nestor Kukkolalle kuin myös Ewald Hentulle, Nestorin serkulle. Hentut, Kukkolat, Lantat yms. suvut ovat asuneet pitkään Valkealassa, Kouvolassa. Itseni kohdalla isän äidin suku on Lakan sukua. Tätä kautta löytyy jossain kohtaa sukupuuta kytkös edellä mainittuihin sukuihin ja myös Antero Lakkaan, Kouvolan harmonikkatehtaan entiseen päävirittäjään. Hänen kotinsa onkin 5 – 10 km setäni mökistä, jossa olen lapsuuskesiäni viettänyt lukuisia. Pienet piirit.

Lopuksi toivotan itselleni ja muille aurinkoista kevättä. Tulossa on useita tapahtumia, joissa olen mukana. Nyt kuitenkin lähden valmistelemaan 2011 vuoden Jamboreeta…

Luvattoman pitkä aika edellisestä blogauksesta. Toisaalta ihan ymmärrettävää sillä välillä tulee hetkiä, jolloin ei jaksa kirjoittaa. Lenkkeilyt ovat jääneet vähiin ja luistelu meren jäälläkin odottaa – lenkkeilykaveri puuttuu. Loppukesästä on kulunut sen verran aikaa,  ettei kaikkea asioita muista tähän blogiin kirjoittaa. Yritän kuitenkin pääpiirteittäin muistaa aihealueittain asioita.

Harmonikan rakentaminen

Oma harmonikkaprojekti edistyy pikku hiljaa. Alkuperäisestä aikataulusta olen myöhässä. Pääsyy oli yhdessä alihankkijassa. Yrityksellä oli kovat lupaukset ja preferenssit, mutta toimitukset olivat liian hitaita. Kun ensimmäinen toimitus saapui, oli osat tehty väärin. Uusintayrityksellä toimitus oli hidas ja laatu huono – se siitä alihankkijasta. Välillä on tullut huokailtua rakentamistouhun mutkissa. Nyt kuitenkin toinen tahti kellossa, kun on uusia toimittajia käytössä.

Soittimen tekeminen on kuitenkin paljon muuta kuin vain soittimen tekemistä. Pitää tehdä huoltoja, jotta elää, pitää ostaa sitä, pitää ostaa tätä, pitää tehdä muotteja, pitää muistaa levätä ja syödäkin joskus. Oikeastaan pitäisi olla työntekijä, niin voisi painottaa osaamista yhteen asiaan. Tietyllä tavalla odotan hieman kärsimättömästi sitä hetkeä, että saan esitellä soittimen julkisesti. Odotan tapahtumaa innolla, sillä soittimen eteen on nähty paljon vaivaa.

Keskustelin erään kerran Marko Valtosen kanssa yleisesti soittimien rakentamisesta. Hän on kyllä aivan oikeassa, että ensin pitää rakentaa yksi soitin, sitten toinen, kolmas ja niin edelleen. Aikamoista harhaa, että ensimmäinen soitin olisi täydellinen vaikka kuinka yrittäisi. Jokainen keskustelu erinäisien henkilöiden kanssa on avartanut näkemystä soitinrakentajana.  Vanhoja perusfaktoja on ponnahtanut esiin sieltä täältä, mutta toisaalta omat näkemykset ovat saaneet vahvistusta. On hyvä, että ihmiset puhkaisevat sitä kuplaa, jossa tuntuu hetkittäin elävän.

—

Olen miettinyt paljon tätä harmonikan rakentamista. Jos 2011 olen uuden soittimen kanssa markkinoilla, niin saan tehdä vielä paljon työtä. Tällä hetkellä tunne on se, että soitinrakennuksen yhteydessä tarvitsen työvoimaa. Yksin ei pysty tekemään kaikkea. Ehkä 1 – 2 työntekijää…

Harmonikkojen huolto ja korjaus

Olen tyytyväinen, että ensimmäinen yrittämisen vuosi on takana. Kaikkeista konkreettisimmin vuoden kokemus tuntui tammikuun alussa, kun tein 2010 vuoden työhinnaston. Toki hinnoittelussa on vielä oppimista ja viilaamista, mutta nyt tiedän vuoden takaista paremmin, mitä ihmiset kysyvät usein.

Viikon päästä on tilinpäätöksen aika. Lievää tappiota on tulossa, mutta se nyt on ollut tiedossa jo ennen yrityksen perustamista. Yrityshän perustettiin täysin nollasta. Jokainen viikko tuntuu näyttävän vain paremmalta vaikkakin huollot tulevat pienissä ryppäissä. Joitain perustyökaluja puuttuu vielä ja tarvikevarastot ovat jossain kohtaa olemattomat, mutta lähtöpääoma huomioon ottaen tilanne on hyvä.

Erityisen kiitollinen olen niille opettajille Turun alueella, jotka ovat ottaneet minut vastaan ammattilaisena. Ilman teitä ei toiminta olisi lähtenyt käyntiin. Kiitos!

—

Vyatskaja-mallin soitin, joka on rakennettu ilmeisesti Vjatka-nimisessä kaupungissa.

Ostin vuoden vaihteessa itselleni vanhan 1800-luvulta loppupuolelta olevan olevan harmonikan. Tämä soitin tulee kulkemaan minun mukanani erinäissä esittelyissä. Parasta on, että soittimen saa korjattua täysin soittokuntoiseksi sen omilla alkuperäisillä kielillä. Palje on mitä todennäköisimmin tehty uudestaan joskus – tai se on uskomattoman hyvin säilynyt (ainakin kulmanauhat ovat “uudehkot”). Restaurointiin tosin täytyy tehdä pieniä ostoja, joihin ei tällä hetkellä ole varaa, mutta kun aika tulee, niin soitin korjataan soittokuntoiseksi. Yksi lusikka täytyy myös tehdä bassopuolelle.

Vyatskaja on diskanttipuolella a-duurissa ja järjestelmä on samanääninen. Basso on vaihtoääninen a/d-duurisoinnuilla. Kaikki kielipenkit ovat makaavia kielipenkkejä ja kielet ovat kiinnitetty niihin aikoinaan nauloilla ja kuumaliimalla. Valitettavasti oheinen kuva on otettu matkapuhelimen kameralla – oma kamera hajosi tuossa marraskuussa, enkä ole vielä uutta ostanut tilalle.

—

Aloitin oman leikekirjan pitämisen ja täytyy myöntää, että alku on hyvin lupaava. Artikkelit ovat olleet tärkeitä minulle ilmestyessään ja nyt niillä on pientä muistoarvoa. Määrällisesti artikkelit ovat ehkä puolet harmonikkoihin liittyviä ja puolet partioharrastukseeni liittyviä. Oikeastaan elämäntapoja ja -tehtäviä taitavat ollat kummatkin…

Alkaneena vuonna olen monessa paikassa näytillä oman pienen “kioskini” kanssa. Näistä kaikista tapahtumista toivon mukaan tulee jotain pientä leikekirjan täytteeksi:

7.-8.3. Hanuriristeily Silja Europalla,
20.3. klo 11.00 alkaen Varsinais-Suomen nuorten harmonikkakilpailut Tanssitalo Pyrkivällä Turussa (Tuureporinkatu 2, Turku | Linja-autoasemaa vastapäätä, Konserttisalin vieressä ).
28.3. Harmonikkakonsertti Naantalin Kuparivuoren urheilutalolla.
8.5. Harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden SM-kilpailut Lohjan Laurentius-salissa klo 11. alkaen. (Tämä todennäköinen, blogauksen aikaan vielä varmistamaton)
29.6.-4.7. Sata-Häme Soi -festivaalit Ikaalisissa.

Kulttuuria

Viime vuonna tuli tunne, että tämä ala on aikamoinen kulttuurikehto. Syksyllä sain muutamien ihmisten avulla koottua Naantaliin harmonikkakerhon. Aivan alkuajoissa soittajia oli noin 15, mutta osa soittajista oli paikalla tietoisesti kokeilumielellä. Nyt tammikuun alussa kerhossa on ohjaajan lisäksi 10 viikoittain soittamassa käyvää työikäistä ja eläkeläistä. Miesvaltaisessa kerhossa on myös kaksi naista, mikä on ihan mukava asia. Uusia jäseniä saa mennä mukaan toimintaan – oikeastaan tämä on jopa suotavaa pitkällä aikavälillä.

Ensimmäinen NHK:n keikka oli pikkujoulusoitto Naantalin VPK:n tiloissa Luolalan teollisuusalueella.  Soitto tapahtui viiden henkilön voimin ja ilmeisesti olimme niin hyviä soittajia, että kesällä on uusia soittoja tulossa. Jäsenten yhteissoittotaidot ovat kehittyneet noin puolessa vuodessa hyvin paljon. Keväällä on tulossa Naantalin Kuparivuorelle iso harmonikkakonsertti, jossa soittajia on kolmesta harmonikkakerhosta: Kyröstä, Raision työväenopistosta sekä Naantalista.

Itse en varsinaisesti käy soittamassa Naantalin kerhossa, mutta silloin tällöin käyn katsomassa, että kaikki asiat ovat hyvin. Kerhon jäsenet täällä, kuten myös Raisiossa, saavat soittaa heille sopivaa musiikkia. Itse kaipaan jotain erilaista kuin valsseja ja humppia. Jotain uutta ja kokeellista. Jotain, mistä voi saavuttaa jotain selvää mielihyvää.

—

Kesällä olleet Reissumies-näytelmät jatkuivat Naantalin Kristofer-salissa aivan tammikuun alussa viidellä näytöksellä. Olin yllättynyt, että näinkin pienestä paikkakunnasta tuli niin paljon katsojia niin pienellä mainostuksella. Jos kesällä katsomot olivat täynnä 100-110 katsojalla, nyt paikalla oli parhaimmillaan yli 60. Ei ollenkaan huonosti. Naantalin teatteri on antanut lisäväriä tekemääni harmonikkatouhuun. Teatteri-ihmiset ovat olleet erittäin mukavia. Ensin toki piti tottua teatterin oudoilta tuntuville tavoille, mutta kun tutustuminen oli tapahtunut, niin kipakat ja kaksinaismieliset hanurivitsit kävivät vastineeksi teatteri-ihmisille. Ensi kesänä Naantalin teatteri tekee myös näytöksiä, mutta harmillisesti näyttää siltä, että partiovelvollisuudet Kilkkeellä (Hämeenlinna, Evo) on esteenä. Aikataulut kuitenkin tarkentuvat vielä.

Jos minusta ei täällä blogissa kuulu mitään pitkään aikaan, niin älkää murehtiko. Se on tietyllä tavalla hyvä merkki – silloin on paljon tekemistä.

Voikaahan hyvin.

Kesä on vierähtänyt erittäin nopeasti. Elokuun aurinko paistaa seesteisesti, eikä lämpötila nouse enää kesälukemiin. Syksy on alkamassa ja harrastukset starttaavat käyntiin. Varsinkin partiosyksystä on tulossa mielenkiintoinen ja työntäyteläinen.

Harmonikka-asioissa kuluva kesä on ollut mielenkiintoinen. Olen ollut soittamassa Naantalin kesäteatterissa Reissumies-näytelmässä. Näytelmä kertoo Tapio Rautavaaran elämästä. Teatterisoittaminen tässä laajuudessaan on minulle uutta – elokuun aikana on 11 näytöstä. Viisi esitystä vielä jäljellä.

Teatterisoittamisen suurin miinus on soittojen ajoittuminen iltaan ja ulkotiloihin. Elokuussa kosteus alkaa nousta aikaisemmin illalla kuin keskikesällä ja tällä on vaikutusta soittimen toimintaan. Muutamassa viikossa soittimeni viritys on muuttunut niin pahaksi, että hieman harmittaa. Diskantin keskivaiheen oktaavit huojuvat noin kerran sekuntiin. Tällainen soittimen nopeasti epävireisyyteen meneminen harmittaa pahasti koska virittäminen syö paljon aikaa (eli rahaa) verrattuna tulomäärään, mikä muodostuu muutaman viikon soitoista. Soittimen epävireisyyteen meneminen harmittaa minua paljon sen takia, että olen harmonikanrakentaja ja tarkka soittimien teknisestä toimivuudesta ja vireydestä. Voi olla, että peruskeikkaduunari ei vielä huomaisi tällaista epävireisyyttä.

21.8. ilmestyneessä Turun Sanomissa sivulla 23 oli teatteriesitystä ylistävä arvostelu. Osa katsojista on kehunut Reissumiesnäytelmää jopa Linnavuoren Elvistellään-esitystä paremmaksi. Hyvä me!

—

Harmonikan huoltoja on kesän mittaan ollut ihan kiitettävästi. Teatterisoittojen sekä yhdeksän päivän partioleirin takia en olisi ehtinyt tehdä soitinhuoltoja yhtään enempää heinä-elokuun vaihteessa kuin mitä nyt tein. Positiivisinta on se, että työhön liittyviä puhelinsoittoja tullut yhä tasaisempaan tahtiin. Tämä on merkki siitä, että minut on noteerattu ammattilaisena alalla. Kiitos kaikille soitoista ja töistä, jotka olen saanut tehtäväksi! Vielä on kuitenkin matkaa toiminnan täydelliseen vakiinnuttamiseen.

Matkaurkuharmonin sisäosia

Kesälle osuu kaksi mielenkiintoista projektia. Ensimmäinen niistä on sähköpneumaattisen matkaurkuharmonin soittokuntoon korjaaminen ja viritys.

Harmonin ensimmäisellä avauskerralla otin soittimen ilmakammiosta parikymmentä irtonaista kieltä pois kolisemasta. Kielipenkkien vaha oli todella vanhaa, mullanruskeaa ja murenevaa. Soitin on rakennettu ilmeisesti 1960-luvun tienoilla Harmonan tehtaalla Klingenthalissa. Vaikka vaha oli vanhaa, niin se tuoksui erittäin voimakkaasti tervalle. Tervan tuoksun havaitseminen vahasta oli minulle uutta, sillä nykyään vahaseoksissa ei ole varsinaista tervaa.

Harmonin mekaniikka oli kohtuu helppo laittaa kuntoon, mutta viritys olikin sitten aivan omanlainen tapaus. Miten ihmeessä soitinta voi virittää, kun kielipenkit olivat liian tiukassa paketissa? Asettelun lisäksi kielipenkit olivat ruuvikiinnitteisiä, mikä laittoi todella miettimään oikeaa viritystapaa. Miten soittimen saisi viritettyä siten, että se olisi edes siedettävässä vireessä?

Tulin siihen lopputulokseen, että kielipenkki kerrallaan virittäminen soittimen ulkopuolella on poissuljettu vaihtoehto. Virityspöytään olisi pitänyt tehdä uudenlainen kaulus ja jos olisin tehnyt uuden kauluksen, niin viritykseen olisi tullut liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten

• paineen ja ilmamäärän saaminen vakioksi edes hetkeksi
• viritystason määritteleminen siten, että kielipenkin ollessa soittimessa kiinni viritystaso olisi a = 440 Hz
• tulisiko virityksestä tasainen, vai olisiko intervallit keskenään jatkuvasti päin honkia?

Tämän takia päätin virittää soittimen kielipenkit soittimessa kiinni, vaikka joka kerta, kun kieltä piti virittää, kielipenkki tuli ottaa irti mutterikiinnityksistään. Onneksi urkuharmoneissa (ja uruissa) kielilaatassa on vain yksi kieli, eikä venttiileitä ole. Tämä johtuu siitä, että ilmavirta on koko ajan samansuuntainen, eikä vaihtuva. Viritys onnistui hyvin ja soitin tuntui pysyvän paremmin tarkassa vireydessä kuin harmonikat.

Toinen mielenkiintoinen projekti on tällä hetkellä juuri loppusuoralla. Kyseessä on asiakkaan isän harmonikka 1910-luvulta. Asiakkaan isä oli ostanut tämän kaksirivisen “Stradellan” käytettynä 16 kesäisenä vuonna 1916. Epätietoisuuteen kuitenkin jäi soittimen valmistuspaikka. Vaikka soittimen diskanttirungosta näkee hädin tuskin sanan Stradella, niin soitin ei ole italialainen. Soittimen mekaniikka on täysin saksalainen ja kieletkin ovat Dix-tehtaan kielet. Mekaniikka on hyvin samanlainen, ellei jopa täysin sama, kuin Kaiuttarissa.

1910-luvun harmonikka soi jälleen.

Haitarilla on soitettu, sitä on korjattu hyvin laajasti ja se on ollut jopa lasten leikkikaluna. Vaikka soitinta ei sinänsä olisi ollut tarvetta laittaa soittokuntoon, niin asiakkaan toiveesta se kuitenkin korjattiin soittokuntoiseksi – tai niin soittokuntoiseksi kuin tuollaista haitaria voi enää saada. Soittimen omistajaperheessä ei ole harmonikansoittajia tällä hetkellä.

Lähtökohtana harmonikan kunnostamisessa oli alkuperäisen ulkoasun tuominen palauttaminen. Esimerkiksi muoviosat vaihdettiin metallisiin ja 1970-luvulla tehty kirkkaan keltainen diskanttimaski värjättiin lähemmäksi alkuperäistä väritystä. Paljekin oli irronnut rungosta ja olkaremmi oli poikki. Tähän harmonikkaan tarvitsee vielä haalia diskanttinäppäimet sekä muutama kieli.

Työ on siis lähes tulkoon valmis ja tähänastinen työ on onnistunut ja tasoltaan riittävä asiakkaalle. Jos soittimen olisi halunnut ilmatiiviiksi, niin sitten palje olisi pitänyt vaihtaa kokonaan. Ongelma tässä on kuitenkin se, että soittimen ulkoasu kokisi tosi kovan kolahduksen.

Noin 100 vuotta vanha soitin soi jälleen!

—

Syksyllä toimintani menee uusille urille.

Asiakkaille tarjoan vastedes huoltotöiden lisäksi soiton ergonomiaopetusta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan kanssa käydään läpi soittoasennon muodostus juurta jaksaen. Soittoasentoon liittyvät perustiedot ovat Vapaalehdykässä, mutta tarjoan mahdollisuuden henkilökohtaiseen neuvontaan.

Syyskuun alusta lukien otan myyntiin lantioremmit, jotka ovat ergonomisuuden kannalta erittäin hyvä vaihtoehto. Seisten soitossa suurin osa haitarin paino saadaan lantioremmien avulla pois hartioilta – hartiat vapautuvat paineesta ja veri alkaa kiertää kunnolla käsissä. Ergonomisuus paranee. Remmeistä onkin seuraavassa Hanuri-lehdessä mainos.

Viisirivisen haitarin valmistus etenee. Ensimmäiset metalliosat ovat tilauksessa ja ensi viikolla aloitan diskanttirungon valmistamisen. Valmisteluista riippuen pääsen tekemään työtä loppuviikosta tai seuravan viikon alussa.  Soitinta on piiretty ja mietitty niin paljon, että toivon todella toisen prototyypin onnistuvan kohtuullisesti. Kyseessä on siis ensimmäinen prototyyppi, missä mekaniikka on täysin toimintakuntoinen.

Kaiken kaikkiaan olen luottavainen projektin etenemiseen. Tulevaisuutta ajatellen minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin saada uusi soitin täydelliseksi. Olen antanut lupaukseni, että 2011 soitin on markkinoilla. Lupauksia en petä.

—

Harmonikkakyltti

Naantaliin on perusteilla harmonikkakerho. Yritykseni perustamisen jälkeen puheilleni on tullut muutamia henkilöitä, jotka ovat toivoneet harmonikkakerhon tai muun vastaavan harmonikkapiirin perustamista Naantaliin. Syyskuussa koollekutsun innokkaat soittajat ja paikallislehtiartikkelilla haemme vielä lisää soittajia. Opettaja ja soittomateriaalia on jo, joten kerhon perustaminen on erittäin lähellä. Itse en kuitenkaan aio toimia kerhossa aktiivisesti, sillä kotikerhoni on Raision Harmonikkakerho. Toimin kerhon kokoavana voimana.

Vapaalehdykkä on ollut pitkän aikaa päivittämättä. Minulla on ollut runsas 100 kuvaa laittamatta galleriaan. Aina on jotain muuta tekemistä ollut. Ehkäpä tänään voisi jotain saada aikaiseksi – ensin pitää kuitenkin siivota.

Ohessa vielä kuva haitarikyltistä, jonka laitoin ulko-oven viereen. Kyltin on tehnyt Teuvo Torvinen. Kiitos hänelle kyltin tekemisestä!

Palailemme astialle,
Viljo