The Free Reed Instrument’s History Research Blog

Ensimmäisessä blogauksessani oli muutama muuton yhteydessä otettu kuva. Tänään otin kolmen kuvan sarjan työhuoneestani ja tein kuvista panoraman ihan teitä lukijoita varten. Monia ihmisiä kiinnostaa sangen paljon tällainen mekaniikkaan liittyvä työ. Luonani on käynyt muutama henkilö vartavasten tutustumassa työhöni. Luonnollisesti olen otettu, että työni kiinnostaa, mutta aikaa pitkäaikaiseen rupatteluun ei aina ole. Päivät ovat minulle tehokasta työaikaa. Jos kiinnostaa rupatella haitariasioista pitkiä aikoja, niin voidaan mennä sopivana ajankohtana johonkin Naantalin vanhan kaupungin ravintolaan ottamaan virvoitusjuomia ja puhumaan haitarijuttuja läpi. Tämä on oikeastaan kauhean kiva idea siinä mielessä, että kesäiltaisin on mukava istuskella kauniissa ja idylisessä Meri-Naantalissa ja tutustua uusiin persooniin.

—–

Harmonikankorjaus ja -rakennus ei ole salatiedettä, eikä minulla ole mitään salattavaa, mitä tulee ammattitaitoon. Kerrotut asiat ovat aina kerrottuja asioita, mikä on eri asia kuin se tietotaito mikä on niin sanotusti hyppysissä. Ainoa asia, mistä vaikenen on tekeillä oleva tuotekehittely, sillä tässä on kyse omasta tulevaisuudestani. Teen työni kunnolla ja julkaisen tuotoksen tarinan oikeassa kohdassa – näin tein esimerkiksi Vapaalehdykän kanssa.

Ajattelin kertoa työhuoneestani ja siellä olevista tarvikkeista. En ole rahallisesti varakkaasta perheestä, joten olen oikeastaan kaiken käytössäni olevan materiaalin joutunut tavalla tai toisella itse ansaitsemaan. Erityisen kiitollinen olen niistä käyttötarvikkeista, jotka olen saanut ilmaiseksi käyttöön väliaikaisesti tai lopullisesti omaksi.  Monet 1990-luvun alussa nuoruuttaan eläneet ovat tietyllä tavalla samassa tahtotilassa kuin minä – laman jäljet näkyvät 90-luvun sukupolvien käytöksessä.  Uskonkin, että kyseinen sukupolvi tulee näkymään tulevaisuudessa monella positiivisella tavalla, sillä jo nyt kyseinen sukupolvi näkyy tilastokeskuksen tilastoissa mielenkiintoisin tavoin. Alla olevan kuvan voi klikata isoksi.

Olin Turussa talonmiehen sijaisena kesällä 2001 ja ansaitsin kuukauden kesätöistä muistaakseni noin 3 000 markkaa. Kuvan vasemmassa laidassa on 2800 markkaa maksaneiden stereoiden ohjausyksiköt. Kaijuttimet eivät näy kuvassa. Stereoiden hankkiminen oli sen kesän tavoite ja sain juuri sen, mitä halusin.

Työhuone

Stereoiden yläpuolella, hyllyn päällä, on 2006 varusmiespalveluksen lopussa saamani pöytästandardi. Taisin saada sen positiivisesta asennoitumisesta musiikkiin ja muiden kannustamisesta. Standardin takana on kuudennella luokalla tekemäni puulaiva. Taisin olla ainoa siitä ryhmästä, joka sai täyden 10 kyseisestä työstä. Hylly, jolla standardi ja laiva ovat, ei ole minun oma, vaan käytössäni toistaiseksi. Samoin on ikkunoita vasten olevien pöytien laita sekä työkaluhylly (liimoja ja sen sellaisia näkyy) ja aivan kuvan oikeassa laidassa oleva hylly. Äidiltäni olen saanut sohvan ja sen edessä olevan pöydän ja maton. Kaareva työpöydän sen sijaan olen tehnyt itse, ainakin lähestulkoon. Kyseinen pöytä oli nimittäin menossa kaatopaikalle Ikaalisissa, mutta onneksi ymmärsin kysyä pöytää itselleni. Verhoilin pöydän sekä rakensin siihen viritys- ja valopöydän. Virityspöytä ei ole mikään maailman kaunein työn taidonnäyte, eikä se vastaa haitareiden akustista ympäristöä. Mikään tällainen rakennelma ei vastaa soittimen omaa akustista ympäristöä ja siksi lopputarkastus tehdään aina soittimen ollessa koottu. Irrallinen virityspalje on ihan näppärä monissa kohdissa, mutta itselläni se aiheutti hartioiden turhaa jäykistymistä. Toisekseen irtonaisella palkeella työskennellessä työergonomia on hyvin kaukana ideaalitilanteesta. Pöytä sentään on hieman parempi vaikka siinäkin voisi tehdä muutamia juttuja toisin.

Virityspöydän päällä on haitarin diskanttipuoli ja sen edessä on viritysmittari. Mittarin ei tarvitse olla mikään älyttömän kallis ja kehityksen kuuminta kärkeä, koska mittarit ymmärtävät vain perussävelen. Virityksessä mitari on apuväline sillä viritys tapahtuu eri intervallien yläsävelien huojuntoja kuuntelemalla. Korva on ainoa työväline, mikä kykenee havaitsemaan nämä yläsävelet luotettavasti. Tämäkin vain silloin kun korvaa on harjoitettu kuuntelemaan oikeita ääniä. Jotkin tietokoneeseen asennettavat mittauslaitteet ovat ihan mielenkiintoisia, sillä niistä näkee sävelkäyrän. Tästä huolimatta esimerkiksi huojuntojen virittäminen loppuun asti on korvapeliä.

Takaseinää vasten on pitkä hylly, jolla olevat haitarit kävin hakemassa sunnuntaina Tampereelta. Kyseiset soittimet sekä paljon muuta kuvassa näkymätöntä tavaraa on noin 30 vuotta haitareita korjanneen Viitasen varastosta.  Suuri kiitos lahjoituksesta. Yksikään soitin ei ole soittokunnossa vaan soittimet ovat tarkoitettu varaosiksi. Tarkoitus olisi käydä jossain kohtaan soittimet tarkkaan läpi. Tarvikkeita on niin paljon, että pitäisi jostain saada pieni varastotila käyttöön. Esimerksiki matalalla pöydällä olevat laatikot tavaroineen pitäisi käydä läpi ja laittaa jonnekin sopivaan paikkaan.

Ehkä tässä tämän erän annos. Ei kaikkea makeaa yhdellä kertaa Voikaahan pyöreästi.

Viljo

PS. Eräs asiakas toi minulle Kukkola & Kumppanit -merkkisen haitarin. Soitin on Kukkolan viimeinen malli eli 1950-luvun puolesta välistä. Musta, kantikkaat näppäimet. Soitin on vailla uutta omistajaa – soitin täytyisi myös remontoida perusteellisesti. Jos kiinnostaa, niin otapahan yhteyttä. Galleriasta löytyy ko. soittimen kuva (toistaiseksi Kukkola & Kumppanit -kuvasarjan viimeinen kuva).

Oppinen on asia, jota tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla. Oppia otetaan lähipiirin ihmisiltä, erilaisista medioista ja tehdystä työstä. Tärkeää on oppia suodattamaan ääriprovokatiiviset opit ja tyhmyydet pois informaatiotulvasta – ottaisitko oppia poliittisesti ääripään aineksesta, joka pyytää tai jopa pakottaa sinua tyhmiin tekoihin, joista ei hyödy kuin  marginaalinen ryhmä elossa olevia ihmisiä?

Minulla on aina ollut hankala oppia ihmisten nimiä nopeasti ulkoa. Käytännössä muistan vain ne henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet elämääni hyvin voimakkaasti. Sama asia pätee myös muuhun oppimiseen. En ole oppinut matematiikan lukion pitkää oppimäärää tai fysiikan pitkää oppimäärää, vaikka olen ne lukioaikana kohtuullisin arvosanoin suorittanut. Pänttää ja unohda -metodi on nykykoulusmenetelmän ongelma; rahaa heitetään paljon hukkaan, kun opettamisella ei saavuteta oikeastaan mitään muuta kuin todistus seuraavaan opiskelupaikkaan.

Kun motivaatio tulee oppimiseen mukaan, alkaa todellinen mullistus oppijassa. Hän alkaa himoita tietoa ja hän opettelee enemmän kuin opetussuunnitelmassa määritetty oppimäärä vaatisi. Hän jopa alkaa tuottaa itse aiheeseen liittyvää materiaalia ja hän saattaa opettaa muita. Kaiken tämän hän tekee mielellään ja tehokkaasti. Mitä tärkeintä: oppi menee suoraan selkäytimeen ilman kokeita ja ilman pakkoa. Milan Kundera on todennut hyvin kirjoittaessaan ulkoisen imperatiivin olevan aina sisäistä imperatiivia heikompi.

—-

Oppiminen tapahtuu monitasoisesti. Nopeasti ajateltuna voisi määritellä, että mitä enemmän perustaitoja ihminen osaa, sitä monimutkaisempia prosesseja ihminen voi suorittaa. Ensin on opeteltava aakkoset, jotta oppii kirjoittamaan ja numerot puolestaan on opeteltava laskutoimituksia varten ja niin edelleen. Perusperiaate näin -  joo, ok, hyväksyn.

Oppiminen on kuitenkin paljon enemmän kuin taitojen hallitsemista.

2004 kirjoitin aineen, jossa käsittelin ihmisen henkistä kehittymistä otsikolla Tärkein asia elämässä on… Kirjoitelman perusidea oli, että ihminen ei tällä hetkellä pääse nirvanaan vaan kehityksen on kuljettava tietty reitti.  Ensimmäiseksi tulee materiaalinen porras, sitten henkinen porras, jonka jälkeen seuraavalle tasolle pääsee, kun kaksi samassa vaiheessa olevaa henkistä porrasta yhdistyy. Rakkaus – abstrakti ja henkinen asia – voi yhdistää ihmisiä. Kyseessä ei ole vain kahden ihmisen välinen rakkaus, koska rakkaus voi kohdistua moniin asioihin. Pääasia on, että kahden henkisen portaan yhdistyessä voimavarat ovat toisiaan täydentäviä.

Soittamalla jotain soitinta voi päästä niin sanottuu hurmokseen, tilaan, jossa ihmiseen on tullut palava intohimon liekki ja toisaalta täysi tyyneys, rajattomasti energiaa. Materian portaan metodein voi siis kehittää henkistä porrasta ja henkistä porrasta voi kehittää aikaisempia opinportaita kehittämllä sekä yhdistämällä muita rajattoman energian lähteitä eli ei-materiaalisia asioita. Itse tunnen hurmosta monella tapaa, eikä hurmokseen pääsemiseen vaadita isoja asioita. Pienistä oikeista asioista alkaa helposti pään etuyläosa hehkua.

—-

Viimeaikaiset asiakastyöt ovat olleet minulle tavalla tai toisella hyviä opetuksia. Toisaalta olen oppinut tekemään soittimen vaatiman työnmäärän arviointia ja toisaalta olen pystynyt kehittämään omia korjaustaitojani. Kärsivällisyys ja tietynlainen stressin sieto ovat myös kasvaneet.  Vastaan on tullut jo muutamia haasteita, joihin en tiennyt ratkaisua ennen kuin olin syventynyt tarkasti soittimen luonteeseen, rakenteeseen. Hyvä näin, sillä nyt tiedän taas hieman enemmän.

Oppiminen on opitun ja elämänkatsomuksellisen tiedon yhteensovittamista siten, että siitä hyötyy mahdollisimman moni ihminen. Yksi ihminen voi oppia erittäin paljon ja monimutkaisia asioita, mutta ellei hän hyödynnä tietoa mitenkään, ei hän ole muiden ihmisien silmässä mitään. Tällöin tietotaito tai kehittyminen on korvien välissä. Usein kuulee sanottavan, että vasta silloin oppii jonkin asian, kun sen opettaa muille. Tähän on helppo yhtyä. Tekemällä oppiminen on hyvä metodi, koska siinä oppii vähintään yksi ihminen.

Tekemällä saa kokemusta – kokemus on tärkeä asia.

—-

Uskon, että kun yksilö pääsee oppimisen seuraavalle portaalle, hän pystyy havaitsemaan seuraavan portaan. Nuori ihminen ei näe maailmaa sellaisin silmin, kuin elämää nähnyt ihminen. Kysymys on ajasta. Kaikkia asioita ei ole tarkoitettu opittavaksi tietyssä elämänvaiheessa. Jokaisen ihmisen tulisi nähdä oman elämänsä tietynlaisen ajallisen perspektiivin läpi: missä olen ollut, missä olen nyt ja mihin olen menossa. Tämän voisi sanoa myös: tosiasioiden tutkiminen, tosiasioihin ymmärtäminen ja haaveiden toteuttaminen.

Elän itse tällä hetkellä tiettyä porrasta, mutten odota pääsyä seuraavalle portaalle. Se tulee kun sen aika on. Ei yhtään aikaisemmin, ei yhtään myöhemmin. Varmaa on, että se tulee.

——–

Oppimisen ja yleisen elämänasenteen kohdalle minulle on muodostunut muutama slogan.

Kaikki riippuu siitä, mihin uskoo (tarkoittaa sitä, että voit luoda oman elämäsi niin kauniiksi ja hyväksi kuin vain osaat)

Tänään on paras päivä heti eilisen jälkeen (jos seuraava päivä on aina tätä päivää parempi, niin eläminen on todella täydellistä unelman elämistä)

Älä ole ikinä mitään asiaa vastaan, vaan ole jonkin asian puolesta (voiman ja vastavoiman laki)

——–

Asensin tänään kaverini kanssa työhuoneeni seinälle hyllylevyjä vajaa 4 metriä. Aamulla lähden noutamaan ison lastin vanhoja harmonikkoja varaosiksi. Voin palvella entistä paremmin harmonikkojen kunnostuksen yhteydessä.

Tämänkertainen teksti on tietyllä tapaa hyvin hajanainen, mutta silti yhtenäinen.  Sloganeita ja asiaa haitareiden vierestä, mutta silti niin läheltä. Sallittakoon tällainen sooloilu, koska sana on vapaa ja aikaa erilaisten kirjoitusten tekemiseen minulla on niin kauan kuin henki pihisee.

Viljo

PS. On sanottu, että masentunut ihminen on vain vailla päämäärää. On siis ihan turhaa lähteä ratkaisemaan muotisairautta lääketieteen keinoin, kun kyse on enemmänkin siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat toisiinsa. Anna ystävällesi arvostusta, niin annat hänelle syyn olla olemassa. Anna ystävällesi joka päivä hymy, halaus, tervehdys – energiaa, jolla hän jaksaa huomiseen. Anna ystävällesi aikaasi, jotta hän löytää historiansa. Sitten hän tietää, missä hän on ja voi alkaa etsiä omaa päämäärää.

Viime kirjoituskerrasta on pitkä aika. Tämän vuoksi tulee normaalia pidempi kirjoitus. Koittakahan pysyä kyydissä.

Markkinointia

Menneen kuukauden aikana olen pyrkinyt tuomaan itseni esille julkisuudessa. Naantalissa ja tässä lähiseuduilla julkaistavat Rannikkoseutu ja Kaupunki Uutiset tekivät minusta pienet artikkelit helmikuun alussa. Harmonikka on näyttänyt kiinnostavan ja toisen lehden toimituksesta sanottiin, että he ovat yleensä tehneet uusista yrittäjistä juttuja. Tämä jos jokin on positiivista ja yksityisyrittäjille erittäin tärkeä asia. Lehtien yhteislevikki on noin 41 000 kappaletta, mutta asiakkaita ei levikistä huolimatta tullut montaa – markkinointi näillä kanavilla ei ole ollut kohdennettua.  Tästä huolimatta harmonikasta kiinnostuneita ihmisiä on soitellut ja osa on tullut käymään työhuoneessani. Tuntuu siltä, että lehdistä olevat artikkelit on noteerattu ja tieto yrityksestäni on kiirinyt lähiasukkaiden tietoon. Normaalille lukijalle jutut ovat olleet todennäköisesti hyvin ohimeneviä ja nopeasti unohtuvia, mutta harmonikkaväki lienee noteerannut artikkelit hieman paremmin. Parilla lehtiartikkelilla ei kuitenkaan saada aikaan asiakaskuntaa eikä yrityksen elintärkeätä tulovirtaa. Tunnetuksi tuleminen vaatii paljon pitkäjänteistä työtä.

Laitoin helmikuun alussa viestiä myös Turun Sanomille, jolla on valtakunnallisesti merkittävä levikki. Parin viikon odottelun jälkeen olin ehtinyt tulla siihen tulokseen, etten saisi toimituksesta vastausta. Sain kuitenkin puhelinsoiton, jota luulin hetken ajan puhelinmyynniksi. Hyvin nopeasti selvisi, että kerran viikossa ilmestyvään Turun Sanomien Treffi-liitteeseen haluttiin tehdä pintaa syvällisempi artekkeli minusta. 25. helmikuuta ilmestynyt Treffi-liite olikin aikamoinen jysäys. Minusta oli etusivun kuva ja aukeaman kokoinen artikkeli lehdessä. Fiilikset olivat mahtavat: vietin yhden päivän onnen kukkuloilla: “Yay!!” Olisiko voinut – jälleen kerran – käydä yhtään tämän paremmin? Turun Sanomien keskimääräinen päivälevikki on 250 000 kappaletta.

Viikolla yhdeksän, eli juuri ennen suurta Harmonikkaristeilyä, ilmestyi myös Hanuri-lehti, jossa oli niin ikään aukeaman juttu yrityksestä.

Harmonikkaristeily

Olin suurella Harmonikkaristeilyllä vuoden tauon jälkeen. Vuosi sitten olin Castelfidardossa harmonikkatehtailla työharjoittelussa. Ensivaikutelma oli, että itsensä täysin päihin juoneet laivaörveltäjät olivat vähemmässä kuin aikaisempina vuosina. Monet ihmiset olivat tästä huolimatta hyvin tukevassa tuubassa. Eräskin henkilö oli sammunut hyttinsä eteen ja autoin hänet sänkyyn nukkumaan. Olen vähän alkoholia käyttävä ihminen, joten omassa päässäni ollut sunnuntai-illan pieni sekavuuden tunne tuli väsymyksestä. Risteily alkoi nimittäin sununtai-iltana ja olin ollut perjantaista sununtai-iltapäivään asti partioleirillä Laitilassa. Luonnollisesti leiriyöt tuli vietettyä kamiinalämmitteisissä teltoissa. Toimintaa ja touhua oli ollut leirillä hyvin paljon, joten jo laivaristeilyn alkaessa minulla oli selvästi univajetta. Kunnialla selvitetty risteily päättyi 12 tunnin yöuniin kotona.

Risteily oli oman yritykseni ja Vapaalehdykän ensimmäinen konkreettinen markkinointimahdollisuus, mikäli nettimarkkinointia ei oteta huomioon. Käyntikortteja ja flyereita tuli jaettua ihan mukavasti, joskin enemmän olisi saanut mennä. Flyereita jaettaessa tuli mieleen, että ei hyvää päivää – ihmisethän ovat niin vanhoja, että en tiedä hyötyvätkö nämä mitään tästä mainoslapusta. Osaavatko nämä ihmiset edes käyttää tietokonetta saatikaan internettiä? Muutamia risteilijöitä kiinnosti kertomani jutut hyvin paljon – toisaalta osa sanoi, ettei heillä ole edes tietokonetta kotona.

Monet keskustelut alkoivat: “Hei, oletko sinä se Viljo? Sinusta oli artikkeli lehdessä.” Turhaa työtä ei ole siis tullut tehtyä. Keskusteluista on päädytty myös kalenterimerkintöihin. Uusista asiakastöistä olen luonnollisesti kiitollinen. Työn tasaisuus takaa elantoni.

Risteilyllä ollut harmonikkamusiikki oli monin paikoin sitä samaa kuin ennenkin. Risteilyvieraat olivat niin ikään niitä samoja kuin aikaisempina vuosina. Nämä tekijät ynnättynä yhteen varmistaa myös harmonikkakulttuurin ylläpitämisen nykyisenlaisena. Risteilyllä sain soittaa Turun Harmonikkakerhon riveissä keikan laivan infopisteen vieressä seitsemännellä kannella. Soitimme harmonikalle valtavirrasta poikkeavaa harmonikkamusiikkia: elokuvamusiikkia, kevyttä rockia, raskaampaa rockia, poppia ja niin edelleen. Saamani kommentit keikasta ovat olleet hyvin positiivisia. Haluan, että tähän musiikkityyliin löytyy soittajia ympäri Suomea tulevina vuosina, sillä se on yksi osa soittokulttuurin elinvoimaisuuden säilyttämistä. Soittamamme musiikki oli minulle uutta kokoonpanon puolesta (viisi haitaria, basso ja rummut) ja musiikkityylillisesti. Ennen keikkaa jouduin kotona lukemaan nuotteja ja harjoittelemaan kappaleita toisin kuin monien suomi-valssien, humppien, foxien jne. kohdalla. Saman kaavan musiikki on tylsää. Toivon, että pääsen soittamaan vastaavaa musiikkia joskus tulevaisuudessakin ja, että minulla olisi ollut enemmän aikaa treenata tämänkertaisia keikkakappaleita.

Risteily oli osaltani hyvin onnistunut tilaisuus ja odotan Vapaalehdykkän kävijämäärien kasvavan.

Uuden harmonikan synty

2006 aloittamani Vapaalehdykkä-projekti oli ajateltu julkaistavaksi 2009 alussa. Projektin etenemisen aikana ilmoitinkin harmonikka-aiheisen sivuston tulemisesta ainakin muusikoiden.netin Harmonikka-huoneessa. Asiasta keskustelin myös monien lähipiirissä olevien ihmisien kanssa kasvotusten, sähköpostein ja puheluin. Monissa tilanteissa mainitsin, että sivusto julkaistaan 1.1.2009. Olin varma pystyväni kokoamaan Vapaalehdykkää riittävästi julkaisupäivään mennessä. En ole pettänyt julkisesti, enkä henkilökohtaisesti, antamiani lupauksia kertaakaan. Teen aina lupaamani asiat niin hyvin kuin osaan. Vapaalehdykän osalta en ole saanut ensimmäistäkään pettynyttä palautetta. Kaikki saamani palaute on ollut positiivista ja sivustoa kehittävää kritiikkiä.

Turun Sanomissa oli Treffi-liiteen etusivun otsikkona 25. helmikuuta: “Vaatimaton tavoite – Viljo Mannerjoki päätti uudistaa harmonikan s. 12-13″. Tämä vaatimaton tavoite on ilmoitettu myös muissa yllämainituissa lehtijutuissa. Se on myös julkinen lupaus tehdä harmonikkoja Suomessa. Kuten Vapaalehdykän kohdalla, en aio pettää lupauksiani.

Olen saanut inspiraatiota harmonikan tekoon monestakin suunnasta. Aloittasessani harmonikkaopinnot IKATAlla 2006 sanoin rakentavani viisirivisen harmonikan. Silloin oli motivaatiota, muttei tietotaitoa, jota minulla on nyt. Taidettiin minua ehkä pitää hieman hullunakin. Hyvä niin. Ensimmäiset luonnokset suunnitelussa olevasta haitarista olen tehnyt 2006-2007 talvella ja tällä hetkellä on valmisteilla ensimmäiset tarkat piirrustukset. Projekti on kiinnittynyt minuun enemmän ja konkreettisemmin kuin yksikään nainen tällä hetkellä.

Tuleva soitin on kromaattinen viisirivinen ja tuotteen on tarkoitus tulla markkinoille 2011.  Mitään höpö-höpö-juttuja en julkisuuteen päästä ja voin tällä hetkellä vain sanoin vakuuttaa, että tuleva soitin on huipputuote. Uutta harmonikkaa kannattaa odottaa, sillä se on suuremman odottelun arvoinen asia kuin Vapaalehdykkä.net. Paljon suuremman.

Muuta mukavaa

Tällä hetkellä olen Suomen nuorin harmonikanrakennuksen artesaaniksi valmistunut alalla oleva yrittäjä.  Eräs kaverini sanoi, ettei kannattaisi mainostaa olevansa nuori, koska se liitetään usein sanaan kokematon. Ystäväni kommentistä huolimatta olen ylpeä nuoresta iästäni. Voin ilolla todeta, että minulla on vielä paljon oppimista. En työskentele nopeudella ja olen ylpeä siitä arvostuksesta ja huomioista jota olen saanut jo tähän mennessä tehdystä työstä, jotka olen tehnyt parhaan taitamukseni mukaan. Olen iloinen myös siitä, että voin sanoa itseäni harmonikanrakentajaksi. Suomessa näitä henkilöitä on oikeastaan vain kolme, joista kaksi tekee diatonisia soittimia. Tämän hetkinen työni on huoltopainotteista, mutta tulevaisuudessa rakentaminen on päätyö.

Lopetan tämänkertaisen haitarimanifestini tähän. Tällä kertaa taitaa jäädä juttu kuvittamatta, mutta eiköhän niitä kuvia ehdi laittaa myöhemminkin