Esipuhe
November 12th, 2008 by Viljo MannerjokiHarmonikan on sanottu taipuvan musiikkityylistä toiseen saumatta. Soittimen tämän hetkisen yhteiskunnallisen aseman takana on monia mielenkiintoisia tapahtumia, joita ei usein muisteta kertoa eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Suuri määrä harmonikkaan liittyviä tarinoita on saattanut värittyä jopa legendoiksi asti. Tarinat liittyvät usein soittajien lava- tai keikkamatkakokemuksiin. Haitaria soittavat virtuoosipersoonat ovat monesti nousseet soitinta tärkeämmäksi elementiksi, mutta ilman harmonikkaa tuntemiamme tähtiä ei välttämättä olisi edes syntynyt.
Tämä blogi kertoo harmonikan historiasta kiinnnostuneiden harmonikanrakennuksen artesaanin Viljo Mannerjoen ja pian artesaaniksi valmistuvan Jukka Nikan työstä. Tarkoitus on tuoda esille harmonikan kehityshistoriaa ja sen tutkimusta; harmonikan historian tutkiminen on todellista salapoliisityötä. Harmonikan huolloista ja miksei myös itse soittimen rakennuksestakin tulee mukavia tarinoita, tunnelmia, mutta myös faktaa. Kaiken blogailun ohessa muodostuu Vapaalehdykässä julkaistavaa tekstiä, vai pitäisikö sanoa päin vastoin: Vapaalehdykässä julkaistavan tekstin ohessa kirjoitetaan tätä blogia.
Blogi julkaistaan suomeksi ja englanniksi. Nautinnollisia lukuhetkiä toivottaa
Viljo Mannerjoki