Kesän jälkeen

August 22nd, 2009 by Viljo Mannerjoki

Kesä on vierähtänyt erittäin nopeasti. Elokuun aurinko paistaa seesteisesti, eikä lämpötila nouse enää kesälukemiin. Syksy on alkamassa ja harrastukset starttaavat käyntiin. Varsinkin partiosyksystä on tulossa mielenkiintoinen ja työntäyteläinen.

Harmonikka-asioissa kuluva kesä on ollut mielenkiintoinen. Olen ollut soittamassa Naantalin kesäteatterissa Reissumies-näytelmässä. Näytelmä kertoo Tapio Rautavaaran elämästä. Teatterisoittaminen tässä laajuudessaan on minulle uutta – elokuun aikana on 11 näytöstä. Viisi esitystä vielä jäljellä.

Teatterisoittamisen suurin miinus on soittojen ajoittuminen iltaan ja ulkotiloihin. Elokuussa kosteus alkaa nousta aikaisemmin illalla kuin keskikesällä ja tällä on vaikutusta soittimen toimintaan. Muutamassa viikossa soittimeni viritys on muuttunut niin pahaksi, että hieman harmittaa. Diskantin keskivaiheen oktaavit huojuvat noin kerran sekuntiin. Tällainen soittimen nopeasti epävireisyyteen meneminen harmittaa pahasti koska virittäminen syö paljon aikaa (eli rahaa) verrattuna tulomäärään, mikä muodostuu muutaman viikon soitoista. Soittimen epävireisyyteen meneminen harmittaa minua paljon sen takia, että olen harmonikanrakentaja ja tarkka soittimien teknisestä toimivuudesta ja vireydestä. Voi olla, että peruskeikkaduunari ei vielä huomaisi tällaista epävireisyyttä.

21.8. ilmestyneessä Turun Sanomissa sivulla 23 oli teatteriesitystä ylistävä arvostelu. Osa katsojista on kehunut Reissumiesnäytelmää jopa Linnavuoren Elvistellään-esitystä paremmaksi. Hyvä me!

Harmonikan huoltoja on kesän mittaan ollut ihan kiitettävästi. Teatterisoittojen sekä yhdeksän päivän partioleirin takia en olisi ehtinyt tehdä soitinhuoltoja yhtään enempää heinä-elokuun vaihteessa kuin mitä nyt tein. Positiivisinta on se, että työhön liittyviä puhelinsoittoja tullut yhä tasaisempaan tahtiin. Tämä on merkki siitä, että minut on noteerattu ammattilaisena alalla. Kiitos kaikille soitoista ja töistä, jotka olen saanut tehtäväksi! Vielä on kuitenkin matkaa toiminnan täydelliseen vakiinnuttamiseen.

Matkaurkuharmonin sisäosia

Matkaurkuharmonin sisäosia

Kesälle osuu kaksi mielenkiintoista projektia. Ensimmäinen niistä on sähköpneumaattisen matkaurkuharmonin soittokuntoon korjaaminen ja viritys.

Harmonin ensimmäisellä avauskerralla otin soittimen ilmakammiosta parikymmentä irtonaista kieltä pois kolisemasta. Kielipenkkien vaha oli todella vanhaa, mullanruskeaa ja murenevaa. Soitin on rakennettu ilmeisesti 1960-luvun tienoilla Harmonan tehtaalla Klingenthalissa. Vaikka vaha oli vanhaa, niin se tuoksui erittäin voimakkaasti tervalle. Tervan tuoksun havaitseminen vahasta oli minulle uutta, sillä nykyään vahaseoksissa ei ole varsinaista tervaa.

Harmonin mekaniikka oli kohtuu helppo laittaa kuntoon, mutta viritys olikin sitten aivan omanlainen tapaus. Miten ihmeessä soitinta voi virittää, kun kielipenkit olivat liian tiukassa paketissa? Asettelun lisäksi kielipenkit olivat ruuvikiinnitteisiä, mikä laittoi todella miettimään oikeaa viritystapaa. Miten soittimen saisi viritettyä siten, että se olisi edes siedettävässä vireessä?

Tulin siihen lopputulokseen, että kielipenkki kerrallaan virittäminen soittimen ulkopuolella on poissuljettu vaihtoehto. Virityspöytään olisi pitänyt tehdä uudenlainen kaulus ja jos olisin tehnyt uuden kauluksen, niin viritykseen olisi tullut liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten

  • paineen ja ilmamäärän saaminen vakioksi edes hetkeksi
  • viritystason määritteleminen siten, että kielipenkin ollessa soittimessa kiinni viritystaso olisi a = 440 Hz
  • tulisiko virityksestä tasainen, vai olisiko intervallit keskenään jatkuvasti päin honkia?

Tämän takia päätin virittää soittimen kielipenkit soittimessa kiinni, vaikka joka kerta, kun kieltä piti virittää, kielipenkki tuli ottaa irti mutterikiinnityksistään. Onneksi urkuharmoneissa (ja uruissa) kielilaatassa on vain yksi kieli, eikä venttiileitä ole. Tämä johtuu siitä, että ilmavirta on koko ajan samansuuntainen, eikä vaihtuva. Viritys onnistui hyvin ja soitin tuntui pysyvän paremmin tarkassa vireydessä kuin harmonikat.

Toinen mielenkiintoinen projekti on tällä hetkellä juuri loppusuoralla. Kyseessä on asiakkaan isän harmonikka 1910-luvulta. Asiakkaan isä oli ostanut tämän kaksirivisen “Stradellan” käytettynä 16 kesäisenä vuonna 1916. Epätietoisuuteen kuitenkin jäi soittimen valmistuspaikka. Vaikka soittimen diskanttirungosta näkee hädin tuskin sanan Stradella, niin soitin ei ole italialainen. Soittimen mekaniikka on täysin saksalainen ja kieletkin ovat Dix-tehtaan kielet. Mekaniikka on hyvin samanlainen, ellei jopa täysin sama, kuin Kaiuttarissa.

IMG_0706

1910-luvun harmonikka soi jälleen.

Haitarilla on soitettu, sitä on korjattu hyvin laajasti ja se on ollut jopa lasten leikkikaluna. Vaikka soitinta ei sinänsä olisi ollut tarvetta laittaa soittokuntoon, niin asiakkaan toiveesta se kuitenkin korjattiin soittokuntoiseksi – tai niin soittokuntoiseksi kuin tuollaista haitaria voi enää saada. Soittimen omistajaperheessä ei ole harmonikansoittajia tällä hetkellä.

Lähtökohtana harmonikan kunnostamisessa oli alkuperäisen ulkoasun tuominen palauttaminen. Esimerkiksi muoviosat vaihdettiin metallisiin ja 1970-luvulla tehty kirkkaan keltainen diskanttimaski värjättiin lähemmäksi alkuperäistä väritystä. Paljekin oli irronnut rungosta ja olkaremmi oli poikki. Tähän harmonikkaan tarvitsee vielä haalia diskanttinäppäimet sekä muutama kieli.

Työ on siis lähes tulkoon valmis ja tähänastinen työ on onnistunut ja tasoltaan riittävä asiakkaalle. Jos soittimen olisi halunnut ilmatiiviiksi, niin sitten palje olisi pitänyt vaihtaa kokonaan. Ongelma tässä on kuitenkin se, että soittimen ulkoasu kokisi tosi kovan kolahduksen.

Noin 100 vuotta vanha soitin soi jälleen!

Syksyllä toimintani menee uusille urille.

Asiakkaille tarjoan vastedes huoltotöiden lisäksi soiton ergonomiaopetusta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan kanssa käydään läpi soittoasennon muodostus juurta jaksaen. Soittoasentoon liittyvät perustiedot ovat Vapaalehdykässä, mutta tarjoan mahdollisuuden henkilökohtaiseen neuvontaan.

Syyskuun alusta lukien otan myyntiin lantioremmit, jotka ovat ergonomisuuden kannalta erittäin hyvä vaihtoehto. Seisten soitossa suurin osa haitarin paino saadaan lantioremmien avulla pois hartioilta – hartiat vapautuvat paineesta ja veri alkaa kiertää kunnolla käsissä. Ergonomisuus paranee. Remmeistä onkin seuraavassa Hanuri-lehdessä mainos.

Viisirivisen haitarin valmistus etenee. Ensimmäiset metalliosat ovat tilauksessa ja ensi viikolla aloitan diskanttirungon valmistamisen. Valmisteluista riippuen pääsen tekemään työtä loppuviikosta tai seuravan viikon alussa.  Soitinta on piiretty ja mietitty niin paljon, että toivon todella toisen prototyypin onnistuvan kohtuullisesti. Kyseessä on siis ensimmäinen prototyyppi, missä mekaniikka on täysin toimintakuntoinen.

Kaiken kaikkiaan olen luottavainen projektin etenemiseen. Tulevaisuutta ajatellen minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin saada uusi soitin täydelliseksi. Olen antanut lupaukseni, että 2011 soitin on markkinoilla. Lupauksia en petä.

IMG_0044

Harmonikkakyltti

Naantaliin on perusteilla harmonikkakerho. Yritykseni perustamisen jälkeen puheilleni on tullut muutamia henkilöitä, jotka ovat toivoneet harmonikkakerhon tai muun vastaavan harmonikkapiirin perustamista Naantaliin. Syyskuussa koollekutsun innokkaat soittajat ja paikallislehtiartikkelilla haemme vielä lisää soittajia. Opettaja ja soittomateriaalia on jo, joten kerhon perustaminen on erittäin lähellä. Itse en kuitenkaan aio toimia kerhossa aktiivisesti, sillä kotikerhoni on Raision Harmonikkakerho. Toimin kerhon kokoavana voimana.

Vapaalehdykkä on ollut pitkän aikaa päivittämättä. Minulla on ollut runsas 100 kuvaa laittamatta galleriaan. Aina on jotain muuta tekemistä ollut. Ehkäpä tänään voisi jotain saada aikaiseksi – ensin pitää kuitenkin siivota.

Ohessa vielä kuva haitarikyltistä, jonka laitoin ulko-oven viereen. Kyltin on tehnyt Teuvo Torvinen. Kiitos hänelle kyltin tekemisestä!

Palailemme astialle,
Viljo

Sata-Häme Soi 2009

July 2nd, 2009 by Viljo Mannerjoki

Tämän vuoden Sata-Häme Soi -juhla oli aivan mahtava kokemus! Tunnelmia on vaikea kuvata sanoin, sillä ystävyyksien syntymistä, musiikillisia elämyksiä tai edes uskomatonta väsymystä on vaikea todentaa tekstissä. Kaiken kaikkiaan juhlaviikko oli onnistunut. Aurinko paistoin koko juhlaviikon ja ihmisiä kävi 37200. Tämä oli yli 5000 kävijää järjestäjän tavoitetta enemmän. Ikaalisissa on siis vetovoimaa yhtenä viikkona vuodessa.

Olin tapahtuman aikana paljon harmonikkamessuilla kauppaoppilaitoksen tiloissa. Tämä on aika luonnollinen paikka, kun olin lupautunut auttamaan messujärjestelyissä. Messujen aikana, ja muuallakin SHS:n tapahtuma-alueella, tutustuin kasvotusten moniin haitarialan ihmisiin kuten Tammisen Topiin, Perttulan veljeksiin, Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan finaalisteihin sekä muutamiin ulkomaalaisiin soittajiin… Olette aivan mahtavia ihmisiä! Vanhoja tuttuja oli myös mukava nähdä.

Perusarki koko viikon ajan (23.-29.6.)  meni siten, että herätys oli aamulla klo 7.00 ja nukkumaan menin klo 03.00 – 06.00 tienoilla jaksamisesta riippuen. Näihän se menee, että suhteita ei luoda virka-aikana, vaan vapaa-aikana. Tämän takia monet illat venyivätkin pikkutunneille. Messut olivat ensimmäistä messupäivää lukuun ottamatta avoinna klo 10 – 18.

Kuulin eräältä taholta, että harmonikkamusiikkiin kyllästyminen tapahtui SHS-julilla muutamassa päivässä. Ajattelin tähän, että kyllähän sitä haitarimusiikkiin väsyy, jos aina kuuntelee samaa musiikkityyliä. Suomalaiset valssit, tangot, polkat ja jenkat… Jokaisessa näissä kappaleessa on se tietty runko, eiväkä ne kappaleet totutusta mihinkään muutu. En siis yhtään ihmettele, että perustanssimusiikkia kuunteleva – ja soittava – henkilö saattaa kyllästyä tarjontaan hyvin nopeasti.

Itse en kuitenkaan väsynyt haitarimusiikkiin. Päin vastoin. Olen alkanut löytää uusia tuulia musiikista samalla, kun olen ymmärtänyt, että variete-tyylinen tilu-tilu-musa ei jaksa kiinnostaa kovin pitkään ainakaan minua. Soittotaidon esitteleminen on nähty jo! Antakaa tunnelmia! Niin ikään musette-soundi alkaa nykyaikana sopia enemmän erikoistehosteeksi – suoraksi virittäminen ja puhtaasti laulaminen on in, kun runsas huojunta ja laulussa käytettävä vibraatto on out.

Muistan nähneeni joskus Futurama-tv-sarjassa jakson, jossa Fry opettelee soittamaan puhallinsoittimella, joka luo äänen, kuvan ja tunnelman samanaikaisesti. Soitin on aivan mahtava esimerkki siitä, mitä joskus tulevaisuudessa meillä saattaa olla soittimena. Olisiko täydellisempää soitinta kuin tämä vempain, joka toteuttaa kirjaimellisesti kaikki unelmat – ainakin hetkellisesti?

—-

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista SHS-juhlien aikana oli Hopeisen Harmonikan finalisti Sara Niittyviitaan ja hänen äitiinsä tutustuminen. Juuri ennen SHS-juhlille lähtemistä huomasin suosikkibändini Apulannan kotisivuilla tämän jutun. En muistanut Sarasta oikeastaan mitään Hopeisen Harmonikan semifinaaleista, enkä juurikaan tv-lähetyskisastakaan. Täytyy tunnustaa, että Hopeisen kisa ei ole oikein koskaan säväyttänyt. (Jotta jokin asia säväyttäisi minua, niin siihen vaaditaan aika paljon. Lapsiltahan ei voi, eikä saa vaatia tulkintoja jostain isosta teoksesta. Alle 13-vuotiailla soittaminen on oppimista kopioimalla – he eivät yleisesti ottaen luo uutta.)

Hopeisen kisan jälkeisenä päivänä yritimme järjestää extempore-meiningillä harmonikkamessuille esiintyjiä, jotta saisimme messuille lisää kävijöitä. Sata-Hämeen toimistolta ilmoitettiin, että Sara pääsisi soittamaan hallille.  Tyttö pääsi lauteille, kun olin messukenraali Toni Hohenthalin kanssa ensin soittanut Säkkijärven polkan lavalla ja kuuluttaneet Saran soittamaan.

Samalla kun Sara soitti, keskustelin hänen äitinsä kanssa Sarasta ja miten hän oli vain vuosi ja neljä kuukautta aikaisemmin aloittanut haitarinsoiton. Vieläpä kaksi viikkoa ennen kisoja hän oli halunnut vaihtaa kolmirivisen soittimen viisiriviseen soittimeen. Saran äiti kertoi, miten Apulannan Sipe ja Toni oli tutustunut Saraan ja miten he olivat leikkineet yhdessä koko yön Lentäjien juhannuksessa.

Tunsin entuudestaan, miten henkisesti vahvoiksi ihmisiksi Toni ja Sipe ovat kasvaneet ja miten yksinkertaisista ja oikeista asioista he saavat elämisen voiman. Saran ja Apiksen yhteinen tarina valoi lisää uskoa siihen, että Apiksen jengi valaisee oikeanlaista polkua ihmisille. Eräänlainen henkinen yhteys  ja samanlaisuus sai lisäpontta (Tonin kolmas silmä on hyvin persoonallinen).

Saran lopetettua soittamisen hän halusi kokeilla Torvisen Teuvon tekemään kaksirivistä haitaria. Toni Hohenthal näytti Saralle, miten asteikko soitetaan diatonisella soittimella ja vain viiden minuutin jälkeen hän soitti Säkkijärven Polkan alkuosan. Innoitus lienee lähtöisin Hopeisen voittajan Arttu Rajalan voittosoitosta…  Katso video tästä (en osannut tehdä sopivaa pakkausta videolle, joten laatu on mitä on) Sara on ikäisekseen aivan ilmiömäinen lahjakkuus. Pyysin Saraa soittamaan lokakuussa järjestettävään Raision Harmonikkakerhon 25-vuotisjuhlakonserttiin. Esiintyminen saatiin tietääkseni järjestettyä – aivan mahtavaa!

Iltaisin kävin monissa konserteissa. Oman Tuvan musiikillinen kattaus on aina ollut hyvä. Konserteissa oleva fiilis ei vaan välity tekstiin, vaikka kuinka yrittäisi. Mieleen jäi Jazz-hanuristi Frank Maroccon hymyilevä soittoilme. Kova äijä.

Nostan kaikista konserteista ja tapahtumista vain yhden esityksen muiden ylitse: Toni Perttula ja Flight beyond the time (säv. Petri Makkonen). Perttula soitti kappaleen Veikko Ahvenaisen 80-vuotisjuhlakonsertissa Ikaalinen Salissa. Tulos oli uskomattoman hieno audiovisuaalisentuotos. Perttulan esitystä ei voi enää verrata haitarimusiikkiin, koska se ei sitä enää ollut. Soitto ei ollut aivan Kimmo Pohjostakaan, vaan kokonaisuus oli jotain omanlaatuista. Esitys oli kokonaisvaltainen elämys ja näin jälkeen päin jäi fiilis, että alun runsaasta toistosta huolimatta esityksessä ei haettu transsimaista olotilaa. Eikä se tällaisella show’lla olisi edes ollut mahdollista. Uutta ja erilaista. Syvä kiitos soittajalle ja säveltäjälle kappaleesta.

Youtubeen pitäisi tulla lähiaikoina yllä mainittu Perttulan esitys. Linkitän videon tänne, kunhan se saadaan ensin eetteriin. Fakta vaan on se, että Perttulan esittämä kappale ei mahdu millekään videolle, vaan taideteos täytyy kokea. Tällaisessa esityksessä digisoitin osoittautui oivaksi työvälineeksi – digisoittimen ominaisuuksien kirjo sopii paremmin tällaiseen esitykseen kuin niin ylikuluneisiin ja iki-ihaniin suomi-iskelmiin. Perttulan esitys kannattaa ottaa vakavasti huomioon, sillä hän saattaa olla hyvinkin esimerkki siitä, mitä tulevaisuudessa konserteissa voidaan kuunnella ja katsella. Show oli hieman niin kuin Futuramassa Fryn opettelema “täydellinen” soitin – esitys oli täydellinen elämys. Rolandin digivermeiden myötä tällaisia esityksiä pystyy periaatteessa kuka vaan alkaa toteuttaa. Kimmo Pohjosta sen sijaan ei niinkään voi matkia, koska niitä soundeja ja tiettyä tyyliä ei löydy valmiista laitteesta. Jos joku aikoo matkia Pohjosta, niin ihmiset sanovat helposti: “vanha juttu”.

Äänentoisto ja miksaukset olivat kaikissa esityspaikoissa hyviä. Laitteistot ajoivat tehtävänsä, mutta Perttulan esityksen aikana aloin miettiä, että äänentoistossa on vielä paljon tehtävää. Perushumppa- ja valssisoittoon viimevuotiset äänentoistolaitteet ovat riittäviä, mutta Omalla tuvalla ja varsinkin Perttulan esityksen yhteydessä Ikaalinen Salissa matalien äänien toisto jäi vajaaksi. Olen näköjään hieman ottanut oppia hifistelevältä isoveljeltäni ja vaadin mielelläni keskivertoäänentoistoa parempaa äänentoistoa. Ei kyse ole pelkästä miksauksesta, vaan kyllä niillä laitteillakin saadaan paljon aikaan soinnissa. Kaikissa paikoissa SHS-juhlilla diskantti on hieman ylikorostettu, mikä on haitarimusiikille aika tyypillistä. Basso on kuitenkin osa haitaria ja hyvällä bassomiksauksella soitosta saadaan niin paljon enemmän irti. En minä ainakaan haluaisi ottaa matalinta äänikertaa bassosta pois akustisen keikan ajaksi, vaan ne bassot täytyy kuulua sopivassa balanssissa diskantin kanssa.

Vapaalehdykkä-sivusto sai muutamilta ihmisiltä sangen paljon kehuja. On erityisen mukava vastaanottaa näitä tunnustuksia hyvästä työstä. Kiitos!

On kuitenkin muistettava, että sivusto laajenee vielä tulevaisuudessa ja että suurin osa hauista tulee englanninkielisiltä alueilta. Käännös englanninkielelle on siis välttämätön.

Näin tällä kertaa. Lisäilen linkin Perttulan esityksestä lähiaikoina tähän kirjoitukseen.

Voikaa hyvin,

Viljo

Energiaa

June 20th, 2009 by Viljo Mannerjoki

On jotenkin outoa, miten ihmisen energiatasot voivat muuttua pienessä hetkessä. Kuuntelin äsken nimittäin hienon Prelude to l’Enfant Prodigue -nimisen harmonikkakappaleen. Ennen kappaletta olin miettinyt jo pitkän tovin, että mitähän sitä alkaisi tehdä näin myöhään illalla. Tällä välin, kun muut juhlivat juhannuskokkojen ympärillä, humaltuvat tai saattavat saada etusivun kuolinilmoituksen, ajattelin kirjoittaa omaan blogiini ajatuksiani ja kuulumisia.

Ajatellessani tämän hetkistä olotilaani tulee eittämättä mieleen se, että olen suomalainen mies. Minulla on ollut tapana usein juhlapyhinä mennä vertauskuvallisesti luolaan ja tulla sieltä aikanaan takaisin normaaliin maailmaan: Jokaisella miehellä on oma alue, missä hän saa tehdä omia juttujaan kenenkään häiritsemättä. Rakentelua, musiikin kuuntelua, kävelyä vesisateessa, soittamista – melkein mitä vaan. Jostain syystä vuodenvaihde on se yö vuodesta, jolloin saatan istua yksin hämärässä huoneessa ja vain ajatella pitkään, hartaasti ja vieläpä kirjoittaa ajatuksiani muistiin. Tällä kertaa ei ole uusi vuosi – hyvää juhannusta!

Täytyy myöntää, että maailmankuvani on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut jonkin verran. Partioharrastukseni kautta olen syventynyt opettamiseen ja vaikuttamiseen – tämän vuoksi kirjastosta tarttui kourallinen hyviä kirjoja luettavaksi. Akelana olen syventynyt lasten kehittymiseen ja kehittämiseen. Lippukunnanjohtajana puolestaan olen alkanut pohtia arvovaikuttamisen tärkeyttä ja mahdollisuuksia. Harrastukseni kautta haluan syventää tietämystäni arvoista.

Sisäinen arvokasvaminen on tärkeää. Olen aina jossain määrin halunnut olla arvostettu henkilö. Nyt, kun tiedän kohtuu tarkkaan, mitä tapahtuu seuraavien vuosien aikana, niin olen alkanut määrätietoisesti kouluttaa itseäni tulevaa varten (siksi siis filosofiaa ja psykologiaa kirjaston hyllystä).

Arvovaikuttamiseen liittyen tein eräänä iltana mielikuvaharjoituksen. Tuloksena oli seuraavanlainen tilanne: olen luovuttamassa erittäin suurta rahallista lahjoitusta Elämä lapselle -tyylisessä hyväntekeväisyyskonserttissa päälavalla. Kentällä velloo tuhansittain ihmisiä ja minulla on elämäni tilaisuus pitää pieni puhe:

“Tiesittekö, että tämän lahjoituksen turvin olen ostanut itselleni halpaa puheaikaa? Laskin tuossa lavan takana, että tämä muutaman minuutin pieni puhe maksaa yli 200 euroa sekunnilta. Halpaa…

Hyvän tekeminen pitää olla ihmisen päätavoite. Jokainen ihminen on erilainen ja kullakin on erilainen elämänvaihe menossa. Antamani lahjoitus on tarkoitus käyttää viisaasti paremman elämän puolesta. Samalla haluan olla esimerkkinä kaikille ihmisille, teille nuorille, että jokainen teistä pystyy tekemään tämän hetkisestä maailmasta paremman paikan. Jokaisen täytyy vain ymmärtää omat henkiset resurssinsa ja fyysiset voimavarat ja lähteä tekemään töitä. Hyvää voi tehdä monella tapaa.

Ensi vuonna, mikäli tämä hyväntekeväisyyskonsertti järjestetään, aion lahjoittaa vielä enemmän rahaa hyvään tarkoitukseen. Samalla haastan jokaisen suomalaisen ja suomalaiset yritykset lahjoittamaan omia voimavarojaan, ei välttämättä vain rahaa, hyvään tarkoitukseen. Erityisesti suomen rikkaat, poliitikot, bisnesmiehet ja rahallisesti menestyneet urheilijat: haastan teidän tekemään lahjoitustani suurempia lahjoituksia tulevan vuoden aikana. Tehkää lahjoitukset tyylikkäästi. Näyttäkää, että te olette hyviä ihmisiä. Tiedän, että teillä on varaa näyttää se.

Toivon, että jokainen täällä konsertissa oleva ihminen oppii yhden asian.

Tutkikaa itseänne. Miettikää, mistä olette tulleet. Jokaisella on oma historia – tutkikaa sitä. Kun tiedätte oman historianne, tiedätte missä olette juuri nyt. Kun tiedätte missä olette, tiedät myös miksi olette ja kuka olette. Tämän itsetutkiskelun jälkeen jokaisen on helppo ottaa elämälleen tavoite ja alkaa elää tavoitetta kohti. Täysillä eläminen on tämän hetken ja valitsemanne tavoitteen välistä elämistä. Tavoite tulee olla niin kirkkaana mielessä, että teille tulee pienoinen pakkomielle saavuttaa se. Tuli elämäänne mitä tahansa, niin tavoite pysyy mielessä. Tämä on se voimavara, millä yksittäinen ihminen jaksaa painaa päivästä toiseen.

Ihan viimeiseksi kerron, miten maailmasta tulee parempi paikka: hoitakaa ensin itsenne kuntoon; oppikaa tuntemaan itsenne. Olette tavallaan sipulin ydin, ja kun tämä ydin on kunnossa pitäkää hyvää huolta kolmesta lähimmäisestä ihmisestä, sipulin seuraavasta kerroksesta. Jos saatte pidettyä hyvää huolta näistä kolmesta, niin voitte ottaa taas muutaman ihmisen autettavaksi, siirtyä sipulin seuraavaan kerrokseen ja niin edelleen.

Nyt kuitenkin jätän lavan. Kiitän ja kummarran. Tehdään maailmasta parempi paikka!

Nojuu – tavoitteet täytyy olla korkealla :-)

Haitaritöitäkin olen tehnyt, enkä vain haaveillut.

Viisirivisen suunnittelu on hyvässä vaiheessa. Näillä näkymin saanen ensimmäisen prototyypin tehtyä kesän tai alkusyksyn aikana. Tulette yllättymään soittimen korkeasta tasosta, sillä parempaa ei ole markkinoilla nähty ikinä (luonnollisestikaan). Soitin tulee aikataulussa 2011 markkinoille.

Reikä diskantin yläremmin kiinnikkeen kohdalla.

Reikä diskantin olkaremmikiinnikkeen kohdalla.

No entäs tämä harmonikan huolto ja restaurointi eli työt, mistä saan palkkaa? Töitä oli alkukuukausina hyvin, mutta myönnettäköön, että huhti- ja toukokuu olivat aika hiljaisia kuukausia. Tällä hetkellä tosin töitä piisaa useaksi viikoksi eteen päin.

Otetaan nyt esimerkiksi seuraavat kuvat menneen viikon töistä. Ensimmäisessä kuvassa on diskanttirungon yläosa olkaremmien kiinnikkeen kohdalta. Läpipultattava remmikiinnike oli hajoittanut runkoon noin 10 x 20 mm kokoisen reiän sekä repinyt osan selluloidi-pinnoitteesta irti. Haitaria oli yrittänyt korjata joku ammattitaidoton kyläseppä, sillä reikää oli yritetty paikata jollain elastisella aineella. No – eipä se oikein kestänyt se ratkaisu ja jälleen kerran korjattavana on itse ongelma ja toisen korjausyritykset. Tällä hetkellä runko on korjattu ja soitin on viritettävänä.

Laastilla "korjattu" kielien kiinnitys

Laastilla "korjattu" kielien kiinnitys

Samainen kyläseppä oli myös vaihtanut yhden kielen bassokielipenkkiin. Tulos oli se, että vaihdettu kieli oli mennyt väärään kohtaan ja kaksi muuta kielilaattaa olivat vaihtaneet paikkaa. Laastilla tai jollain kitin omaisella aineella kiinnitetyt kielilaatat olivat suorastaan kuvauksen arvoinen asia. En turhaan ole sanonut, että katsokaa haitarin sisään, ennen kuin ostatte soittimen. Tässä tapauksessa soitin oli vielä korjattavissa.

Nämä nyt haitariasioista tällä kertaa. Elokuussa olen soittamassa Reissumies-näytelmässä Naantalin Teatterin leivissä. Esityksiä on kahdessa viikossa 11 ja tällä hetkellä näyttää siltä, että esityksestä on tulossa hyvä. Näytelmän tekeminen on ollut mukavaa, vaikkakin osa illoista ovat venyneet aika pitkiksi.

Sata-Häme Soi -juhlat alkavat tiistaina. Itse olen menossa koko juhlaviikoksi Ikaalisiin ja soitan juhlien aikana Raision harmonikkakerhon kanssa tanssiteltassa, harmonikkanäyttelyssä ja ymmärtääkseni vielä kylpylällä.

Näemme, kuulemme, soitamme.

Viljo