Huuliharput

[Armando Bugari]

Tännekin jotain lehdyköitä värisemään. Aika monet meistä varmaan ainakin juniori-iässä huuliharppua puhaltanut ja imenyt. Itse soittelin sitä paljonkin nuorena (muutamia vieläkin jossain jömmassa). Näin ollen 1- ja 2 -rivisen haitarin "filosofia" oli helppo mieltää heti ensi kättelyssä. Paitsi rockissa ja blues -pitoisessa jatsissa, niin huuliharppuhan on myös ihan arvostettu soitin klassisellakin puolella. Harppuja löytyy diatonisista kymmenreikäisistä tai avaimenperäharpuista täyskromaattisiin satoja euroja maksaviin ammattisoittimiin. Ilmeisesti USA ja Japani on niiden nykyiset henkiset ympäristöt?

[klezberg]

Jotain voisin sanoa huuliharpuista minäkin. Ensimmäisen hommasin joskus 14-vuotiaana, ja vaikka kirjastosta lainasin jonkun oppaankin, niin jotenkin päädyin soittamaan sitä väärinpäin, matala pää oikealla. Hommasin sitten vielä semmoisen kaksipuolisen Echo Harpin, jolla oli kiva soitella mollikappaleita, ja joku vielä neuvoi miten se käännetään äkkiä ympäri duurin puolelle kun kappale niin vaatii. Näin siitä löytyi myös mollin seitsemäs sävel sekä korotettuna (mollin puolelta) että normaalina (duurin puolelta). Joten kun tuonkin on oppinut, ei pitäisi kai ihmetellä vaihtoäänisyyttä ollenkaan.

Joskus hankin pidemmänkin Echo harpin, mutta en pystynytkään sitä kasvanutta äänialaa käyttämään. Se ei vain jotenkin toiminut niinpäin kuin sitä olen tottunut soittamaan. Äänet alkoivat mennä vähän liikaa lomittain väärään suuntaan. Yritin vielä myöhemmin uudestaan, kun taas olin tuommoista hankkimassa, mutta se pitempi ei vain toiminut. Lyhyitä minulla on parikin, Am/C ja Em/G.

Muuten olen sitä mieltä, että tuo minun tapani pitää bassopää oikealla tuntuu luonnolliselta, minun kieleni osuu juuri sopivasti siihen bassopuolelle ja sillä voi sitten säestää tahtia.

On noita pienempiäkin pari, yksi Tombo d-mollissa joka soi oikein kauniisti. Sävellajin ja soundin puolesta olisi oikein hieno klezmeriin, jos olisi kromaattinen. Mutta eihän sellaisia olekaan, kromaattisia d-molliharppuja.

[olli]

Kansakouluikäisenä huuliharppuja oli.  En kuitenkaan ymmärtänyt niiden päälle, ääniä lähti.  Ei innostanut, kun ei ollut esikuvia.  Tapasin joitakin vuosia sitten erään virtuoosin, joka soitteli yleisön toiveiden mukaisesti kappaleita vetävään tyyliin.  Häneltä sain sitten perustietoa; huuliharppuja on eri vireisiä (kuten mm. kaksrivisiä) ja tarvitaan siis useampi peli, jotta kaikki onnistuu.  Kateellisena seurasin vieressä, kun tämä mestari soitteli kappaleita.  Vaihtoi välillä peliä ja homma toimi.  Näihin soittimiin en kuitenkaan enää tällä iällä paneudu, kun on toi kaksrivinen tutustumisen kohteena (no aikahan senkin sitten näyttääpi).

[Armando Bugari]

Kansakouluikäisenä huuliharppuja oli.  En kuitenkaan ymmärtänyt niiden päälle, ääniä lähti.  Ei innostanut, kun ei ollut esikuvia.  Tapasin joitakin vuosia sitten erään virtuoosin, joka soitteli yleisön toiveiden mukaisesti kappaleita vetävään tyyliin.  Häneltä sain sitten perustietoa; huuliharppuja on eri vireisiä (kuten mm. kaksrivisiä) ja tarvitaan siis useampi peli, jotta kaikki onnistuu.  Kateellisena seurasin vieressä, kun tämä mestari soitteli kappaleita.  Vaihtoi välillä peliä ja homma toimi.  Näihin soittimiin en kuitenkaan enää tällä iällä paneudu, kun on toi kaksrivinen tutustumisen kohteena (no aikahan senkin sitten näyttääpi).

Alotin tämän huuliharpputokinan syystä, että huuliharppu on kuitenkin maailmassa eniten soitettu "vapaalehdylkkäsoitin". Sitä on useimmat kakarana soitelleet; niinkuin myös nokkahuiluja. Nokkahuilu on antanut hyviä valmiuksia tuleville fonisteille, klarinetisteille ja poikkihuilisteille - jokainen tinapillejä vähän treenailleena tajuaa kuinka vaativa nokkahuilu oikeastaan on. Ja kuinka paljon hienoa musiikkia sille on sävelletty.

Kaikki varmaan tunnemme Toots Thielemansin: http://en.wikipedia.org/wiki/Toots_Thielemans
Ja hänen taituruutensa yli genre-rajojen huuliharpistina.

Omalla kohdallani aikoinaan tärähti tosiaan se, että on olemassa huuliharpun oloinen soittopeli, jota ei tarvitse puhaltaa, vaan sitä voi pitää sylissä ja näpräillä ihan näppiksillä  jne.....

PS. Aihe on tietenkin meille "sisään-ulos -soittajille". Ei panssarivaunupuolelle;-)

[klezberg]

On noita pienempiäkin pari, yksi Tombo d-mollissa joka soi oikein kauniisti. Sävellajin ja soundin puolesta olisi oikein hieno klezmeriin, jos olisi kromaattinen. Mutta eihän sellaisia olekaan, kromaattisia d-molliharppuja.

Tulipahan vain mieleeni, että osaisikos nämä hanuriartesaanit tehdä tai modifoida tuommoisen kromaattisen d-molliharpun. Pitäisi vain vielä miettiä miten sen systeemin pitäisi mennä.