Italialaiset haitarit pääsääntöisesti ovat ihan toimivia. Yksilöllisiä eroja sitten käytön myötä tulee ja testaamalla selviää.
Jos nappulat tasaisesti liikkuu ja vehkeestä ääntä lähtee, eikä ilmaakaan vie järjettömästi niin silloin sillä voi soittaa.
Kotisoittajalle tai "ammattisoittajalle", en tiedä miksei sopisi kummallekin. SItten tietysti jossain vaiheessa paino- ja soundiasiat on ne mitkä alkavat ratkaista mutta alkuun varmasti pääsee.
Venäläisiä ja itäsaksalaisia en ihan heti ottaisi harjoitteluun mutta italialaisista melkein minkä vaan uskaltaa ottaa, kunhan vaan ei ihan loppuunsoitettu vehje ole, se taas selviää vain kokeilemalla.
Kunhan vaan ei ihan loppuunsoitettu vehje ole, se taas selviää vain kokeilemalla.
Mitenkä sen voi kokeilla,muuten kuin että näppäimet ei heilu varsissaan eli ei väljät ja palje ei vuoda onko muita juttuja mitä pitäisi huomioida.
Palkeiden kulmat ehjät, ei rutussa. Pinnoitteen naarmut, halkeamat. Kaikki äänet ylipäätään soi, tai no ne voi mennä tukkoon muutenkin.
Vireisyydenkin kuulee jossain määrin korvalla. Kaikki äänet läpi erikseen kaikilla rekistereillä ja kolinat ym. äänet sen kertoo. Ja jos se nyt on suhteellisen siisti päällepäin, niin yleensä on hyvällä hoidolla ollut. Remmitkin kertoo joskus mutta niitä saa vaihdettua.
Mistä tulikin mieleen, että oman haitarin bassoremmi levisi viime keikalla. Vasta 8½ vuotta ollut käytössä.