Suomen Harmonikkaliitto

viljo vesterisen harmonikka

Aloittaja penav, 12-11-2020, 20:34:58

« edellinen - seuraava »

penav

kuuntelin tuossa päivällä vesterisen levyjä ja tuli mieleen millainen viritys vesterisen harmonikassa oli kuulostaa erilaiselta kun kouvolan soittimet on todella hieno sointi

Viljo

Missähän niistä Vesterisen kymmenistä soittimista on nyt kyse?
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

maestro

Eikös Vesterisen kirjassa mainittu,että harmonikan kuoret vaihtu välillä uusiin,mut kielet pysyi samana??
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

Viljo

En nyt tarkkaan muista, mutta yhden harmonikan osalta näin taisi käydä. Olisikohan ollut kyse siitä, kun Kukkola yritti myydä soittimia Jäppilälle(?) soittimen väri vaihtui esittelykertojen välillä; kielet pysyivät samoina.

Koska Vesterinen käytti pääosin Kukkolan tehtaan harmonikkoja, niin virityksiä voi verrata Viipurin ja Kouvolan tehtaiden välillä. Näissä vanhan ajan virityksissä (ennen tango-rekistereitä) virityksissä on pieni ero, mikä tulee esiin erityisesti diskantin matalimmassa oktaavissa. Viipurilaisissa on enemmän huojuntaa kuin Kouvolan peleissä. Ero tuskin huomaa ellei tiedä siitä.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

ftamt

#4
Valokuvien perusteella Viljo Vesterisellä on ollut ainakin lähes 20 erilaista harmonikkaa. Sarvimallejakin useampia.Minulla on ollut kolme erilaista Vesterisen harmonikkaa remontissa. Kaksi viipurilaista ja yksi lahtelainen Kukkola. Kaikissa on ollut hyvät italialaiset kielet sisällä. Taitaa olla enempi legendaa tuo kielien vaihto pelistä toiseen. Ehkä jossakin yksittäisessä tapauksessa on voinut näin tapahtua, mutta näissä kolmessa on ollut kyllä ihan alkuperäiset sisällä. Remontoimassani Sarvimallissa oli niin vanhat vahatkin, että osa kielistä oli tippunut palkeiden väliin. Vilin pelien viritykset teki Aarre Lievonen. Vesterisen harmonikoissa on ollut kyllä ihan normaali sen ajan viritys ja huojunta. Vanhoissa levytyksissä soittotapa ja äänityspaikka ovat vaikuttaneet hyvältä kuulostaviin levytyksiin. Lasse Pihlajamaa sanoi aikoinaan, että jos hänellä olisi ollut Dallapén tasoinen orkesteri taustalla, niin hänenkin soittonsa olisi kuulostanut vielä paremmalta. Vesterisen parhaat levytykset tehtiin Helsingissä Vanhankaupungin Nuorisoseurantalolla, jossa oli avara sali ja ihanteellinen akustiikka. Sotien jälkeen alettiin käyttää varta vasten rakennettua Rytmin äänitystudiota Helsingissä, joka oli melko pieni koppi verrattuna entiseen. Siksi siellä äänitetyt Rytmi, Decca ja Sointu levytykset kuulostavat hyvin tunkkaisilta. Vielä huonommaksi meni, kun alettiin äänittämään sen aikaisilla studionauhureilla. 1940-luvun alkuun saakka levytykset tehtiin suorakaiverrusmenetelmällä ilman välivaiheita. Vasta 1950-luvun puolivälin jälkeen Suomessa yllettiin levytysten äänenlaadussa sotia edeltävälle tasolle. Noissa vanhemmissa levytyksissä käytettiin saksalaista ja englantilaista äänitystekniikkaa. Levyjä käytiin tekemässä näissä maissa paikan päällä tai sitten sieltä tulivat teknikot äänityslaitteineen Suomeen levytystä varten rakennettuun studioon. Koetan tässä selittää, että hyvältä kuulostavat levytykset ovat paljon kiinni siitä, miten äänitykset on tehty.Harmonikka ei luonnossa kuulosta yhtä hyvältä, vaikka viritys olisi täysin sama. Sinulla voi jo itselläsi olla äänellisesti unelmahaitari, vaikka se ei kuulosta aivan samalta kuin vanhoilla levyillä. Tässä on vuosien aikana harmonikan lisäksi tullut tietoutta äänitteistä ja äänittämisestä Suomen Äänitearkiston aktiivisena jäsenenä.
Toivo

pietrodeiro

#5
Mielenkiintoinen aihe josta saisi mietiskeltävää ja myös kokeiltavaa pitemmäksikin aikaa.  Noiden edellisten hyvien huomioiden lisäksi tulee mieleen myös soittimien kulloinenkin viritystaso. Muistelen että yksiviivaisen A värähdysluku sovittiin joskus 1800-luvun lopulla että se olisi 435 hz ja sitten tasoa nostettiin vuonna 1939 440 Hz, ja nykyään se taitaa olla vieläkin korkeampi (olisiko 442 Hz). Ja taitaapa olla niin että parhaimmat kyseisellä "äänenvärillä" soivat levytykset ovat tehty juuri tuolla 440 Hz tasolla, elikkä 1930-luvun lopulla tai viimeistään sota-aikana.

Jos tässä nyt muistelee hiukan myös aikoinaan käytyjä fysiikan ja matematiikan luentoja sekä aiheesta suoritettuja kokeiluja niin onhan niitä muitakin signaaliteoriaan ja akustiikkaan liittyviä käsitteitä jotka varmasti vaikuttavat aiheeseen (esim. interferenssi, heijatukset, huojunta, resonointi, absorbtio, Helmholzin yläsävelet, sointuharmonia jne). Sitten (nykyään) on vielä sellainen käsite kuin cymatiikka, jonka tutkijat ovat todenneet että harmonisin sointi syntyisi jos viritystaso olisi 432 Hz.

Minulla on myös hiukan henkilökohtaistakin kokemusta tuollaisella vanhemmalla alkujaan Vesterisen omistuksessa olleella harmonikalla soittelusta. Kyseinen peli oli eräs monista treenisoittimistani silloin kun olin (10 – 20 ikävuosien välillä) enemmänkin kiinnostunut musiikista ja harmonikansoitosta. Palataan aiheeseen mikäli löydän kyseisen soittimen varastojeni kätköistä ja saan (ehkä) puhalleltua siihen henkeä.

ftamt

#6
Tässä kuvankaappaus vanhasta dokumettifilmistä 1960-luvun alusta, jossa Eino Katajavuori, Georg Malmstén ja Niilo Sarikko muistelevat levytyksiä Vanhankaupungin Nuoriseurantalolla. Avara sali ja hirsiseinät antoivat hyvän akustiikaan. Salin kokoa rajoitettiin sopivasti suurilla pressuilla ulkomaisten äänittäjien toiveiden mukaan. Käytössä oli vain yksi mikrofoni, mutta ei kuitenkaan tämä. Esimerkiksi Dallapé oli ryhmittynyt puolikaareen mikrofonin eteen, jolloin oli katsekontakti jokaiseen soittajaan tarvittaessa. Siitä oli helppo nousta soittamaan oma soolonumeronsa lähemmäksi mikrofonia. Hyvin ammattitaitoisten äänitysteknikoiden ohjeiden mukaan tehtiin erittäin onnistuneita äänityksiä, joita nämä muistelijat itsekin ihmettelivät jälkeenpäin. Virheitä ei juuri koskaan näinkään isolla porukalla 12-14 miehiselllä orkesterilla tehty. Samassa salissa levyttivät myös Amarillo, Seminola, Ramblers ja Rytmi Pojat. Myös kuorot ja soittokunnat kävivät täällä.
Toivo

ftamt

Tässä kokoelmassani oleva alkuperäinen levytyskuva vuodelta 1935 samaiselta Vanhankaupungin Nuorisoseurantalolta. Eugen Malmstén toimi tässä yhtä aikaa laulajana ja Rytmi Poikien kapellimestarina, jotta soitto pysyy kasassa. Veli Georg Malmstén teki samaa hommaa Dallapén levytyksissä. Huomatkaa tässä soittimien ryhmittely. Kovaäänisimmät brassit on laitettu takariviin. Viulu ja harmonikka ovat eturivissä. Tässä harmonikassa muuten pianistina myöhemmin tunnettu Harry Bergström. Nämä levytykset teki saksalainen Polydor yhtiö.
Toivo

Viljo

On totta, että viritystaso on ollut 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa matalampi kuin nyt. Muttei Suomessa olleet tehtaat kyllä koskaan virittäneet a=435 Hz. 438 on yleinen kuin myös 440 Hz. Joitain viipurilaisia pelejä on ollut 442 Hz, eli ei sitäkään sävelkorkeutta voi poikkeuksenakaan pitää. Joissain cooperativoissa voi olla  434 Hz tai vastaava.

Valtaosa harmonikoista viritetään 440 Hz:een, mutta Suomessa taso on korkea 442. Kouvolan hopeahäkit yleensä 443 Hz. Standardi on mielestäni yhä 440, mutta en ole kyllä asiaa tarkastanut muutamaan vuoteen.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

ftamt

Kuunnelkaapa Youtubesta Viljo Vesterisen Fenno levymerkille vuonna 1930 soittamia harmonikkasooloja, joita hän soittaa italialaisella Cooperativalla.Niissä levyissä hän soittaa matalaviritteisellä harmonikalla, mutta jo seuraavasta vuodesta eteenpäin silloin normaalilla tasolla olevilla soittimilla.
Toivo

pietrodeiro

Olette oikeassa, kirjoitin kiireessä tuon 435 Hz luvun väärin tuohon kyseisen lauseen kohtaan (piti kirjoittaa 440 Hz) - hyvä että joku lukee ja korjaa asiat! Aikaisemmin 1920-luvun lopulla valmistetuissa peleissä kuulee usein tuolla 435 Hz tasolla soivia kielisarjoja (ellei ole myöhemmin muuteltu).