Harrastelijahanuristin hanurit

[olli]

Ihastuin hanurimusiikkiin jo polvenkorkuisena.  Isäni oli soitellut hanuria ennen sotia jopa tansseissa.  Hän varmaan johdatteli aikoinaan, kuunneltiin pääosin radiosta 1950-luvulla.  Sota-aikana hänellä oli Hagströmin Granesso, jonka hän kuitenkin hävisi pokalla.  No sitten 1960-luvun alkupuolella hän osti Hagströmin Maestron (ruotsalainen systeemi).  Siihen ei saanut koskea, oli kaapissa piilossa.  No pitihän sitä räpelöidä, melodioita sai aikaan diskantilla.

Sain omalta vaariltani syntymäpäivälahjaksi 2-oktaavisen Hohner-pianopelin 12 vuotiaana.  Silläkin melodioita lähinnä.  Vaarista jätti aika liian pian, joten ei ollut opettajaa.  Vaihdoinkin tämän pianopelin oikeaan viisriviseen, merkkiä en muista.  Sitten vaihdoin paikkakuntaa vuonna 1967, maalta suureen kaupunkiin.  Työkaverini kertoi, ettei kaupungin kerrostaloasunnossa voi haitaria soitella.  Hän ehdotti vaihtokauppaa, no vaihdoin silloisen viisrivisen kelamagnetofoniin.  Niin jäi hanurihommat liki kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Syksyllä 1982 innostus heräsi uudelleen.  Hobby Hallin kuvastossa oli myynnissä tyylikkään näköinen harmonikka.  Niinpä päätin ostaa sen osamaksulla.  Harmonikka oli itäsaksalainen 2-äänikertainen "Grandioso Romance" näppäinharmonikka, 96 bassoa.  Hinta oli 900 markkaa; käsirahaa piti maksaa 308 mk ja loput osamaksulla.  Kuukautta myöhemmin tilasin postiennakolla soitto-oppaan hintaan 68 markkaa.  Tuumasin, että kun olin aikoinani kauppaopistossa oppinut kirjoittamaan koneella sokkona kymmensormijärjestelmällä, oppisin myös hanurin näppäimet, varsinkin näkymättömissä olevan bassopuolen.  Niinpä sitten töihin oppaan ohjeiden mukaan.  Eräänä iltana se basso "loksahti" kohdalleen, valssi "Menneiltä ajoilta" sujui kohtuullisen hyvin.  Kävin myös kansalaisopistossa saman harmonikan kanssa opissa.  Opettaja oli innostunut musiikin tuleva ammattilainen.  Hänellä oli kuitenkin itsellään pianopeli, joten sormitusongelmiin ei saanut käytännön ohjeita.  No Ahvenaisen kirjasta siellä saatiin ensiopit.

Itäsaksalainen peli tuntui vaatimattomalta, joten eikun uutta hankkimaan.  Kiertelin musiikkiliikkeitä, joissa vielä silloin oli useita merkkejä näkösällä.  Valintani osui sitten kolmiäänikertaiseen Ramses-hanuriin.  Koplareita oli diskantissa jo 7 ja bassossa 2.  Bassonappuloita oli edelleen se 96, joten oli nuorisopeli.  Vaihtokaupat siis tehtiin liikkeessä v. 1984.  Uusi hanuri maksoi 5800 markkaa, vaihtopelille hinta arvioitiin 500 markaksi, loput siis piti maksaa.  Osamaksullahan ne kaupat syntyivät, puolitoista vuotta kesti maksujen hoitaminen.

Nyt tuntui, että taidot ovat kasvaneet riittävästi.  Niinpä halu täysikokoiseen peliin oli valtava.  Kävin paikallisen kauppamiehen kotona katselemassa esillä olevia pelejä.  Hän oli keskittynyt käytettyjen hanurien kauppaan.  Olohuoneen hyllyköt notkuivat erilaisia hanureita.  Niinpä v. 1986 teimme sitten vaihtokaupat.  Annoin suht´uuden Ramseksen vaihdossa ja sain käytetyn Ramses Atlas-merkkisen täyskokoisen pelin omakseni.  Väliin piti maksaa 2500 markkaa.  Peli oli mahtava, ainakin aluksi.  Ajan oloon diskantin nappulat alkoivat takertua, joten soitto oli osin hankalaa.  Niinpä etsiskelin jälleen uutta peliä.

Lehti-ilmoituksen perusteella löysin Giulietti-kauppiaan.  Olin jo Sata-Häme juhlilla päässyt kokeilemaan leirintäalueen mökissä erään kaverin Traviataa, johon ihastuin saman tien.  No tämä kauppias oli erityisen aktiivinen.  Hän tuli kotiini Traviatan kanssa ja veteli olohuoneen sohvalla malliksi muutamia kappaleita.  Peli oli mielestäni hieno, valkoinen, kantikkaat diskanttinäppäimet, neljä koplaria diskantissa, bassossa ei yhtään.  Kokeilin peliä ja olin myyty!  Neuvottelimme hinnasta, joka oli vaihdossa tähän Ramses Atlakseen 9500 markkaa.  Vaimo yritti toppuutella, mutta kun se himo iskee, siinä ei auta mikään.  Kaupat tehtiin ja Traviata oli minun.  Tämä peli oli pitkään käytössäni.  Sain tämän vuosimallia 1986 Traviatan siis vuonna 1990.

Pitkäaikainen haaveeni on ollut "Kouvolan Kravatti".  Etsiskelin sitä huutonetistä, jossa näitä vanhoja pelejä oli silloin tällöin myynnissä.  Sivujuonne: Ostin huutonetistä "Buttstädt"-merkin hanurin parilla sadalla eurolla.  Hajoitin sen ja totesin "romuksi".  Nahkoja puuttui, muutama kieli oli irronnut kopan pohjalle jne.  No sain sen myytyä huutonetin kautta pois kuleksimasta.  Tämä oli huutonet-kokeiluni.  Löysin kuitenkin tätä kautta kauppiaan, jolla oli Kravatti myynnissä.  Hinta tuntui aluksi aivan hirveältä; lähes 3000 euroa, mutta neuvottelujen jälkeen annoin periksi.  Kävin noutamassa Kravatin Vesannolta hintaan 2400 euroa.  Näin sain itselleni 60-vuotislahjaksi pitkään haaveilemani soittimen vuonna 2006.  Isäni oli mukana noutoreissulla.  Hän kokeili sitä paikanpäällä todeten, että toimiva peli.  Itse soittelen Kravatilla lähes viikottain, silloin kun haluan "fiilistellä" vanhoja kaihoisia valsseja soitellen.

Ostin sitten huutonetistä kaksrivisenkin "Toscan".  Vire on C/F, joten poikkeaa tavanomaisista suomalaisista peleistä.  Tosca on jäänyt hyllynkoristeeksi.  Saa sitten nähdä, josko innostuisi opettelemaan tuon kaksrivisenkin soittoa.  En jaksanut innostua, kun viisrivinen vai kaiken huomion.  Myin Toscan pois.

Päätin kuitenkin luopua Traviatasta.  Hyvät valssiäänet löytyvät nyttemmin Kouvolan Kravatista, joten Traviatan valssiääniä ei enää niin hirveästi kaipaa.  Niinpä hankin upouuden Bugarin.  Tämä on toinen "tehdaspakkauksessa" ostamani soitin.  Nyt soittoinnostus on noussut huippuunsa, onhan peli maailman huippua.  Tämä soitin; Bugari Silver Plus Cassotto jäänee meikäläisen viimeiseksi hankinnaksi.

No ei jäänyt.  Soittelin lapissa kodassa savun seassa - samoin Hailuodossa tuli soiteltua savuisissa oloissa.  Pelin tuuletus vei sitten aikaa ja tuli tarve hankkia uusi peli näihin reissuihin.  Etsiskelin "mökkihaitaria" myyntipalstoilta - halvalla.  No eräs peli meinasi soidakin, mutta kunnostus ei meikäläiseltä luonnistu.  Imuroin ja yritin, mutta lopulta hajoitin koko vehkeen.  Sain tietoa haitarin "anatomiasta".  Ostin vielä Hagström Maestoson - se oli isäni eräs hankinta aikoinaan (vaikkakin isäni peli oli Maestro eli yhtä äänikertaa pienempi peli).  Tämäkään peli ei ollut täysin soittokunnossa, joten luovuin siitä.  Ostin sitten 3-äänikertaisen "Titano"-merkkisen haitarin reissusoittoihin.  On todella hieno peli, kevyt ja kaunisääninen.  En tätäkään soita savuisissa oloissa, mutta reissussa kelpo haitari.

Josko näihin jäisi meikäläisen hankinnat?  No ehkei, sillä toiveessani olisi vielä löytää soittokuntoinen "Kouvolan Fantasia"!  En kuitenkaan ole keräilijä enkä entisöijä.