Viestit

Kaiuttarien virityksistä:

Tietääkseni ainakin nämä uudemmat 2-riviset (Kaiuttaret, Lumikit, Hohnerin tuotanto 1930-l jälkeen [todennäköisesti aiemminkin] jne.) ovat tasavireisiä.

Ainoa, tosin vahvistamaton tieto, ei-tasavireisestä järjestelmästä vähärivisissä harmonikoissa olisi joissakin uusissa Cajun-1-rivisissä (valmistaja ainakin Marc Sawoy [Mark Savoy en muista tarkkaa kirjoitusasua]) esiintyvä sävellajisidonnainen viritysjärjestelmä (en tiedä mikä?), ja koska 1-rivistä voi soittaa vähän samalla tavalla kuin huuliharppua eli G-duurissa menevässä biisissä voisikin soittaa C-vireistä G-vireisen tilalla (ainakin Cajunista kehittyneessä Zydecossa tämä on aika yleistäkin), niin kumman sävellajin mukaiset skaalat siellä sitten on käytössä, ei ole minun tiedossani.

Toinen, ja vahvistettukin, tieto on se, että English Concertina -harmonikoissa kokeiltiin viritysjärjestelmää, jossa esim. Gb on matalampi ääni kuin F# (tasavireisessähän nämä ovat Gb = F#), mutta siitä luovuttiin kokonaan (muistaakseni jo 1800-luvulla), koska järjestelmässä kaikille mustille koskettimille ei löytynyt kaksoiskappaletta, joten soittimesta yllättäen olikin tulossa sävellajiriippuvainen, mitä soittajat ja valmistajat eivät (onneksi) halunneet.

Ainakin minä virityttäisin 1- ja 2- riviset Suomessa tasavireisiksi. Tasavireisyys toimii periaatteessa yhtä hyvin joka paikassa, joskin joissakin speciaalitapauksissa (esim. juuri tuo Cajun) voidaan toisella viritysjärjestelmällä saada aikaan jotain värisävyjä, mutta joka tapauksessa tasavireinen toimii sielläkin.

Nyt, kun kaupalliset tiedotteet (mainoskatko) on päättynyt, palaan lupaamallani vireisyys-asialla foorumille.

Tavallista harmonikkaa hankittaessa vire on yksi tärkeistä soittimen kuntoa ja käyttökelpoisuutta määrittävä tekijä. Samoin tilanne on osittain 2- ja 1-rivistä hankittaessa, joskin näistä puhuttaessa yleensä vireellä tai oikeammin sanottuna vireisyydellä tarkoitetaan sitä, missä sävellajissa soittimella voi soittaa. Siihen, onko soitin sisäisesti hyvässä vireessä (vireessä itsensä kanssa) tai viritystasoltaan muiden soittimien kanssa samalla tasolla, en ota tässä suuremmin kantaa, mutta näiden vähärivisten kohdalla voisi yleisesti todeta, että hajonta viritystasojen ja sisäisen vireen kanssa on huomattavasti suurempi kuin kromaattisten harmonikkojen kohdalla, johtuen soittimien kirjavasta alkuperästä: joukossa on todella vanhoja instrumentteja, joukossa on lukuisampien valmistajien tuotteita kuin kromaattisista harmonikoista puhuttaessa, joukossa on myös uusia soittimia, joukossa on poikkeuksellista viritysjärjestelmää (ei tasavireistä) käyttävien valmistajien tekemiä instrumentteja jne. Em. seikasta johtuen vähärivisryhmissä usein soi kaikenlaisia "viritelmiä" ja se monesti katsotaan kuuluvan porukan soundiin.


Vireisyys

Vähärivisellä voi soittaa vain rajoitetuissa sävellajeissa riippuen soittimen perussävellajista. Tämä tarkoittaa sitä, että 1-rivisellä voi soittaa kunnolla yhdessä sävellajissa, 2-rivisellä kahdessa tai kolmessa sävellajissa - riippuu vähän laskentatavasta, mutta pääsääntöisesti sillä soitetaan perussävellajissa ja rinnakkaisessa mollissa. Hankittavan soittimen vireisyyden valintaan vaikuttaa siis se, kenen tai minkälaisten instrumenttien kanssa soitinta on tarkoitus käyttää. Tätänykyä yleisin vire uusissa 2-rivisissä lienee G-duuri, mutta varhaisimpina aikoina yleisin vire lienee ollut myös C ja A, joten ainakin näitä pelejä on vielä runsaasti liikkeellä. Enemmän soittelevilla yleensä on joku peli aina jotakin virettä varten, koska kuuntelijalle voi olla haastavaa esim. kuunnella koko konserttia samasa sävellajissa (ja samalla soundilla). Jos soittaja soittelee vain itsekseen, voi hän periaatteessa hankkia soittimen, jonka viritystaso ja vireisyys saa olla mitä tahansa, koska hänelle ei tule ristiriitaa minkään muun soittajan vireisyyden tai viritystason kanssa. Mainittakoon tässä vielä se, että vaikka meillä täällä Suomessa tavallinen yleinen viritystaso onkin a1 = 442 Hz, niin USAssa valmistetuissa harmonikoissa, maailmalla valmistetuissa sähkösoittimissa ja yleisenä käytäntönä monessakin paikassa se usein on a1 = 440 Hz. Jopa Tampere-talosta löytyy yksi flyygeli (yksi kolmesta talossaolevista), jota pidetään a1 = 440 Hz -vireessä mahdollisia virehässäkkätilanteita varten. Lisäksi maailmalla on yleistynyt se, että vanhaa musiikkia soitetaan siinä viritystasossa (ja myös vireessä), jota musiikin syntyessä on yleisesti käytetty, mikä lähes poikkeuksetta tarkoittaa nykyistä Suomessa käytössä olevaa 442 Hz virettä alempaa viritystasoa. Korkeuttakin jotkut tahot koettavat tavoitella (mm. Sibelius-talo / Lahti a1 = 443 Hz), mutta ihan vanhimmat instrumentit olivatpa sitten viuluja, puhaltimia tai harmonikkoja, eivät sitten aina pysty seuraamaan kitkatta näitä vireenkorotuksia.

JATKAN VIELÄ ARTIKKELIA MYÖHEMMIN.....

Nuo korkeimmat äänet saattaisivat soida tässä läppänahanvuoto-ongelmassa ensimmäisinä ja päällimmäisinä sen vuoksi, että pienet kielet ovat niitä kaikkein herkimpiä soimaan ja vaativat kaikkein vähiten ilmaa (tässä tapauksessa vuotoa) soidakseen.

Ajattelin pitää tämän kyllä poissa kaupalliselta sektorilta, mutta sivuston ylläpitäjä päättäköön. Seuraukset voivat olla monensuuntaisia: paitsioon joutuneen merkin edustajat pesiytyvät tai jopa perustavat omat sivustonsa, ja näin tämän sivuston kokoava voima vaarantuu  .

Sen sijaan, jos kaupallisen sektorin edustajien mukaantuloa ehdottava tarkoittikin sitä, että merkkikohtaiset edustajat voisivat tällä palstalla muita merkkejä mollaamatta esim. antaa trimmausohjeita edustamiinsa tuotteisiin tms., niin voisi kuvitella, että pidemmällä tähtäimellä se palvelisikin sitten koko harmonikkakansaa  .

---

Tässä yksi tällainen niksi, joka voi auttaa jotakuta 2- tai 1-rivisensoittajaa, jota oudoksuttaa se seikka, että soittimensa diskanttipuolen napit painuvat kannen alle syvälle:

Rakenne näissä soittimissa on sellainen, ettei diskanttikahvan kansi (olisikohan ammattikorjaajilla joku muu termi tälle?) pysäytäkään näppäimen liikettä, vaan se jatkaa matkaansa tarpeettoman syvään. Rakennetta voi joku soittaja käyttää hyödyksikin, kun läppä poistuu ääniaukon edestä kokonaan eikä näin estä tai muokkaa ulostulevaa ääntä. Vastaavasti kääntäen jos ääniaukko ei aukeakaan tarpeeksi, ääni saattaa jäädä tukkoisen kuuloiseksi, ja se vaikuttaa jopa vireeseen niin, että monen musiikin (mm. jazz, moderni[klassinenharmonikkamusiikki], viihde jne.) kohdalla tällainen äänen taivuttaminen kuuluukin jo yleisesti käytettyhin tekniikoihin. Joka tapauksessa tuo ääniaukon turha liiallinen avautuminen siitä syystä, että nappi painuu tarpeettoman syvään, ei juurikaan ole hyödyksi laskettavissa tai kuultavissa. Jotkut soittajat ovatkin kehittäneet itselleen sellaisen soittotekniikan, jossa sormi osuu samanaikaisesti puoliksi näppäimelle ja puoliksi näppäintä ympäröivään diskanttikahvan etulevyyn, jolloin sormi ei painakaan kosketinta ihan pohjaan, vaan se jää ns. normaalisyvyyteen.

Itselläni oli vuosia sitten muutamia tällaisia "syvyyssukeltajia", joiden soittamiseen sovelsin mm. tuota em. "reunatekniikkaa", kunnes keksin, että diskanttikahvan pohjaan voisi liimata pienen palan kokolattiamattoa tai huopaa, jolloin stoppari muodostuikin "epäperinteiseen" paikkaan. Tämän stopparin paksuuden kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei se ala vaikuttaa ääneen (vireeseen ja soundiin), kuten yllä mainitsin. Eli kannattaa kokeilla ilman liimaa tai ruuveja ennen, kuin...! Em. stopparirakennetta itseasiassa käytetään yleisesti mm. concertina- ja bandoneon-harmonikoissa, mutta niissähän ei ole diskanttikahvaa, joten tämä mekanismi on niissä toteutettu näppäinvarren alapuolelle ns. välipohjaan.

Ja nyt sitten se, miten ajattelin, että soitinmerkki voisi näkyä (poistetaan, jos joku pahastuu):

Hohnerin kaikkein edullisimmissa malleissa (muistaakseni Erika ja se kulta-mustakuvioinen [sekä 1- että 2-rivisenä] ovat ilman?) ei ole tätä stopparirakennetta, mutta kalleimmissa vähärivisissä tai diatonisissa se löytyy (ainakin Corona II ja siitä ylöspäin). Corsosta en tiedä? Joka tapauksessa valmistaja itsekin käyttää em. rakennetta, ja minäkin olen sitä menestyksekkäästi toteuttanut, joten kokeilkoon se omalla vastuullaan, ken uskaltaa ja tarvitsee  .

Olen vuosien varrella saanut vastailla vähärivisistä esitettyihin kysymyksiin, joten ajattelin koota näistä kysymyksistä tietopakettia, jota muutkin voisivat paitsi kommentoida niin myös täydentää:

Tässä en käsittele merkkiä enkä mallia, vaan joitakin seikkoja, joita kannattaa ottaa huomioon. Täydennän jatkossa asiaa vielä, ja mielellään muutkin voisivat tehdä tähän keskusteluun lisäyksiä!

Ottakaa huomioon soitinta hankittaessa Suomesta ja/tai etenkin ulkomailta:

1.
Suomalaisessa 2-rivismallissa (vireisyydestä riippumatta) diskantissa yksi kieli on toisinpäin kuin yleisesti muualla maailmassa. (helppo ja aika edullinen muutostyö)

2.
Bassokoneiston kohdalla tilanne saattaa olla vieläkin kinkkisempi, koska täällä yleisimmissä malleissa bassosta pitäisi löytyä (Duuri-)sävellajin I - IV - ja V asteen soinnut ja samat rinnakkaisessa mollissa - ja sointujen pitäisi olla vielä veto-työntö-suunta huomioiden oikein päin. Tavallisesti tämä sointukaaviorakenne ei ole niin yleinen muissa maissa, joiden 2-rivisten hanurien bassorakenne on tehty sikäläistä musiikkiperinnettä tukevaksi. (kalliimpi, ja joskus jopa hyvinkin kallis muutostyö, jos edellyttää...)

Näistä em. asioista selviää kyllä käyttämällä soitin ammattitaitoisella virittäjä-korjaajalla, mutta se kyllä maksaa jonkin verran. Em. seikka ei hoidu kaikkien valmistajien peleissä, koska niiden bassokoneistorakenne voi olla niin "nykyaikainen", että sen muokkaaminen suomalaiseksi ei onnistukaan pelkällä virittämisellä, vaan vaatii lisäkoneiston rakentamista. Tavallisimmin tätä ei ryhdy kukaan tekemään suurten kustannusten vuoksi. Tavallisen tasabasson (= soittimen bassopuolen koskettimista, joita tavallisimmin on suorakaiteen muotoon aseteltuna 8 kpl, tulee vetämällä ja työntämällä eri ääni)  kohdalla pitäisi selvitä pahimmassakin tapauksessa pelkällä virittämisellä, mutta sitten olisi otettava huomioon, että kaikki virittäjät eivät tunnekaan näitä 2-rivisten basso- tai diskanttijärjestelmien saloja. Kannattaa kysellä virittäjältä ja ottaa apuun vaikka Kalevi Lindqvistin "Soitamme yksi- ja kaksirivistä" -kirja, johon on kuvailtu, mitä mistäkin napista tulisi tulla vedon ja työnnön aikana.

Ristibassoksi kutsutaan 2-rivistä, jonka bassokoskettimista tulee sama ääni riippumatta siitä, vetääkö vai työntääkö paljetta. Tällainen bassojärjestelmä muistuttaa kromaattisen harmonikan bassojärjestelmää myös asettelultaan, koska soinnut ja perusbassot on järjestetty kvinttiympyrän mukaiseen asetelmaan, joskin soinnuista on jäljellä vain perussävellajin sekä rinnakkaisen sävellajin I - IV ja V -asteen soinnut. Joissakin malleissa on enemmänkin, ja sitten joissakin ei ole molleja laisinkaan tai jotain muuta poikkeuksellista? Nämä viimeksi mainitut saattavat olla joko niin vanhoja, ettei tämä perussävellajin ja rinnakkaissävellajin mukainen asettelu ollut vielä vakiintunut maassamme tai sitten soitin on joko erikoistilauksesta teetetty tai tuotu maahamme ulkomailta, jossa esiintyy omaa musiikkikulttuuria tukevia rakenteita soittimissa. (Poikkeuksellisen järjestelmän muuttaminen voi olla työlästä ja kallista - joskus jopa aikalailla mahdotontakin).

---

Yksi tyyppivika edullisimmissa vähärivisissä  on se, että palkeiden ns. suojanauhat (jos ne ovat paperia!?) kuluvat palkeen ala- ja taka-osista helposti. Vähärivisten paljetta liikutellaan paljon tiheämpään kuin samaäänisten kromaattisten harmonikkojen, ja sitäpaitsi vähän soittajastakin riippuen, kevyen soittimen paljetta saatetaan retuuttaa vähän rajumminkin. Paljetta tarkistelemalla (ja koneiston mekaniikkaa) voikin helposti määritellä, onko peli uudenkarhea vai vähintään palkeiden suojanauharemontin tarpeessa vai jo ihan "keuhkovikainen".

---

JOS OLET MYYMÄSSÄ:

Lähtisin selvittämään soittimen arvoa siten, että ottaisin yhteyttä esim. paikallisen 2-rivispiirin vetäjään (tai muuhun sellaiseen hlöön, joka tietää 2-rivisistä [keräilijä, korjaaja, historioitsija tai muu asiantuntija]) ja pyytäisin häntä kertomaan soittimen ominaisuuksista: vire (G-vireinen lienee tätänykyä yleisin), bassojärjestelmä jne. Kun em-asioista on selvyys, muotoutuu hintahaarukkakin kohdalleen. Mikään "Stradivariuksia" nuo vanhat harmonikat eivät yleisestiottaenkaan ole mallista, rivisyydestä tms. riippumatta (joitakin harvinaisia poikkeuksia toki on, mutta...?).

Ostajakin saattaa helposti löytyä noista 2-rivispiireistä  . Jostakin nämä kerhojen vetäjien yhteystiedot lienevät saatavissa (Harmonikkaliitto, -instituutti, tämä palsta, hanuristit.net)?

---

Jatkan vielä jossakin vaiheessa soittimien vireisyyden merkityksestä soitinvalintaan  . Mikään vireisyys (paitsi epävireisyys  ) tai edes viritystaso ei nimittäin ole ongelma, jos...

Voihan toki olla, että kielet ovat kuparia, mutta edelleenkin väittäisin, että kupariin on sekoitettu jotain muuta metallia, jotta se kestäisi jatkuvaa taivuttamista. Messinki (kupari, sinkki) ja pronssi (kupari, tina [+sinkki, + jne. - seosta muutellaan käyttökohteen mukaan) ovat sekoitemetalleja, joissa osa metallista on kuparia.

Hei!

Hienoa, Viljo, että olet saanut ongittua tuollaiset tiedot ja kuvat esiin!!! Malli todellakin on Anglo, mutta kovin toisenlainen kuin kysyjän valokuvassa: palkeet ilman välipuita, ja rungon pintakäsittely erilainen.

Vaikka kysyjä ilmoittaakin, että soittimen kielet olisivat kuparia?, niin epäilen, että kyseessä on kuitenkin pronssi tai sitten messinki, koska puhdas kupari ei juurikaan kestä taivuttelua (kokeilkaapa vaikka) ja murtuu hyvin nopeasti. Harmonikan kielet taipuilevat äännellessään jatkuvasti ja siis useita satoja kertoja peräkkäin, joten kupariset (puhdasta kuparia) kielet eivät todellakaan kestäisi pitkään. Itselläni on yhdessä 1800-luvun lopun 1-rivisessä pronssikielet, ja ne toimivat täydellisesti vieläkin. Vanhassa barytone-concertinassani taas on messinkikielet ja nekin toimivat ongelmitta.

Hei!

Palsta näyttää toimivan, vaikka tiedot olisikin vähän sekaisin. Jos joku on kiinnostunut Stekusta, niin lähtee tuo satasellakin.

Kuvissa näkyvä concertina vaikuttaa paljon vanhemmalta yksilöltä kuin 1920- tai 1930-luvuilla valmistetut, joita soitinkaupat suomessakin ovat (kiitos Viljon vinkki) tänne tuoneet. Uskoisin, että nuo 1900-luvun puolella tänne tuodut pelit ovat päätyneet erään ammattikunnan käyttöön (koettakaapa kaivaa esiin mikä? - maailmanlaajuinen järjestö), ja näin ollen ovat eri tyyppiä kuin nyt kuvassa näkyvä.

Koetin netissä googlailemalla löytää vastaavan näköistä peliä, mutta toistaiseksi huonoin tuloksin. Hakusanoina käytin mm. "German Concertina", josta saa jo oikeanlaiset palkeet ja helat näkyviin; "Konzertina Museum", jolla sai jo näkyviin (ei ihan alussa, ja linkkejä pitkin etenemällä) läheisempääs ukua olevia soittimia. Olen jossakin nähnyt samankaltaisen pelin tai valokuvan siitä, mutta huono muisti ei johdata eteenpäin.

Tässäpä haastetta, KEKSIIKÖ KUKAAN, MISTÄ LÖYTYY TUNNISTETTAVA VASTAAVA VALOKUVA, JOKA JOHTAISI OIKEILLE JÄLJILLE SELVITTÄMÄÄN, MIKÄ CONCERTINA TARKALLEEN ON KYSEESSÄ (= VALMISTAJA, VALMISTUSPAIKKA JA VUOSIKYMMEN TAI EDES -SATA)?

Hei!

Onpa hieno peli! Soitin on malliltaan ANGLO-Concertina, ja periaatteessa ihan tyypillinen sellainen (ei esim. anglo chromatic, vaan ns. perusmalli: diatoninen ja sävellajisidonnainen). Kuvista päätellen uskoisin soittimen olevan saksalaista alkuperää, koska palje on jaettu vahvikkein "osastoihin", jonkalaista rakennetta esiintyy kaikissa (todella) vanhoissa (ja myös DDR:n aikaisissa uustuotanto-) mallisissa concertinoissa, bandoneoneissa sekä joissakin vanhoissa 1- ja 2-rivisissäkin. Helat näyttävät myös samanhenkisiltä kuin niissä, joita olen tavannut aiemmin. Britteinsaarilta lähteneissä peleissä on usein nahkapalje tai joka tapauksessa palje, jota ei ole jaettu osastoihin. Tuo kohokuvakoristelu on upeannnäköistä, enkä ole sellaista muistaakseni nähnyt aiemmin. Jos soitin on lähtöjään Suomesta eli tuotu maahamme joskus 1800-luvulla (eikä turistin mukana 2000-luvulla tai 1900-l.), ja sitä olisi täällä käytetty johonkin soittotarkoitukseen, on tuon yksilön arvo (nyt en niinkään puhu rahallisesta kuin...) suuri.

Olen jostakin lukenut, että mestaripelimanni Aapeli Hautanen olisi joskus nuoruuttaan muistellessaan maininnut, että ensimmäinen harmonikka, joka saapui Jalasjärvelle, olisi ollut concertina, ja se olisi kulkeutunut sinne "laukkuryssän" mukana. Lieneekö sama peli    ?

Jos satut tietämään jotakin tämän pelin vaiheista, niin jakaisitko tietosi esim. tällä palstalla, niin ollaan kaikki viisaampia.

Hei!

Huomasin, että palsta oli jo avattu - hienoa! Ainakin nyt on paikka, jossa kerääjät (keräilijät) ja muut asiasta kiinnostuneet voivat vaihtaa tietojaan toistensa kanssa.

Itse ajattelin tästä enemmänkin sellaista "puhelinluettelon"-tapaista yhteystietolistaa, johon olisi sitten itsekukin omalle kohdalleen voinut lisätä hakukohteitaan, esim. "etsin neliskanttisia näppäimiä viipurilaiseen harmonikkaan" tai "minulla on ylimääräisiä palkeita kravatti-malliseen Kouvolan peliin - myyn joitakin". Kun ne olisivat yhdessä kokonaisessa paikassa kootusti, eikä keskusteluna, niin tuota palvelua olisi nopeampi ja helpompi käyttää - ainakin luulen niin.

Jos siis laittaisin tähän ilmoituksen:

Vanha japanilainen "kääpiö-vakoilukamera" Steku (olettaisin että se on 1950-luvulta) vaihdetaan italialaiseen harmonikkaan, niin keskustelun jatkeena se ei ehkä päätyisi oikeisiin silmiin, jos... . No, joka tapauksessa tuollainen kamerakin on kaupan, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan - ja lisätietojakin saa. Huomasin, että joukossa on kamerojen kerääjä.

Haitarin arvoon vaikuttaa moni asia:

1.
Kuinka haluttu yksilö tai malli se on? Jos tuotteella on kova kysyntä, eikä vastaavaa saa mistään, niin periaatteessa hinta voi olla mitä tahansa, jos vain joku suostuu siitä sellaisen hinnan maksamaan.

2.
Kunto. Jos soitin on vanha eikä sillä ole soitettu yhtään eikä sitä ole peruskorjattu ollenkaan, se voi olla ulkoisesti ihan ok, mutta kielinahat, läppänahat jne. ovat ainakin kuivuneet, eikä se siis ole ollenkaan soittokunnossa. Tällainen nahkaremontti on todella kallis, koska pahimmillaan koko soitin joudutaan purkamaan, ja kieletkin vahaamaan ja virittämään uudelleen. Jos se sensijaan ei ole kovinkaan vanha (esim. juuri 1960-luvulta) ja sitä on soitettu säännöllisesti, mutta vain vähän (esim. tunti viikossa), voi soitin olla todella hyvässäkin kunnossa. Tällaisiin peleihin törmää silloin tällöin, kun isäntä on vain "saunailtaisin" selvinpäin soitellut vähän metsäkukkia ja pyyhkinyt samalla soittimesta pölyt. HARMONIKKA VAATII KUNNOSSAPYSYÄKSEEN SOITTAMISTA.

Sensijaan, jos soitin on sota-ajalta tai sitä edeltävältä ajalta, eikä sitä ole peruskorjattu ollenkaan, soittimissa on yhteissoitonkannalta ainakin seuraava ongelma (olivatpa sitten missä kunnossa tahansa): nykyinen viritystaso Suomessa (ja ainakin Pohjoismassa ja Euroopassakin useimmiten) on tasoa a1 = 442Hz. Sota-ajan ja sitä vanhemmat pelit viritettiin jotakuinkin tasoon a1 = 438 Hz, jolloin niillä ei voi soitella nykyhaitareiden tai pianojen jne. kanssa yht'aikaa. Tällainen instrumentti vaatii viritystasonnoston (= kalliimpi viritysremontti, johon jo iän puolesta aivan varmasti liittyy em. nahka- ja todennäköisesti vielä paljeremonttikin), joita (viritystasonnosto) voi joissakin tapauksissa olla mahdoton tehdäkin. Mikä olisi siis sopiva hinta haitarille, jolla ei voi soittaa yhdessä muiden kanssa? "Mikä olisi sopiva hinta autolle, jolla ei voi ajaa liikenteessä?" Varmaankin jonkinlainen museoarvo, ei kuitenkaan käyttöarvo. Jos keräilijät ovat kiinnostuneet, niin hinta voi noustakin, mutta jos kyseessä on aika yleinen malli, niin hinta voi jäädä tosi alas.

3.
Jonkinlaisena periaatteena on pidetty sitä, että iänmyötä soittimen hinta laskee. Yleensä tuotteille käy noin, mutta itse en esimerkiksi maksaisi 5-10 vuotiaasta todella paljon soitetusta pelistä sitäkään hintaa, mitä olisin valmis maksamaan 20-30 vuotiaasta hyvin pidetystä, säännöllisesti, mutta vain vähän soitetusta instrumentista.

4.
Joihinkin harmonikkamalleihin on tullut vuosien varrella uutuuksia (mm. kevennetty malli, melodiabassoharmonikkojen näppäinkoko ja bassokoneiston rakennemuutos), joilla selvästikin on jonkinlaista vaikutusta soittimen soittotuntumaan, sen kuljettamiseen - ja em. seikkojen vuoksi näkisin myös, että soittimen arvoon. Voidaan puhua nykyaikaisesta harmonikasta, koska se ominaisuuksiensa vuoksi vastaa uutta kaupasta saatavaa soitinta.

Jos minun pitäisi arvioida 1960-luvulta peräisin oleva Kouvolan peli, joka olisi ihan ok-kunnossa (ei kiillä uutuuttaan, muttei vaadi suurempaa remonttiakaan), niin seuraisin yleistä harmonikkojen hintatasoa Keltaisessa Pörssissä, Muusikoiden.net -sivustolla, Hanuristit.net -sivulla ja täällä Vapaalehdykkä-sivuilla. Ainakin oma havaintoni on, että hintapyynnöt vaihtelevat vanhoista harmonikoista (jotakuinkin tuon ikäisistä, merkki ja malli voi olla muu) 250 EUR ja 2500 EUR välillä. Kouvolan kultahäkkiä tiedän tänä vuonna myydyn 500 EUR:lla ja tuon hintaisia (alle tonnin) pelejä on kuukaudesta toiseen myytävänä Keltaisen Pörssin sivuilla, eivätkä ne näytä menevän kaupaksi. Pyydetäänkö niistä sitten oikeaa hintaa?

Olen joskus Viljolle luvannut kuvia concertinasta, ja yritän ehtiä jossakin vaiheessa ne ottamaan ja lähettämään. Itselläni ei ole kaikkia malleja, mutta pääperiaatteessa alkuperäisissä Isobritanniasta kotoisinolevissa soittimissa mekaaninen rakenne on sama. Viljon sivuilla kuvattu concertina lienee kiinalaista alkuperää, ja sen rakenne muistuttaa sitten oikeastaan kaikkia niitä concertinoja, joita kootaan nykyisin (ainkin Kiinassa ja Italiassa) harmonikan osista. Tämä em. ei tarkoita sitä, että niissä olisi mitään vikaa - ainoastaan sitä, että ne ovat rakenteeltaan erilaisia.

Syy kuvien viivästykseen ja siihen, että niitä ei vieläkään ole toimitettu, oli minussa. Digikameran muistikortin sisällön siirtäminen tietokoneelle oli yksi pulma, jonka olen jo menestyksekkäästi ratkaissut. Toinen ongelma oli tuon concertinan avaaminen. Sitä ei mielellään tee montaakaan kertaa, koska paljetta kiinnipitävät ruuvit ovat niklattua messinkiä, ja jostain kumman syystä aika pehmeää sellaista, joten ne vaurioituvat helposti. Kolmas syy ja samalla se kaikkein suurin on ollut aikapula, mutta kyllä tämä asia kuitenkin vielä hoidetaan. 

Periaatteessahan tämä palsta taitaisi olla oikea keskustelufoorumi kaikenlaisille concertinakysymyksille. Yleistä tietoa concertinasta löytää mm. näiltä vapaalehdykkä-sivuilta ja maailmalta joko googlaamalla CONCERTINA -sanalla. Muistaakseni joku sivo oli concertina.com, concertina connection - ne kaikki löytyvät googlaamalla.

Jos itsellänne on joku vanha instrumentti, niin palstan lukija (minä mukaanlukien) voin kertoa, mistä on kyse.

Jos taas haluatte hankkia concertinan, mutta kaipaisitte lisätietoa (minkälainen pitäisi hankkia jne), niin käyttötarkoituksen (musiikki, rooli bändissä jne.) mukaan ne soittimet valitaan, ja täältä saa varmasti neuvoa.

Sekä vanhoista peleistään luopuvia että harmonikankerääjiä voisi palvella ns. yhteystietolista (sähköposti-, postiosoite tai puhelinnumerolista - miksei myös tämä vapaalehdykkäpalstakin?), jonka avulla kohteet voisivat kohdata toisensa.

Aina silloin tällöin joku kertoo, että "vaarilla on vintillä sellainen ja sellainen peli. Mikä sen arvo voisi olla? Olisiko joku kiinnostunut sellaisesta" jne. Jonkun kerran olen kuullut, että vempeleen olisi saanut, kun olisi hakenut, mutta kun sen pois antamisesta olisi ollut liikaa vaivaa, niin "heitimme sitten sillä vesilintua". - eläinrääkkäystä   sanon minä!

Uskoisin, että ihan romullakin saattaisi olla ottajansa, koska monesti vanhoista soittimista saattaa puuttua osia, ja näitä varaosia kun ei enää kaupasta saa.


Ehdotankin siis, että Vapaalehdykkä-sivustoille avataan kaksi uutta palstaa:


1. Palsta, jonne harmonikankerääjät voivat antaa yhteystietojaan.

2. Lahjoitetaan & myydään harmonikan osia ja harmonikka-aiheista materiaalia.


T: Periskooppi

Hei!

Sattumalta tiedän noista vempaimista aikalailla, joten tässä jokunen vinkki:

1.
Numerointi näppäimien vieressä on tarkoitettu ns. tabulatuurisoittajia varten. Eli soittajat voivat opetella teoksia, vaikka eivät osaisi nuottejakaan, kunhan seurailevat nuoteissa (joko tabulatuurinuoteissa tai tavallisien nuottien yhteydessä) olevia merkkejä. Sitä en tiedä, onko eri valmistajilla ja/tai eri aikakausina erilaiset merkintätävät? Luultavasti on - eli aika hankala juttu.

2.
Itselläni oli aiemmin käsitys, että 6- tai 8- tai 12- kulmaiset englantilaiset, irlantilaiset ja amerikkalaiset soittimet olisivat concertina-nimisiä ja saksalaiset 4- ja 6- kulmaiset konzertina-nimisiä. Nimitys riippuukin kielialueesta, eli saksalainen diatoninen 6-kulmainen (= angloconcertina) on concertina, kun siitä puhutaan englanninkielisellä kielialueella ja konzertina, kun siitä puhutaan saksankielisellä kielialueella.


3.
Concertinoja on useita eri tyyppejä. Tässä tavallisimpia:

-

anglo-concertina

tavallisimmin 2 -3 -rivinen diatoninen (= vaihtoääninen) 6-kulmainen usein 1-2 äänikertainen soitin.

-

english concertina

samaääninen (= vetäen ja työntäen sama ääni) "4-rivinen" 4-, 6-, 8- tai 12-kulmainen soitin. Järjestelmässä ns. valkoiset koskettimet sekoitettu vuorotellen vasemman ja oikean käden puolelle, mustat koskettimet sitten sinne sekaan. Tavallisimmin 1-äänikertainen.

-

duet concertina

samaääninen, tavallisimmin 6- tai 8-kulmainen 1-äänikertainen soitin, joka näistä vempaimista eniten muistuttaa ominaisuuksiltaan melodiabassoharmonikkaa. Järjestelmä(t) eivät kuitenkaan muistuta oikeastaan ollenkaan meidän kromaattista järjestelmäämme, vaan on sekoitettu toisella tavalla.

-

Chemnizer-concertina (itselläni on muuten myytävänä aito tällainen 1000 EURolla) muistuttaa ulkoisesti suuresti bandoneonia. Järjestelmäkin on hyvin lähellä diatonisen bandoneonin järjestelmää, vaikkakaan ei kuitenkaan sama. Omassa soittimessani on 2-äk. ns. valssiäänikerta eli soundi ei sitten ole mitään sukua bandoneonille. Saman oloisia konzertina-soittimia on useita ja näillä malleilla saattaa olla joku oma nimikin. Itse olen tavannut 4 tai 5 erityyppistä konzertina-soitinta Suomessa. Yksi niistä oli ääneltään bandoneon, vaikka soittimessa lukikin konzertina - eli ollaan aika mielenkiintoisella alueella, josta voisi väitellä ja kirjoittaa pitkäänkin.

-

Joku tällä palstalla kirjoitti 2-rivisestä concertinasta, jossa olisi 2-rivisen harmonikan basso. kyseinen soitin on nimeltään Bandonka. Itselläni on jossain vanha saksalainen oppikirja tällaista soitinta varten, mutta en juuri nyt löytänyt sitä, vaikka haeskelin. "Jos määritelmä nimestä menisi soundin mukaan ja soittimessa olisikin valssiäänikerta, niin olisiko nimi Condonka?" Joka tapauksessa uskoisin, että kyseessä on ainakin Suomessa suhtkoht harvinaisesta soittimesta.

T: Periskooppi 040-5584588