Suomen Harmonikkaliitto

Sovittaminen

Aloittaja Viljo, 15-11-2019, 21:11:43

« edellinen - seuraava »

Viljo

Auttelen tässä mlut-nimimerkkiä, jolla oli hankaluuksia saada viestiä läpi:

Pari silloin tällöin esiintyvää juttua, jotka haluaisin ymmärtää, esimerkkinä 'Isoisän olkihattu':1) Ensimmäinen täysitahti alkaa sekä diskantissa, että bassossa c-sävelellä, mikä soikin ihan hyvin. Kun sointu on Cm, voisi ajatella bassoon myös es tai g. Miksi basson c kuulostaa korvaan (ainakin minun) paremmalta. Onko tuossa edeltävän kohotahdin g-sävelessä se selitys?

2)Toinen täystahti alkaa Fm-soinnulla, bassossa f, vaikka diskantissa ei ole lainkaan F mollin säveliä. Soikin ihan hyvin. Miksi?
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Periskooppi

Kuuntelijat ovat tottuneet siihen, että säestävä sointu, ja usein myös melodia, ovat perusmuodoissaan niin kappaleiden alussa kuin lopuissa - monesti myös teosten osien alussa ja lopussa. Tällainen jännitteetön olotila liittynee enemmänkin ihmismieleen ja tottumukseen kuin varsinaisesti musiikinteoriaan, sillä mainitut bassosävelet voisivat hyvinkin olla mahdollisia ko. tilanteessa. Jos itse tuollaista variaatiota käyttäisin, niin ehkä sitten vasta, kun osaa heti perään kerrattaisiin. Helpoimmin eri bassosävelen vaikutusta "outouteen" voi itse kokeilla, jos vaikka saman kappaleen loppusointuun laittaisikin bassoksi esim. G:n, jolloin tilanne olkihatun suhteen kuulostaa siltä, että asia olisi jotenkin jäänyt kesken - isoisä tulisikin vielä itse hakemaan hattuansa. Se siis "huutaa" itsellensä jatkoa. Tällaista tunnetilaan vaikuttavaa ominaisuutta käytetään sovitettaessa hyväksikin esim. bassoääniä vaihtamalla tai harhalopukkeissa (viimeisenä sointuna olisikin vaikkapa Ab-duuri).

Kohotahti tekee vahvan liikkeen siirtyessä asteikon viidennestä sävelestä ensimmäiseen, mutta en usko tuon olevan päälimmäinen syy siihen, että kuuntelija kuulee mieluimmin perusäänen bassossa, vaan mielestäni kyseessä on tottumiskysymys. Jos ottaisi verrokin vaikkapa ruokakulttuurin puolelta, niin peruna levisi koko maahamme vasta 1920-luvulla. Syynä joillakin paikkakunnilla hitaaseen levinneisyyteen oli makutottumus: nauriisiin tottunut Suomen kansa ei ihan kitkatta kaikkialla ottanut arkiruoakseen "oudolta maistuvaa" perunaa. Tänä päivänä voisi olla vastaavia ongelmia, jos yrittäisi kääntää asiaa päinvastoin  ;)

pianohessu

Periskooppi on selvästi asiastaan perillä. Tällainen "kysymys- ja vastausosasto" on varmasti paikallaan. Toisaalta - onhan koko sivusto tarkoitettu kysymyksiin ja vastauksiin.

Vähän puutun tuohon basson käyttämiseen. Finlandiassa, ennen hymniosaa on muutaman tahdin mittainen vuorottelu Cm, Fm6, G7 ja näitten sointujen bassoina soivat C, D, ja G. Juuri tuo D tekee hanuristi Markku Jokisen sanoin "ryynileipää", eli sopii tuohon kohtaan paremmin kuin F. Kannattaa kuunnella.

Periskooppi

Itseasiassa tässä Pianohessunkin tapauksessa kyseessä on soinnun pohjaääni, koska fm6 = dm7-5, ja tuolloin soinnun pohjaäänenä on D.

Vaikka jotkut (etenkin hanuristit, kun on kyseessä vierekkäiset tai lähellä olevat sointunäppäimet) mielellään käsittäisi asian I - IVm6 - V -sointukulkuna, niin kyseessä on kyllä ns. vahva kierto, josta mm. jazzarit käyttävät nimityksenä kakkosviitosta, ja tässä tapauksessa mollissa: I - IIm7-5 - V. Tuosta D:stä lähdettäessä basso kulkee vain voimakasta tehokasta linjaa pitkin D-G-C päättösointua kohden mentäessä.

Sama asia, samat äänet, ja valmiina bassossa tuo "ryynileipä".

Viljo

Mlut kamppailee yhä tietoteknisien ongelmien kanssa. Tässä hänen vastaus:

Tosi mielenkiintoisia kommentteja. Lisää ainakin minulla ymmärrystä ja itseluottamustakin.

Miten kommentoisitte yllä olevaan Olkihattuun liittyen: Toinen täystahti alkaa Fm-soinnulla, bassossa f, vaikka diskantissa ei ole lainkaan F mollin säveliä. Soikin ihan hyvin. Miksi?

 
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Periskooppi

Olkihatun toisessa tahdissa on tosiaankin tahdin ensimmäisellä iskulla tilanne, jossa melodiassa on eräänlainen pidätyksenomainen tilanne: fm-sointuun nähden 4.ääni Bb on liikkumassa kohti soinnun terssiä Ab, ja jos Toivelaulukirjan versiota tutkii, niin vielä ns. kakkosstemma G on liikkumassa soinnun perusääntä F kohden. Jännite purkautuu tahdin 2. iskulla, jolloin kaikki äänet ovat sointiin kuuluvia.

Tässä tilanteessa ei tarvita sointumuutosta tuohon kohtaan Fm, koska sekä melodiassa esiintyvä Bb (11) että sen kakkosääni G (9) voitaisiin liittää soinnun Fm lisäsäveliksi. Ne siis soivat sangen nätisti Fm-soinnun kanssa. Tilanne saattaisi olla toinen, jos kappale menisikin C-duurissa ja tempo olisi hidas, jolloin tuo esivaihtosävel Bb tulisi huomioida myös soinnussa.

Harmonikan ollessa soittimena vahvoilla iskulla (1 & 3) soittaja soittaa bassolla yleensä vain perusbasson, eli ei sointia, ja näin monet vastaavat tilanteet "sulavat" ikäänkuin itsestään pois kuultavien ongelmien listalta.

Jo tämän kysymysketjun alussa on käynyt ilmi, että korva kertoo parhaimman valintavaihtoehdon. Kun musiikki on kyseessä, sitä kannattanee uskoa.

olli

Vaikka en paljon sovittamisen teoriasta tiedäkään, kommentoin alkuperäisen nuottileikkeen merkintöjä.  Opettajani Seija Ylikärppä opasti minua aloitellessani nuottien kirjoitusta tietokoneelle.  Hänen mukaansa nuottien sointumerkinnät merkitään sointubasson kohdalle, ei perusbasson kohdalle.  Näin ollen nuottileikkeen merkinnät ovat "pielessä"!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Periskooppi

Harmonikkanuoteissa, ainakin joissain nuottijulkaisuissa, on tapana merkitä sointumerkit sointubasson kohdalle, mutta ns. kaupallisissa pianonuoteissa, joita on valtaosa nuottijulkaisuista (esim. Toivelaulukirjat), sointumerkki laitetaan sille kohdalle, jossa sointu oikeasti vaihtuu. Syynä tähän on mm. se, että toisin kuin harmonikka (=harmonikan sointubasso) monet ns. sointusoittimet (kitara, mandoliini, piano, syntetisaattori, kantele jne.) soittavat sointua jo siellä, missä kurtunrutistaja vasta tapailee perusbassoa. Näin voisi siis väittää, että joissain harmonikkanuoteissa sointumerkit ovat siis hieman väärässä paikassa.

Olennaista on se, että soittaja saa selvää, mitä nuottimerkinnällä on haluttu ilmaista.

Viljo

Mlutin puolesta:

Huippu hyvä juttu saada näin tasokkaita ja selkeitä kommentteja. Päätä täytyy hiukka vaivata, mutta pidän siitä ja uskonpa asian ymmärtävänikin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

pianohessu

Lainaus käyttäjältä: Periskooppi - 21-11-2019, 20:05:36Harmonikkanuoteissa, ainakin joissain nuottijulkaisuissa, on tapana merkitä sointumerkit sointubasson kohdalle, mutta ns. kaupallisissa pianonuoteissa, joita on valtaosa nuottijulkaisuista (esim. Toivelaulukirjat), sointumerkki laitetaan sille kohdalle, jossa sointu oikeasti vaihtuu. Syynä tähän on mm. se, että toisin kuin harmonikka (=harmonikan sointubasso) monet ns. sointusoittimet (kitara, mandoliini, piano, syntetisaattori, kantele jne.) soittavat sointua jo siellä, missä kurtunrutistaja vasta tapailee perusbassoa. Näin voisi siis väittää, että joissain harmonikkanuoteissa sointumerkit ovat siis hieman väärässä paikassa.

Olennaista on se, että soittaja saa selvää, mitä nuottimerkinnällä on haluttu ilmaista.

Soinnun vaihtumisen oppii vähitellen myös "kuulemaan".

pianohessu

Periskooppi antaa selväkieleisiä vastauksia, joten: Maarit Niiniluodon toimittamassa (ja huonosti kirjoittamassa) kirjassa; "Siks' oon mä suruinen"  esiintyvät seuraavat termit ja toivoisin saavani niihin "kansanomaisen" selityksen.

Kvinttisekvenssi
... Kuolleitten lehtien kvinttisekvenssi on suoraan Vivaldilta...
Aavistelen tuon tarkoittavan sointujen suhteita?

Sekstimotiivi
... on mollisävellajin ja sekstimotiivin runsas ilmeneminen...

Nooniappoggiatura
... Täysikuun KUU- kohdassa...
Arvelen että kyse on noonisoinnusta mutta ällistelen noin kultivoitua ellei suorastaan raffinoitua terminologiaa.

 

Periskooppi

Kvinttisekvenssi

Sekvenssi on sävelaihe eli melodian pätkä (lyhyempi tai pidempi), joka toistuu saman oloisena, mutta eri sävelkorkeudelta monesti useita kertoja peräkkäin. Jos säveltäjä on tehnyt mielenkiintoisen melodisen aiheen, niin sen toistaminen samanlaisena samalta korkeudelta voisi ennemmin tai myöhemmin muodostua kyllästyttäväksi, mutta sen toistaminen eri korkeuksilla rytmisesti ja melodian suunnallisesti jokseenkin samanlaisena vain vahvistaa alkuperäisen melodisen aiheen erinomaisuutta. Tämä on esim. erinomainen idea tehdä ja säveltää ns. korvamato, sillä lyhyt sävelaihe toistetaan useita kertoja peräkkäin. Yksi menestyksekkäimmistä kotimaisista usein sekvenssejäkin käyttävistä harmonikkasäveltäjistä on Lasse Pihlajamaa. "Kuolleista Lehdissä" kysyjän mainitsema kvinttisekvenssi tarkoittanee sitä, että harmonia (haitarin bassopuoli etenee kvinteissä rivi kerralla alaspäin. GM, Cm, F7, Bb jne.) ja melodia (haitarin diskantti) soittaa samaa sävelaihetta, mutta lähtee soittamaan sen aina eri säveltä: "kun saapuu syys", samanlainen kuvio eri korkeudelta: "niin lehdet..." jne.

- - -

Sekstimotiivi

Puretaanpa termiä osa kerrallaan:

Seksti on yksi kauneimpia intervalleja oli se sitten suuri (esim. C - A) tai pieni (esim. C - Ab), soipa se sitten yhtaikaa tai melodiassa peräkkäin.

Motiivi
Lyhyehkö sävelaihe / sävelkulku

Erinomainen esimerkki mollisävellajissa esiintyvästä sekstimotiivista on "Love Story". Siinä toistetaan tuota kaunista pientä sekstiä useita kertoja, ja siirrytään sitten toiseen sekstiin, jota sitäkin toistetaan ja uudelleen. Tässä on myös malliesimerkki sekvenssistä: samanoloinen sävelkulku (motiivi) toistetaan hieman eri korkeudelta, ja näin tämä kaunis intervalli ikäänkuin iskostetaan kuuntelijoiden korviin usealla toistolla ilman, että siihen kyllästyisi.


Nooniappoggiatura

Puretaanpa tätäkin hienoa sanayhdistelmää:

Nooni on intervalli, joka tulee oktaavin jälkeen (priimi, sekunti, terssi, kvartti, kvintti, seksti, septimi, oktaavi, NOONI, desimi)

Appoggiatura on valmistamaton pidätys, ja pidätys puolestaan tilanne, jossa edellisestä soinnusta jokin ääni jää soimaan seuraavan soinnun keskelle siten, että se korvaa äänen, jonka tilalla se on ja johon se purkautuisi. Esimerkiksi tilanne, jossa G7 soinnusta ääni F jää soimaan, kun kaikki muut soinnun äänet muuttuisivat jo vaikka C-duurisoinnuksi. Silloin ääni F korvaisi E:n C-soinnussa, eikä C sointu olisi suuri eikä molli vaan Csus4 = C-sointu, jossa asteikon 4:s ääni (F) on pidätys tilassa ja jota korva olisi kuljettamassa kohti E:tä tai Eb:tä riippuen sävellajista. Tässä esimerkissä oli kyseessä tavallisin pidätys eli kvarttipidätys. Pidätyksiä esiintyy myös muissa kohdin sointua (sekunti, nooni...) ja tässä kysyjän esimerkissä puhutaan sitten noonista. Valmistamattomuus pidätyksessä tarkoittaa sitä, että ääni, joka on pidätysfunktiossa (asemassa), ei olekaan soinut edellisessä soinnun aikana (vaikka se sattuisikin siihen kuulumaan), vaan se ikäänkuin ilmestyy soimaan seuraavan soinnun vaikutusalueelle muuttaen olemassaolollaan harmoniaa joko enemmän tai vähemmän - ja riippuen tilanteesta tuo joko täytyy huomioida tai ei harmoniassa. Täysi-KUUn kohdalla melodiassa KUU on asteikon 9:s (= 2.) sävel, ja koska se ei kuulu tähän vaikuttavaan sointuun eikä se ole "jäänyt soimaan" edeltävästä soinnusta, muodostuu nooniappoggiatuura. Mutta koska tuo nooni tässä tilanteessa (periaatteessa vastaava tilanne kuin aikaisemmin kysytty "Isoisän Olkihatun" 2. tahti) kuuluu soinnun lisäsäveliin, ei sitä tarvitse sointumerkkiä kirjoitettaessa ja sointua soittaessa huomioida.
Mainittakoon vielä, että nämä pidätykset ja valmistamattomat pidätykset voivat esiintyä sävelkudoksen eri paikoissa = niin melodiassa kuin muussakin sävelkudoksessa (= harmoniassa).

Noonisointukin on olemassa, eli jos haluaa ilmaista, että tuo asteikon 9:s ääni soitetaan soinnun mukana, voidaan se ilmaista kahdella tapaa. Esim. Cm2 tai Cmadd9. Pelkkä Cm9 vihjaa siihen, että soinnussa soi mukana myös septimi (7).

maestro

Todella mielenkiintoisia huomioita sävel ja sointu asioista.Tulee soittaessa käytettyä "korvan mukaan" joskus..
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

Maniskamies

Sus-siunatkoon - korjaan sus4 ja nooniapp. löytynee Teidän jokaisen nuottikansiosta.
Katsokaapa "Vanhan veräjän luona"-foksista, jossa nämä 'mausteet' antavat kipaleelle sellaisen fiiliksen, ettei sitä uskoisi mollisävellykseksi.

Toivo Kärki on soittanut harmonikkaa lukuisissa levytyksissä ja keikoilla. Siks' oon mä suruinen, kun hänen mahtavaa elämäntyötään ei arvosteta läheskään niin paljoa kuin pitäisi.

Tämän ketjun muutkin aiheet ja kuvaukset ryynileipineen ja subdominantin sekstikäännöksineen löytyvät hyvin kirjoitetusta ja perusteellisesta kirjasta Toivo Kärjen musiikillinen tyyli. Kirjoittajina ovat Juha Henriksson ja Risto Kukkonen.

Pääset perehtymään kirjaan osoitteessa
https://musiikkiarkisto.fi/oa/ 
ja etsit sieltä kirjan kannen kuvan, napautat sitä oikeanpuoleisella hiiren näppäimellä ja valitset kohdan Tallenna nimellä . . .

Mielenkiintoista matkaa Maestro Kärjen musiikkiin!

ETSINTÄKUULUTUS   WANTED

Toivo Kärki on aikoinaan lähettänyt ympäri Suomea lukuisille yhtyeille sovituksia. Olisi mielenkiintoista saada pari sellaista tutkailtavaksi (kopiona). Suuret kiitokset sellaisten lähettäjälle!
Miles Davis aikanaan totesi: "Jos soitat väärän äänen, toista se kolme kertaa, niin se on jazzia."

Hyvin armollista meikäläistä kohtaan tämä näkökulma!

Maniskamies

Lisäys edelliseen:

"Kuolleiden lehtien" kvinttisekvenssi löytyy Kärjelläkin mm. "Poskivalssin" alkusoitosta. Kvinttisirkkelin käyttö on kohtalaisen yleistä.

Huumorin kukka se on kaunein: Junnu Vainion sanoittaman "Tulta päin"-kipaleen alkusoittoon Kärki lainasi melodiaa Liljankukastaan: "Ken vois liekin sammuttaa ..."

Miles Davis aikanaan totesi: "Jos soitat väärän äänen, toista se kolme kertaa, niin se on jazzia."

Hyvin armollista meikäläistä kohtaan tämä näkökulma!

pianohessu

Lainaus käyttäjältä: Periskooppi - 23-11-2019, 19:51:54Kvinttisekvenssi

Sekvenssi on sävelaihe eli melodian pätkä (lyhyempi tai pidempi), joka toistuu saman oloisena, mutta eri sävelkorkeudelta monesti useita kertoja peräkkäin. Jos säveltäjä on tehnyt mielenkiintoisen melodisen aiheen, niin sen toistaminen samanlaisena samalta korkeudelta voisi ennemmin tai myöhemmin muodostua kyllästyttäväksi, mutta sen toistaminen eri korkeuksilla rytmisesti ja melodian suunnallisesti jokseenkin samanlaisena vain vahvistaa alkuperäisen melodisen aiheen erinomaisuutta. Tämä on esim. erinomainen idea tehdä ja säveltää ns. korvamato, sillä lyhyt sävelaihe toistetaan useita kertoja peräkkäin. Yksi menestyksekkäimmistä kotimaisista usein sekvenssejäkin käyttävistä harmonikkasäveltäjistä on Lasse Pihlajamaa. "Kuolleista Lehdissä" kysyjän mainitsema kvinttisekvenssi tarkoittanee sitä, että harmonia (haitarin bassopuoli etenee kvinteissä rivi kerralla alaspäin. GM, Cm, F7, Bb jne.) ja melodia (haitarin diskantti) soittaa samaa sävelaihetta, mutta lähtee soittamaan sen aina eri säveltä: "kun saapuu syys", samanlainen kuvio eri korkeudelta: "niin lehdet..." jne.

- - -

Sekstimotiivi

Puretaanpa termiä osa kerrallaan:

Seksti on yksi kauneimpia intervalleja oli se sitten suuri (esim. C - A) tai pieni (esim. C - Ab), soipa se sitten yhtaikaa tai melodiassa peräkkäin.

Motiivi
Lyhyehkö sävelaihe / sävelkulku

Erinomainen esimerkki mollisävellajissa esiintyvästä sekstimotiivista on "Love Story". Siinä toistetaan tuota kaunista pientä sekstiä useita kertoja, ja siirrytään sitten toiseen sekstiin, jota sitäkin toistetaan ja uudelleen. Tässä on myös malliesimerkki sekvenssistä: samanoloinen sävelkulku (motiivi) toistetaan hieman eri korkeudelta, ja näin tämä kaunis intervalli ikäänkuin iskostetaan kuuntelijoiden korviin usealla toistolla ilman, että siihen kyllästyisi.


Nooniappoggiatura

Puretaanpa tätäkin hienoa sanayhdistelmää:

Nooni on intervalli, joka tulee oktaavin jälkeen (priimi, sekunti, terssi, kvartti, kvintti, seksti, septimi, oktaavi, NOONI, desimi)

Appoggiatura on valmistamaton pidätys, ja pidätys puolestaan tilanne, jossa edellisestä soinnusta jokin ääni jää soimaan seuraavan soinnun keskelle siten, että se korvaa äänen, jonka tilalla se on ja johon se purkautuisi. Esimerkiksi tilanne, jossa G7 soinnusta ääni F jää soimaan, kun kaikki muut soinnun äänet muuttuisivat jo vaikka C-duurisoinnuksi. Silloin ääni F korvaisi E:n C-soinnussa, eikä C sointu olisi suuri eikä molli vaan Csus4 = C-sointu, jossa asteikon 4:s ääni (F) on pidätys tilassa ja jota korva olisi kuljettamassa kohti E:tä tai Eb:tä riippuen sävellajista. Tässä esimerkissä oli kyseessä tavallisin pidätys eli kvarttipidätys. Pidätyksiä esiintyy myös muissa kohdin sointua (sekunti, nooni...) ja tässä kysyjän esimerkissä puhutaan sitten noonista. Valmistamattomuus pidätyksessä tarkoittaa sitä, että ääni, joka on pidätysfunktiossa (asemassa), ei olekaan soinut edellisessä soinnun aikana (vaikka se sattuisikin siihen kuulumaan), vaan se ikäänkuin ilmestyy soimaan seuraavan soinnun vaikutusalueelle muuttaen olemassaolollaan harmoniaa joko enemmän tai vähemmän - ja riippuen tilanteesta tuo joko täytyy huomioida tai ei harmoniassa. Täysi-KUUn kohdalla melodiassa KUU on asteikon 9:s (= 2.) sävel, ja koska se ei kuulu tähän vaikuttavaan sointuun eikä se ole "jäänyt soimaan" edeltävästä soinnusta, muodostuu nooniappoggiatuura. Mutta koska tuo nooni tässä tilanteessa (periaatteessa vastaava tilanne kuin aikaisemmin kysytty "Isoisän Olkihatun" 2. tahti) kuuluu soinnun lisäsäveliin, ei sitä tarvitse sointumerkkiä kirjoitettaessa ja sointua soittaessa huomioida.
Mainittakoon vielä, että nämä pidätykset ja valmistamattomat pidätykset voivat esiintyä sävelkudoksen eri paikoissa = niin melodiassa kuin muussakin sävelkudoksessa (= harmoniassa).

Noonisointukin on olemassa, eli jos haluaa ilmaista, että tuo asteikon 9:s ääni soitetaan soinnun mukana, voidaan se ilmaista kahdella tapaa. Esim. Cm2 tai Cmadd9. Pelkkä Cm9 vihjaa siihen, että soinnussa soi mukana myös septimi (7).

Suurkiitos. Tuota ei ymmärrettävämmin saata selittää.

Tämä saattaa tosin johtaa siihen että yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, mutta ottakaamme riski  :D

olli

Ostin aikoinaan Topin pojan Kalervo Kärjen teoksen "Sydämeni sävel" (Mediapinta 2015, 1014 sivua).  Teos sisältää aikajärjestyksessä kaikki Toivo Kärjen julkaistut sävellykset ja sovitukset.  Samalla Kalervo oikaisee joitain isänsä "muistivirheitä" Maarit Niiniluodon kirjassa.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Maniskamies

Lainaus käyttäjältä: olli - 25-11-2019, 14:17:52Ostin aikoinaan Topin pojan Kalervo Kärjen teoksen "Sydämeni sävel" (Mediapinta 2015, 1014 sivua).  Teos sisältää aikajärjestyksessä kaikki Toivo Kärjen julkaistut sävellykset ja sovitukset.  Samalla Kalervo oikaisee joitain isänsä "muistivirheitä" Maarit Niiniluodon kirjassa.

Tämäkin kirja on hyvin kirjoitettu!

Kalervo Kärki antaa tähtiä eri sävellyksille, ja täytyy sanoa, että minunkin mielestäni ne ovat asiantuntevasti 'rankattu'. Myös lyhyet kuvaukset eri levytyksistä ovat lukemisen arvoisia.

Vuosikymmenien ajalta olevat 'tölväisyt' Kärkeä, Helismaata ja heidän tuotantoaan kohtaan kuvaavat aika kieroutunutta asennevammaa kilpailevan levy-yhtiön palkollisissa, jotka kaiken lisäksi istuvat 'kahdella jakkaralla' toimiessaan median puolella. Arvostukseni näitä loanheittäjiä kohtaan romahti kirjan luettuani, eikä heistä kukaan ole pystynyt edes kymmenysosaan 5 pisteen kappaleiden tekijöinä verrattuna Kärki-Helismaa kaksikkoon.

Miles Davis aikanaan totesi: "Jos soitat väärän äänen, toista se kolme kertaa, niin se on jazzia."

Hyvin armollista meikäläistä kohtaan tämä näkökulma!

pietrodeiro

#18
Edellä tässä ketjussa on tullut jo esiin hyviä näkökohtia ko. aiheeseen liittyen mutta mieleen tulee muutamia juttuja joita olen kuullut "isojen poikien" kertovan tai sitten joskus aikoinaan lueskellut heidän toimittamista soinnutukseen ja sovitukseen liittyvistä oppaista.

Mikäli asiaan liittyvät oppaat kiinnostavat (tai epäilee ettei netistä löydy tarpeeksi lisätietoa), niin ainakin Merikanto, Krohn, Ranta ja Salmenhaara ovat toimittaneet aiheeseen liittyviä seikkaperäisiä soinnutusoppaita. Erikoisesti harmonikalle tarkoitettuja säestykseen liittyviä opuksia löytyy ainakin Deiron, Palmerin ja myös Hohnerin toimittamina.

Toisaalta piano tai urut (myös melodiabassoharmonikka) antaa jo hiukan erilaisen lähtökohdan soinnutukseen ja säestykseen (verrattuna standardibassoharmonikkaan) koska niissä ei tarvitse välttämättä tukeutua valmiiksi annettuihin säestyssointuihin vaan soinnutus pystytään rakentamaan myös vajavaisena tilanteen ja tarpeen mukaan.

Vanhemmissa standardibassoisissa harmonikoissa on vielä lisäkiusana tuo basson septimisoinnuissa mukana oleva kvintti (ellei sitä ole jo kyseisestä koneistosta poistettu käytöstä).  En osaa sanoa esim. Kouvolan maestro- tai casottovehkeiden tilannetta (ehkä Viljolla on aiheesta lisätietoa koska on joutunut ropaamaan eri vuosimallisia Kouvolan bassokoneistoja). Italialaisista ja saksalaisista peleistä asia on jo hoidettu aikoja sitten (en osaa sanoa vuosihaarukkaa mutta ehkä viimeistään 1970 luvulla). Vaikka soittaessa ei siis tarkoituksella käytettäisikään muunnekvinttisointuja (7+5 tai 7-5) niin esiintyy niitä väistämättä melodiäänien aiheuttamina. Aiheesta oli jo joskus aikaisemmissa soinnutukseen liittyvissä ketjuissa jonkun verran puhetta, mutta voidaan palata tähän vaikka esimerkein mikäli tarvetta (epäselvyyttä) asian suhteen ilmenee.

Noista toivelaulukirjojen soinnutusversioista sen verran että ehkä ne nyt eivät ole niitä kaikkein parhaita sovitusesimerkkejä, mutta paljon tietenkin riippuu siitä soitteleeko yksikseen vai jonkun säestävän porukan kanssa (tai säestääkö itse jotain laulajaa tmv.).

Kaivelin hiukan tuota "nuottikirjastoani" ja tässä pari lisäesimerkkiä tuosta alkuun mainitusta Olkihatusta. Tuo toinen taitaa olla jopa se alkuperäinen levyllä soiva sovitus jostain 1950-luvun alusta ja kumpikin noista on kyllä ihan tunnetun musiikkihenkilön sovittama. Transponoikaa soinnutus mieleiseen sävellajiin ja kokeilkaa soiko paremmin kuin toivelaulukirjan versio. Lisäkommenttina sävelmään liittyen niin onkohan tekijällä ollut alitajuisesti Rosvo-Roopen juttu/sävel mielessä kun on rustannut ko. kappaletta.

pianohessu

Olen taas - ties monennenko kerran - lueskellut Erik Tawaststjernan ansiokasta ja suuritöistä Sibelius -sarjaa. Siellä on analyysia vaikka mitenkäpäin oikein nuottiesimerkkien kanssa, mutta jumankauta kun ei ymmärrä tekstiä.

En nyt aio ruveta "käännättämään" Periskoopilla muutamaa sataa sivua, mutta on sangen ilkeätä että vain osa tekstistä on tuttua. Pitääkö vielä ruveta etsiytymään johonkin musiikkioppilaitokseen teoriaa oppimaan? Pahaahan se ei tekisi, mutta onko sellaista oppilaitostakaan, lähinnä kai rehtoria, joka ottaisi kuuleviin korviinsakaan yksittäisen hanuristin hullutuksia? Ettäkö sirmakan repijä ihan vain omaksi huvikseen teoriaa....? Kuulkaa; tämä on musiikkiopisto tuleville muusikoille!

Silti haluaisin ymmärtää "sibeliaanisen melisman".