Lasse Pihlajamaa 70 v - konsertti Finlandiatalossa v. 1986

[olli]

Sain tehtyä puolen tunnin elokuvan otsikon konsertista.  Muutama tunti vierähti, mutta nyt laitan sen latautumaan youtuubiin   Palaan asiaan, kun linkki on valmis!

[olli]

Eilen sain perille lähes puolet   Jatkan nyt, saa nähdä meneekö perille tämän päivän aikana

[olli]

Konsertti vihdoin perillä   Valmista tuli klo 20.15.  Huomasin katsellessani ja kuunnellessani, ettei ole kaikissa kappaleissa kuva ja musiikki "synkroonissa".  Lieneekö syy sitten vanhassa VHS-nauhassa, jolta tavara siirrettiin dvd:lle   Aikansa dokumentti kuitenkin.
https://www.youtube.com/watch?v=njnntX5Ksb0

[eikkajuhani]

Konsertti vihdoin perillä   Valmista tuli klo 20.15.  Huomasin katsellessani ja kuunnellessani, ettei ole kaikissa kappaleissa kuva ja musiikki "synkroonissa".  Lieneekö syy sitten vanhassa VHS-nauhassa, jolta tavara siirrettiin dvd:lle   Aikansa dokumentti kuitenkin.

  Tuossapa olikin taas Huippuhanuristeja roppakaupalla ja eikä heikoille jää myöskään Vilho Vartiainen - mahtava ääninen laulaja !! Kyllä tämäkin Ollille `pojon `arvoinen teko on.... 
 
Eikkajuhani

 

[maestro]

Hyvä Olli!! Tämä olikin se konsertti,jossa Paul Norrback vielä esiintyi.. Pojo näistä videoista.

[waltsu]

Kiitos Olli!!

[ftamt]

Konsertti vihdoin perillä   Valmista tuli klo 20.15.  Huomasin katsellessani ja kuunnellessani, ettei ole kaikissa kappaleissa kuva ja musiikki "synkroonissa".  Lieneekö syy sitten vanhassa VHS-nauhassa, jolta tavara siirrettiin dvd:lle   Aikansa dokumentti kuitenkin.
https://www.youtube.com/watch?v=njnntX5Ksb0

Televisiolähetyksissä on silloin tällöin ollut epätahtisuutta kuvan ja äänen kanssa ainakin vuosikymmenien katsojahavaintojeni perusteella. Ehkä näin on ollut tätäkin nauhoitusta tehdessä. Pihlajamaasta puheenollen ostin Helsingistä 10 kilon verran Lasse Pilajamaan valokuva- ym. aineistoa. Olen jo skannaillut noin parisataa valokuvaa tietokoneelleni. Jossakin vaiheessa vien alkuperäisen aineiston Ikaalisiin, jonne Lasse ja Maire jo elinaikanaan toimitti materiaaliaan. Parempi, että kaikki on sitten yhdessä paikassa. Pihlajamaat olivat lapseton pariskunta ja sen takia heidän tavaransa olivat joutuneet osto- ja myyntiliikkeeseen. Onneksi ehdittiin hätiin, ettei tuo kulttuurihistorialllisesti arvokas materiaali olisi hävinnyt taivaan tuuliin. Tutkimukseni jatkuivat tänään täydellä teholla, sillä kävin kopioimassa skannerilla Konnon veljesten Robertin ja Hanneksen valokuvat päivällä Helsingissä Robert Konnon pojanpojalla. Robert Konno oli trumpetisti, haitarinsoittaja, orkesterinjohtaja ja Suomen ensimmäinen levylle laulanut iskelmälaulaja. Hänen Suomi Jazz Orkesterinsa teki 32 levytystä Helsingissä vuosina 1928-1930. Robertin nuorempi veli Hannes Konno oli samalla tavoin monipuolinen muusikko ja soittokuntien johtaja sekä myös haitaristi. Hannes Konno oli veljeään kuuluisampi, koska hän myös sävelsi. Sävellysten joukossa on monia vieläkin tunnettuja kappaleita kuten Arpiset haavat, Ruusuja hopeamaljassa tai Jää hyvästi isänmaa marssi. Tutkimuksia jatketaan lisää, kun hyviä vinkkejä löytyy.
Toivo

[kultakala]

Onpa hieno tuo Konsertina!  Hyvä että ladattiin tubeen esitykset

Valokuvista tuli mieleen että olisi aarre, jos vaikka netistä löytyisi arkisto johon on kerätty noita suomalaisia vanhoja harmonikka/soittaja aiheisia valokuvia. Saati sitten filmejä, mutta niiden tekijänoikeudet varmaan loppuu myöhemmin kuin kuvien..

[ftamt]

Tutkin noita tekijänoikeuksia valokuvien osalta. Siinä on nykyään sama järjetön sääntö, 70 vuotta tekijän eli kuvaajan kuolemasta. Kirous säilyy siis kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti. Se rajoittaa paljon historiallisen aineiston saamista kaiken kansan nähtäväksi, kun rahaa kerätään joka käänteessä. Toisaalta enemmän kuin puolet on tuntemattomien kuvaajien ottamia valokuvia. Sellainen poikkeus kuitenkin on, että kuvatulla henkilöllä on oikeus omiin kuviinsa ja hän voi itse käyttää niitä rajoituksetta tahtomallaan tavalla.
Toivo

[kultakala]

Tutkin noita tekijänoikeuksia valokuvien osalta. Siinä on nykyään sama järjetön sääntö, 70 vuotta tekijän eli kuvaajan kuolemasta. Kirous säilyy siis kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti. Se rajoittaa paljon historiallisen aineiston saamista kaiken kansan nähtäväksi, kun rahaa kerätään joka käänteessä. Toisaalta enemmän kuin puolet on tuntemattomien kuvaajien ottamia valokuvia. Sellainen poikkeus kuitenkin on, että kuvatulla henkilöllä on oikeus omiin kuviinsa ja hän voi itse käyttää niitä rajoituksetta tahtomallaan tavalla.
Toivo

Lueskelin myös http://www.kopiosto.fi/kopiosto/tietoa_tekijanoikeudesta/tekijanoikeuden_perusteet/fi_FI/suojan_syntyminen/

"Ennen vuotta 1966 julkistetut tavalliset valokuvat jäävät suojan ulkopuolelle. Teos on julkistettu, kun se on saatettu luvallisesti yleisön saataviin."

Tuossa puhutaan teostason kuvista ja tavallisista valokuvista. Ensiksi mainitut varmaan olisivat esimerkiksi muotokuvia ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvateos ) Ja tavalliset valokuvat vaikkapa tilannekuvia.
Sa-kuvista ainakin löytyy joitain vanhoja hanurikuvia, siellä tosin pitää tietää millä hakusanoilla etsii. Vaan voihan aina netistä löytyville kuville tehdä oman keskustelunkin foorumille.

Historialliset suomalaiset soittovideot ym. kiinnostavat varmana useita. Ehkäpä jos tarpeeksi moni toivoo niitä nähtäväkseen niin sellainen dvd myös tehtäisiin, tämä lienee oikea osoite palautteelle: https://kavi.fi/   

[ftamt]

Tarkoitinkin ammattikuvaajien ottamia kuvia, jotka ovat juuri muotokuvia soittimien kanssa tai ilman. Näiden kuvien laatu on harrastelijoiden ottamiin kuviin verrattuna huomattavasti parempi. Etenkin 1930-luvulla ja sitä ennen kuvien terävyys on uskomattoman hyvä ja vasta digitaalitekniikalla niistä näkee pienimmätkin yksityiskohdat. Siihen aikaan negatiivit olivat suuria lasilevyjä, jolloin kuvaa ei ole tarvinnut paperille siirrettäessä juurikaan suurentaa.Tenhovaaran ja Pietisen haitarinsoittajista ottamat kuvat ovat vieläkin lajissaan ylittämättömiä mustavalkoisissa kuvissa.
Toivo

[Viljo]

Minun on pakko sanoa tässä näin nuoren kansanosan harmonikkaihmisenä ihmetykseni. Siis jos ajattelee tuota konserttitaltiointia ja vertaa sitä nykypäivän konsertteihin, niin periaatteessa konsertti voisi olla tänäkin vuonna kuvattu. Tarkoitan tällä sitä, että tuntuu, että kovin vähän on tapahtunut harmonikkamusiikissa. Näin ainakin, jos puhutaan näistä perinteisistä kappaleista ja perinteisistä konserttityyleistä. Tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut, mikä edistäisi nuorten osallistumista konsertteihin (no, eihän sävellyksiä ja standardibassoharmonikkoja ole  juurikaan muutettu 30-vuodessa).

Tottahan tämä ei ole, sikäli että 1980-luvun jälkeen harmonikka on paisuttanut itsensä uusiin genrerajoihin. Nuoria on tullut mukaan harmonikkamusiikkin ja he avaavat uusia alueita soitotyylillään. Se on plussa se. Mutta tämä yksittäisen genren osalta muutosta ei juurikaan ole havaittavissa.

Enkä tarkoita tällä kommentilla sitä, että soitto olisi huonoa.

[Giulietti]

Niin, olen huomannut että Viljo ei juurikaan ymmärrä perinteisen harmonikamusiikin viehätystä eikä sikäli oikein voi tajuta miksi yleisö siitä pitää. Miksi sitten ihmiset kuuntelevat esim. pianomusiikissa samoja klassikoita vuodesta toiseen? Tätä sopii miettiä. Itse en erikoisemmin ole Pihlajamaan sävellysten fani, esim. noiduttu hanuri joka tälläkin videolla kuultiin ja nähtiin, on enemmänkin harmonikan soiton teknisten ominaisuuksien esittelyä, kuin musiikillisesti kovinkaan antoisaa.

[kultakala]

Onhan kyseessä Pihlajamaan juhlakonsertti ja meininki vähän sen tapainen. Toisaalta tuo vähänniinkuin edustaa koko hanurikulttuuria, hanurijulkimot ja oppilaat paikalla ym. ja siinäpä sitten se kuva mikä saadaan soittimesta. Jee!

Ja mitä tulee nuorison houkuttelemiseen paikalle, niin ainakin Tampere-talon klassisen musiikin konsertteihin vyöryy nykyään jopa ennen klassista kuuntelematonta nuorisoa, syynä nuori lavakarismainen kapellimestari Rouvali  Varmasti idolinsa johdosta moni kiinnostuu klassisesta toden teolla.

Lavakarismalla lienee todellakin väliä. Treenataan maailmanhuipuksi hanurissa/pianossa/sähkökitarassa/tuubassa ja esiintymistilanteessa unohdetaan että (usein maksava) yleisö ylipäätään on olemassa. Tai pitäisikö sen ehkä jopa pyydellä anteeksi olemassaoloaan suuren maestron edessä? Voihan toki olla, ettei yleisöä itseasiassa ole pian laisinkaan ja sitten valitetaan kun ei tällä huikealla taituruudella lyökään rahoiksi...   


Pitääpäs laittaa tähän hauska esimerkki haitariesityksestä, meininki täysin erilaista kuin Suomessa, ei vain kappaleen osalta. Menisin heti!
https://www.youtube.com/watch?v=oLuVdSaxhoA

[Viljo]

Niin, olen huomannut että Viljo ei juurikaan ymmärrä perinteisen harmonikamusiikin viehätystä eikä sikäli oikein voi tajuta miksi yleisö siitä pitää.

Ei kannata nyt nokkiinsa noin herkästi ottaa. Ymmärtämättömyys on eri asia kuin todeta, että haitarikenttäkin on segmentoitunut yhtenäiskulttuurista pienempiin alakulttuureihin, mistä tuossa edellisessä postauksessani on kyse. On ihan ok, että tietyn harmonikkamusiikin soittaja/kuuntelija ei tykkää toisenlaisesta harmonikkamusiikista. Mutta se on eri juttu se, mistä edellä oli kyse. Kyllähän me voimme keskustella vaikka kuinka paljon mitä on esimerkiksi "oikea" harmonikkamusiikki tulematta kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Kyse on aikaan sidotusta subjektiivisesta kokemuksesta.

Jos ajatellaan vastausta kysymykseesi miksi jotain klassikkoa kuunnellaan uudestaan ja uudestaan, niin vastaus on usein siinä, että ko. kappale koskettaa kuulijoita ja että muusikot inspiroituvat soittamaan ja muokkaamaan kappaleita uusiksi sovituksiksi. Suuret klassikot ylittävät kansallisuus ja aikarajat. Nykyisin pop-musiikissa on ihan jees ottaa pari tahtia sieltä, toinen täältä ja loput tehdään uudestaan. Se on mielestäni rikkaus.

Ja tuo Noiduttu hanuri on hyvä biisi 

[Giulietti]

Pidän itse monenlaisesta harmonikkamusiikista. Suuri suosikkini on perinteinen harmonikkamusiikki metsäkukkineen jne. mutta sen lisäksi kuuntelen mielelläni myös klassista musiikkia soitettuna konserttiharmonikalla ja erilaisia sovituksia esim. kansanlauluista jne. En ottanut Viljon kommenteista nokkiini, totesin vain sen minkä kirjoituksista aiemminkin olen havainnut. Enkä tuosta noidutusta hanurista ala väittelemään, makuasiahan se on, mutta en itse saa kyseisestä kappaleesta juuri mitään irti, toki se esittelee harmonikan soiton teknisiä mahdollisuuksia hienosti ja on erittäin haastava kappale. Uskallan silti väittää että suurin osa harmonikkaa kuntelevasta yleisöstä ei kyseisestä kappaleesta suuremmin perusta. Monet niin kutsuttuun perinteiseen harmonikkamusiikkiin lajiteltavat kappaleet ovat niin suuria klassikoita, että niitä halutaan kuulla aina uudestaan ja uudestaan, vaikka monet niistä eivät edes ole harmonikkakappaleita alunperin.

[EP]

Minun on pakko sanoa tässä näin nuoren kansanosan harmonikkaihmisenä ihmetykseni. Siis jos ajattelee tuota konserttitaltiointia ja vertaa sitä nykypäivän konsertteihin, niin periaatteessa konsertti voisi olla tänäkin vuonna kuvattu. Tarkoitan tällä sitä, että tuntuu, että kovin vähän on tapahtunut harmonikkamusiikissa. Näin ainakin, jos puhutaan näistä perinteisistä kappaleista ja perinteisistä konserttityyleistä. Tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut, mikä edistäisi nuorten osallistumista konsertteihin (no, eihän sävellyksiä ja standardibassoharmonikkoja ole  juurikaan muutettu 30-vuodessa).

Niin mutta.. Hmm.. Jos on kyse perinteisestä musiikista, tässä tapauksessa harmonikkamusiikista niin pitäisikö sen olla kovin erilaista eilen/ tänään?
Vertaapa klassisenmusiikin konserttiin, piano-, viulu- tai vaikka laulu.
Esittäjät vaihtuu, nuoria tulee Aina uusia samoin kuin harmonikansoittajia, musiikki pysyy, tulkinnat tietenkin muuttuu, niin kuin harmonikkamusiikissakin. Erot eivät ole suuria, mutta kuitenkin..
En ymmärrä, että perinteisen harmonikkamusiikki pitäisi muuttua joksikin hevirokiksi (hieman kärjistystä.. ) sillä voi soittaa lähes mitä tahansa musiikkia, mutta paikka pitää mielestäni olla eri.

Kyllähän pianolla ja viululla soitetaan muutakin kun klassista, rock, pop, blues, jazz jne. mutta ei sitäkään ahdeta sinne klassisen/ perinteisenmusiikin sekaan??

[kultakala]

Mun mielestä on erikoista, että soitetaan aina niitä samoja metsäkukkia ja iltatähtiä ym. Miksi perinteinen haitarimusiikki on jätetty lähinnä entisaikojen säveltäjien varaan. Voihan perinteisentyylistä musiikkia säveltää nykyaikanakin, ei se tarkoita että nykyään pitäisi tehdä vain jotain poppifuusiojazzvalssia tms.

Mikä Noidutussa hanurissa on tarkalleen ottaen haastavinta?

[Giulietti]

Mun mielestä on erikoista, että soitetaan aina niitä samoja metsäkukkia ja iltatähtiä ym. Miksi perinteinen haitarimusiikki on jätetty lähinnä entisaikojen säveltäjien varaan. Voihan perinteisentyylistä musiikkia säveltää nykyaikanakin, ei se tarkoita että nykyään pitäisi tehdä vain jotain poppifuusiojazzvalssia tms.

Mikä Noidutussa hanurissa on tarkalleen ottaen haastavinta?

Kyllä niin sanottua perinteistä harmonikkamusiikkia löytyy uudempaakin, tänä päivänä sävellettyä. Kannattaa tutustua esim. Veikko Ahvenaisen Harmonikat soimaan sarjaan jossa on vanhojen klassikoiden lisäksi myös uusia Veikon sävellyksiä. Noiduttu hanurihan on jo sävellyksenä tehty oikeastaan esittelemään harmonikan soiton teknisiä mahdollisuuksia, en tarkoita että kyseinen kappale olisi jotenkin erityisesti teknisesti haastava.

[kultakala]

Toki Ahvenainen on eräs. Mutta musiikkiakin toisaalta luodaan ajan tarpeisiin, ja miksi nuoriso yhtäkkiä hylkäisi räpin/rokin tai tietokoneella väsätyn jenkkimökäpopin tässä kiireisessä pinnallisesa yhteiskunnassa.

Pitää varmaan huvikseen tonkia noidutunhanurin nuotit. Kappaleena kuin jonkunmoinen etydi eli ei kauhean kuunneltava omasta mielestäni. Joku sixths-juttu siinä kuulemma oli haastava. Kätevää on välillä testata omatkin tekniset ominaisuutensa.