24-07-2021, 18:45:07

Uutiset:

1.11.2020 - Vapaalehdykän foorumi päivitetty uusimpaan versioon. Mikäli havaitset ongelmia, ole yhteydessä ylläpitoon.


Suomen Harmonikkaliitto

Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - ftamt

1261
Viimeiset Soitin Oyn tilaamat Cooperarivat valmistettiin 1933.Juuri Tuo Vesterisen ensimmäinen
rappukahva, joka on Sysmän museossa, on tätä viimeistä sarjaa. Lievonen kertoi minulle yli
10 vuotta sitten, että juuri tätä kallista mallia tuotiin Suomeen vain vähän yli 10 kappaletta.
Dallapé-orkesteriin niitä tuli kaksi - Vesteriselle ja Jäppilälle. Luulen, että maahantuontiin tuli luultavasti muutaman vuoden tauko. Vanhimmat Fazerin maahantuomat kukkamallit, joita olen nähnyt, ovat olleet vuodelta 1937. Olen tavannut useamman tällä vuosilukuleimalla olleen pelin.
Toivo
1262
Cooperativa oli 1930-luvulla aikansa paras italialainen harmonikka. Se oli lujatekoinen ja hyvillä
kielillä. Esimerkiksi Viljo Vesterinen ja muutkin Dallapé-orkesterin hanuristit soittivat niillä siihen saakka, kunnes Suomessa alkoi teollinen harmonikkojen tuotanto. Jos peli on 4-äänikertainen ja siinä lukee Soitin Oy Viipuri, niin haitari on huippuluokkaa, koska se on Nestori Kukkolan ohjeiden
mukaan tehty Suomea varten. Cooperativat olivat aluksi hyvin paksukuorisia ja vähän raskaita
soittaa, kunnes Kukkola tilasi 1930-luvun alussa erittäin ohutkuorisia 4-äänikertaisia malleja,
joista ääni tuli kuin tykistä. Kun maahantuoti siirtyi Fazerin Musiikkikaupalle, alkoi laatu hiljal-
leen laskea ja 1950-luvulla nuo soittimet olivat varjo entisestä. Rumia, painavia ja raskaita
soittaa. Cooperativa oli 1930-luvulla harmonikkojen Rolls Royce silmiä hivelevän koristelunsa,
lujan laatunsa, herkkien kieliensä, pienien valmistussarjojen ja muita harmonikkoja korkeamman hintansa takia. Viljo Vesteriselle tehty rappukahva Cooperativa on mielestäni yksi hienommista
ja kauneimmista harmonikoista, joita olen missään nähnyt. Tuota upeaa peliä kannattaa käydä ihailemassa Sysmässä paikallisessa harmonikkamuseossa. Puhun tästä harmonikkamerkistä kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä olen sentään nähnyt suuria harmonikkamuseoita esimerkiksi
Yhdysvalloissa ja voinut vertailla eri merkkejä sylissäni. Myös New Yorkissa aikoinaan valmistettuja Exelsior-harmonikkoja pidettiin maailman parhaina soittimina etenkin kieliensä takia. Cooperativan parhaat mallit ovat äänellisesti samaa tasoa. Tiesittekö muuten,että Exselsiorin New Yorkin tehtaan kielimestarina toimi amerikansuomalainen Matti Söderlund, joka teki muutamia levytyksiäkin 1910-20-luvuilla. Hänen tekemiään kieliä käytti tuon ajan huiput esim. Pietro Deiro.
Itselläni on harvinaisen komea ja lujaa soiva Cooperativa vuodelta 1932. Tätä mallia, joka minulla on, soitti Paavo Raivonen Dallapéssa. 
Nämä harmonikat eivät todellakaan ole romutavaraa etenkään kieliensä takia. Niitä on tosin vaikea siirtää muihin harmonikkoihin, sillä Cooperativan tehtaan omat kielet ovat erittäin pitkiä. Kieliä äkkiä katsomalla ei uskoisi, että ne ovat todella hyviä. Kielilaatat ovat suhteellisen kar-
keaa tekoa. Kielien salaisuus onkin teräksessä, sekä laatan paksuuden suhteessa kieliin. Myös matalien diskanttikielien muotoilu on erilainen. Kieli ja aukko on suorakaiteen muotoinen, eikä kärkeä kohden kapeneva. Melkein näyttää siltä kuin kielet levenisivät kärkeä kohden. Tästä on
se etu, että matalat äänet soivat herkemmin, eivätkä ota liiaksi ilmaa. Virittäessäni olen laittanut näitä asioita merkille. Harmonikkojen valmistajat ovat eri keinoin yrittäneet saada mahdollisiman tasalaatuisesti soivat kielisarjat matalimpien ja korkeimpien äänien välillä. Cooperativassa siinä on onnistuttu erityisen hyvin. Tietenkään näitä kieliä ei voi verrata nykyisin valmistettaviin kieliin, joista löytyy laatua joka lähtöön. Puhunkin ajasta ennen sotia.
Huonoon kuntoon menneenäkin nämä soittimet kannattaa säästää, ja ottaa vehkeestä ikuisuusprojekti, jos aihio on tarpeeksi hyvä. Muussa tapauksessa haitari on hyvä varaosavarasto muita vastaavia harmonikkoja korjatessa.
Että tällaisin miettein.
Toivo
1263
Näyttää olevan kiskurihintaan myynnissä!
Toivo
1264
Historiankirjat / Vs: Majaniemi
30-03-2009, 15:48:40
Malleista tai valmistusvuosista ei ole tietoa. Olen kokeillut muutamia ja totesin niiden olevan
erittäin heikkolaatuisia. Yksikään ei soinut hyvin, vaikka sisällä oli saksalaiset tai italialaiset
normaalit kielet. Tämän miehen pelit jäävät selvästi jälkeen muiden kotimaisten tekijöiden
tuotteista. Yksi malleista oli niin ruma ja pyöreä, että eräs jo manan majoille mennyt harmonikankorjaaja nimitti tekelettä "Haapapölkyksi", koska sen värikin oli harmaa.
Voihan olla, että meille vain osuivat ne kaikki huonommat yksilöt.
Toivo
1265
Riippuu vähän haitarin iästä ja mallista. Jos käytettävissä on paksua aitoa selluloidilevyä, niin
ei kun pataan vaan kiehumaan. Keittämällä siitä saa muovattavaa. Täytyy olla muotti,mihin
sen muotoilee ja antaa jäähtyä hitaasti. Sitten hionta ja kiilloitus. Lopuksi poralla ja sahalla
sopivat aukot. Voi joku muukin muovilaatu pehmetä keittämällä, mutta en ole niitä kokeillut.
Jos taas tehdään hyvin ohuesta selloloidilevystä, niin astiaan sulamaan 50-60% vettä ja
loppuosa 40% asetonia. Levy pehmenee nahan kaltaiseksi ja on muovattavissa. Selluloidin
voi sitten liimata karhennetulle alumiinipohjalle tai ohuen lennokkivanerin päälle. Selluloidi
on edelleen ylivertainen päällystysaine harmonikoissa, koska sitä on helppo muovailla ja
sulattaa ja paikata. Se on myös kuvioineen kaunis, luja ja pitkäikäinen. Hyvissä olosuhteissa
säilyy reilut 100 vuotta lähes muuttumattomana. Siinä on paljon hyviä puolia. Huonoa siinä
on se, että kutistuu ajan kanssa, ei pidä auringonvalosta, on erittäin tulenarkaa ja on hinnal-
taan kallista. Tulen kanssa pitää olla varovainen, sillä selluloidi on samoista raakaineista läh-
töisin, kuin nitroglyseriini. Isokin levy palaa muutamissa sekunneissa. Olen tämänkin käytännössä testannut, meinasi mökki palaa.Tämän vuoksi monia selluloiditehtehtaita on palanut savuna ilmaan. Nykyään Euroopassa ei taida olla enää tehtaita, vaan koko tuotanto on kahden kiinalaisen tehtaan varassa. Kilpailun puuttuessa hinta on noussut korkealle. Selluloidia saa Italiasta tai mahdollisesti vielä Järvenpäältä Seinäjoelta,jonne Kouvolan tehtaan loput tavarat ja raaka-aineet vietiin.
Muitakin muovilaatuja voi yrittää keittää, mutta mitään takeita onnistumisesta tai pitkäikäi-
syydestä ei voi antaa.Niin kauan kuin sellua on saatavilla, kannattaa käyttää sitä. Vielä se,
että asetonivedessä lionnut selluloidilevy elää ja kutistuu pitkän aikaa. Kouvolan tehtaalla
odoteltiin noin kolme kuukautta kuivumista, jonka jälkeen pinta oli valmis hiottavaksi.
Jatkakaa tästä.
Toivo Tamminen
1266
Etuheleet sopivat hyvin rauhallisiin vanhoihin venäläisiin valsseihin. Ottakaa Vesterisen ja Dallapén
hienostuneista levytyksistä oppia.Niissä on justiin sopiva määrä hyvällä maulla toteutettuna.
Liikaakaan niitä ei pidä viljellä. Veikko Ahvenainen on tehnyt Viljo Vesterisen nuottialbumin ja
siitä olisi hyvä katsoa, jos pääsette vihkoa jossakin näkemään.
Toivo
1267
Olen tietenkin ottanut tunteja usealtakin soittajalta ja heistä kukaan ei pakottanut orjallisesti
noudattamaan oppikirjojen sormituksia, vaan antoivat kokeilla vaihtoehtojakin,että kappaleet
menisivät. Kirjojen tekijät ovat olleet ihmisiä, jotka ovat itse löytäneet sopivat sormitukset
kovan harjoittelun tuloksena. Loppujen lopuksi sormitukseni on lähinnä Veikko Ahvenaisen
antamia sormitusohjeita.
Noita vanhoja oppikirjoja on paha näyttää, ellei käy paikan päällä katsomassa. Minulla
on sellainenkin erikoisuus, kuin Fazerin harmonikkakoulu numerojärjestelmällä ilman nuotteja.
Se on 1900-luvun alusta.Kannessa kolmirivinen Dallapé-harmonikka. Muistaakseni numero-
systeemi oli vielä tehty vaihtuvaääniselle kolmiriviselle, joita tehtiin ennen normaalisti soivia
kolmerivisiä. Kirjan täytyy olla siis aika vanha. Tekijästä ei ole tietoa. Fazerin harmonikkakou-
lua julkaistiin useita painoksia 1940-luvulle saakka samalla julkaisunumerolla. Siinä oli vain vähän teoriaa ja se uudistui vuosien varrella aika vähän. Myöhemmissä painoksissa kannessa oli ainakin Cooperativan ja H-mallin kuvat. Helge Pahlman laati myöhemmin tämän kirjan tueksi tuhdin yli 60 oppijakson teoriapaketin, jota sai ostaa myös omana kirjana.Ehkä toiseksi vanhin harmonikkakoulu oli Eemil Hännisen laatima. Hän teki sen Amerikasta Suomeen palattuaan joskus 1930-luvulla. Tämäkin kirja oli hyvin suppea ja pekästään pianoharmonikalle. Eemil Hännisen orkesteri säesti muutamilla Hiski Salomaan levyillä. Tunnetuin Hännisen säestämistä kappaleista lienee Vapauden kaiho.
Toivo
1268
Itse olen opetellut Vesterisen ja Ahvenaisen kirjoista. Molemmissa on paljon hyvää. Oman
käteni pikkurilli on niin lyhyt ja heikko, että olen soveltanut sormitukset itselleni sopivaksi.
Oppikirjat eivät ole jumalan sanaa, joten järjen käyttö lienee sallittua. Soittakaa sellaisil-
la sormituksilla, jotka sopivat omalle kädelle. Oikeastaan opin itsekseni kolmirivisellä ruot-
salaisella Ragnar Sundqvistin Kravattimallilla ruotsalaisen sormituksen, joka on tuntunut
itselleni helpoimmalta.Kun olen oppinut soittamaan kolmella rivillä, niin sävellajien vaihdot
menevät helposti samoilla sovituksilla.Ei ole myöskään väliä,että soitatko ruotsalaisella
tai suomalaisella (5-rivisen) järjestelmällä.Myös Yrjö Luukkonen soitti kolmella rivillä ja
suositteli sitä aikoinaan minulle.Tämä riittää aivan hyvin tällaiselle kotisoittajalle.
Tietysti jossakin hyvin vaikeassa paikassa on edullisinta käydä ottamassa ääni toisilta-
kin riveiltä.Joka tapauksessa harmonikkakoulut eivät ole raamattu. Mikä sopii toiselle -
ei luonnistu toisen kädelle millään.Siksi näitä kouluja on tehty vuosien varrella niin
monia erilaisia. Mielestäni Vesterisen ja Godzinskyn koulussa on parasta kirjan lopussa
oleva selkeä sointutaulukko, ilmeisesti Goden laatima.
Nuoteista puheen ollen itselläni taitaa olla yksi parhaimpia iskelmänuottikokoelmia
Suomessa ,1900-luvun alusta 1950-luvulle. Vanhoista suomalaisista nuottivihkoista
on enää hakusessa Amarillo 1 ja ehjä Dallapé 4,joka itselläni kannettomana. Kokoel-
massani on myös amerikkalaisia ja amerikansuomalaisia nuotteja. Minulla on esimer-
kiksi amerikanitalialaisten Pietro Deiron, Guido Deiron ja Leo Piersantin harmonikka-
koulut 1900-luvun alusta.Suomalaiset koulut muistuttavat hyvin paljon näitä.
Ehkä saatte tästä lisää ideoita kirjoituksiinne.
Toivo
1269
Amerikkalaismalli oli Kravatin rinnalla yksi suosituimpia malleja, joten kyllä niitä mutamia satoja
on olemassa. Osakeyhtiö Harmonikka käytti harmonikoissaan juoksevaa sarjanumeroa mallista
riippumatta, joten se ei kerro Amerikkalaismallien määrää. Tuohon aikaan sai tilata haluamansa
mallin, värit ja kielet ostajan toiveiden mukaisesti. Kotimaisia kieliä alettiin tehdä, koska sodan
takia Italasta ja Saksasta ei voitu kieliä toimittaa.
Toivo Tamminen
1270
Tarkkaa arviota iästä ei pysty antamaan, mutta se on tehty 1940-luvun lopulta. Onko pelissäsi
kielistä ilmoittavaa laattaa diskanttikahvan takana? Amerikkalaismalleissa oli kolmenlaisia kieliä.
Saksalaisia, suomalaisia ja italialaisia. Jos takana lukee TARKKUUSKIELET, niin yleensä ne ovat
saksalaiset. Ne tunnistaa kolmesta suunnasta lyödystä niitistä ja kielen pinta on hiottu kielen
suutaisesti.Näitä saksalaisia Dixi-tehtaan kieliä käyttivät monet harmonikkatehtaat ympäri
maailman. Näitäkin kieliä oli monia eri laatuja ja parhaat soivat erittäin hyvin.
Jos takana lukee HARMO TARKKUUSKIELET tai KOTIMAISET TARKKUUSKIELET, niin ne ovat
Kouvolan omat kielet. Ne tunnistaa kielen suuntaisesta pintahionnasta ja korkeasta tasapäi-
sestä niitistä. Näiden kielien laatu vaihtelee suuresti, mutta parhaimmillaan ne soivat aivan
italialaisten kielien veroisesti. Loppua kohden kielisarjojen laatu parani.
Kouvolan Amerikkalaismallien ITALIALAISET TARKKUUSKIELET ovat korkealaatuisia ja ne
ovat todellisuudessa kovalaattakieliä. Näiden kielien laatat ovat harmaampia ja kovempia.
Kun heität laatan pöydälle, niin se kilahtaa. Näiden kielien pinta on hiottu poikittaisesti
ja niitin kanta on tasainen. Kieliä on tehty sekä messinki että lyijypainoilla,
mutta sillä ei ole merkitystä. Matalimmat kielilaatat on tehty valamalla kovuutensa vuoksi.
Sen voi todeta laatan kieliaukoista. Nämä laatat ovat myös paksumpia kielien päästä
kuin tyvestä.
Toivo Tamminen
1271
Tästä kravatista vielä. Runko on täysin identtinen Kouvolan Pikku-Kravatin kanssa riippumatta
koristelusta. Niitä on viety Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan hyvin erilaisilla koristeluilla
ja nimillä. Joka tehtaalla on ollut oma muotoilu. Itse aloitin soittamisen ruotsalaisella kolmi-
rivisellä kravatilla Raggie Specialilla. Sundqvistin pelin muotoilu oli paljon pyöreämpi. Kokemuk-
seni mukaan ruotsalaisten harmonikkojen laatu jää kauaksi suomalaisten tehtaiden tuotteista.
Ragnar Sundqvist oli pohjolan Frosini. Omistamieni levyjen perusteella todella kova soittaja,
jonka kanssa Vesterinenkin olisi ollut helisemässä. Raggie oli kuitenkin vanhempaa ikäluokkaa,
eikä osallistunut esimerkiksi pohjoismaisiin harmonikkakilpailuihin. Sundqvist oli pitkiä aikoja
Yhdysvalloissa ja soitti siellä ollessaan pianoharmonikkaa. Enemmän hän kuitenkin soitti
näppäinpeliä, jonka diskanttijärjestelmä oli sama kuin Vesterisellä ja Frosinilla.
Eli kolme kovaa soittajaa soitti samalla järjestelmällä.
Toivo Tamminen
1272
Ilmoitustaulu / Vs: FinnFest DVD 2008
28-01-2009, 23:44:56
Olin kesällä paikan päällä FinnFesteillä. Oli hyvät juhlat jälleen kerran.
Toivo
1273
Tervehdys tähänkin keskusteluun.
Jos ette jaksa nousta ylös lauantaiaamuisin 6.30, niin Ylen Areenasta voi aina kuunnella
Hannu Suolasen toimittaman Suomi Soi ohjelman. Viimeisin ohjelma on aina kuunneltavissa
viikon ajan. Hannu soittaa edelleen hanurimusiikkia ja vanhaa tanssimusiikkia. Olen nauhoit-
tanut ohjelmista kappaleita korvakuulokkeen reiän kautta. Mielestäni nauhoituksista on
tullut laadukkaita, koska ne ovat täysin radiohäiriöistä vapaita.
Toivo
1274
Vanhemmissa Kouvolan peleissä sarjanumero on leimattu muistaakseni pariin paikkaan harmo-
nikan sisälle. Kouvola on aloittanut numeroinnin ykkösestä. Vanhin tiedossani oleva kravatti
on muistaakseni numero 380 ja se on Jukka-niminen pianopeli Ikaalisen museossa. Olen
aikoinaan omistanut sen. Huhupuheena kuulin, että harmonikkakauppias Toivo Himbergillä
oli aikoinaan Helsingissä numero 4, joka oli tasakahvainen Kukkamalli. Itse omistan alkupään
Viipurin Suomi Harmonikan numero 25. Näytin sitä jokunen vuosi sitten Aarre Lievoselle, jota
kävin haastattelemassa. Marko Tikalla on sama malli vielä vanhempi numero 4. Lievonen
kertoi Viipurilaisten numeroinnista, että se kirjoitettiin aina lyijykynällä runkoon. Pelit tehtiin
50 kappaleen sarjoissa. Kun se oli valmis, niin alettiin taas uusi 50 kappaleen sarja.
Kukkamalleja tehtiin samalla koristelulla yleensä vain se 50 kappaleen sarja. Sarvimalli ja
vuonna 1938 aloitettu H-malli olivat niin suosittuja, että niitä tehtiin useamia 50 kappaleen
sarjoja. Kaiken kaikkiaan Viipurissa valmistui noin 1500 harmonikkaa. Sodan alettua Aarre
Lievonen sai tehtäväkseen evakoida tehtaan irtaimiston, joka mahtui yhteen junanvaunuun.
Keskeneräiset pelit koottiin sekä Lahdessa että Kouvolan harmonikkatehtaalla.
Toivo Tamminen
1275
Vielä tästä kravatista.Veikkaan, että se on maalattu yli "Minarolilla" ja pelin omistaja näppä-
ränä käsistään on joko itseään tai muita pettäen tehnyt siitä jälkikäteen siitä Viipurin ja
Vesterisen pelin. Pikku-Kravatteja tehtiin Suomeen ja vientiin 1940-luvulla Amerikkalais-
mallien aikaan. Kouvolan peleissähän on juokseva sarjanumero mallista riippumatta. Viipurin
tehdasta ei enää tässä vaiheessa ollut.Ikaalisten museossa on valkoinen Pikku-Kravatti
numero 1570, jonka olen huonon kunnon takia kokonaan uudelleen päällystänyt. Moni
museossa kävijä on luullut, että se on vain harvinaisen hyvin auringonvalolta säilynyt.
Se on kylläkin täysin alkupeäisiin väreihin entisöty aikoinaan Kouvolasta ostetuilla
selluloideilla.
Toivo Tamminen
1276
Tervehdys
Tämä kuvan Harmonikka on väärennös. Oikeasti se on 1940-luvulla valmistettu Kouvolan
Pikku-Kravatti. Marko Tikan ansiokkaasta Vesterisen elämäkerrasta löytyy tosiaan parasta
tietoa, joten luottakaamme siihen. Itsekin olen jokunkunlainen asiantuntija, sillä olen
entisöinyt mm. pari aitoa Vesterisen harmonikkaa. Niiden rakenteissa ja kielissä ei ollut
mitään poikkeavaa - normaaleja hyviä italialaisilla oman aikansa kovalaattakielillä varustet-
tuja pelejä. Hänen soittimiinsa ei liity mitään mystisiä ominaisuuksia. Olen myös entisöinyt
Sysmän museossa olevan Onni Laihasen pystyraitaisen Kouvolan Amerikkalaismallin, jossa
on kaksi vetorekisteriä takana. Siinä on alkuperäiset Kouvolan tehtaan omat kielet, jotka
soivat yhtä herkästi kuin italialaiset kielet. Ne olivat myös pitäneet hämmästyttävän
hyvin vireensä. Olen tavannut muitakin italialaisten veroisia Kouvolan kielisarjoja. Kieli-
pulan takia tehdas alkoi itse tehdä kieliä ja alkuvaiheessa kielien laatu oli todella epäta-
sainen ja heikko. Loppuvaiheessa ne olivat italialaisten tasoisia. Ne olivat kalliimpia val-
mistaa Suomessa, joten kauppayhteyksien taas avauduttua sodan jälkeen siirryttiin
takaisin italialaisiin kieliin. Menin vähän sivuun kieliasioihin, mutta ehkä tämäkin jota
kuta kiinnostaa. Myös Suomen Soitin valmisti erinomaisia kielisarjoja. Ne olivat niin
hyviä, että Konsertti-harmonikkaan laitettiin tehtaan omat kielet ja halvempaan Orkesteri-harmonikkaan italialaiset. Olen käytännössä sen testannut ja niin vain suomalainen
kieli soi paremmin. Kouvolan tekemien alkupään huonojen kielisarjojen maine on tehnyt
suomalaisien kielien arvostukselle hallaa. Jos ne kuitenkin kelpasivat Onni Laihaselle,
niin pitäisi kelvata toisillekin.



Toivo Tamminen
1277
Harmonikkapöytä / Vs: Hanurin tuunaus !
27-01-2009, 00:37:07
Mieti vielä aukkojen suurennusta! Saattaa olla niin, että suurennetut aukot eivät enää peity
kokonaan rekisteriliuskoilla. Liuskat peittävät juuri ja juuri ne reiät. Näissä on tietysti ikä-
ja mallikohtaisia eroja. Jos se umpinainen väli on liian pieni, niin eri koplauksilla alkaa kuulua
ylimääräisiä ääniä, koska ilma pääsee kulkemaan syntyneistä raoista. Suuremmat reiät
muuttavat myös viritystä, koska ilmavirtaus muuttuu. Harmonikat on viritetty määtätyllä
ilmanpaineella, joten tälläkin asialla on merkitystä. Jos liuskojen aukkojen ja upinaisen
välin pelivara on liian pieni, niin tapahtuu korjaamaton vahinko ja haitari on sen jälkeen
lähinnä ongelmajätettä.
Terveisin
Toivo
1278
Hanurin tuunauksen oikea nimi on hanurin tuhous! Tällaisen tihutyön näkeminen on usein
surullista nähtävää ja sitä on tehty Suomessakin lähes sadan vuoden ajan. Soittimesta
mitään tietämättömien ei kannata koskaan omin päin lähteä tekemään muutoksia. Menkää
ensin haitarinne kanssa jonkun asiantuntijan puheille, joita löydätte parhaiten Hanuri-lehden
ilmoitussivuilta. Monesti itse tehdyt muutokset ovat harmonikan tuho ja huonontavat soi-
tinta lisää. Myös kaupallinen arvo romahtaa! Asiantutevalle korjaajalle tällaiset tuhotyöt
ovat vaikeita ja usein mahdottomia korjattavia. Harmonikka on rakenteeltaan sellainen,
yhteen soittimeen on mahdotonta saada kaikkia ihanteellisia ominaisuuksia. Siksi aika
monella soittajalla on useita hanureita eri tarkoituksiin. Kannattaa siis tutkia ennen osto-
päätöstä monia merkkejä ja malleja - kyllä niistä sopiviakin löytyy. Lopuksi vielä, ÄLKÄÄ
MISSÄÄN TAPAUKSESSA KOSKEKO ANTIIKKIHARMONIKKOIHIN! Se olisi kulttuuriperintöm-
me tuhoamista. Nämä soittimet kannattaa korjauttaa aina asiantuntijalla tai hänen anta-
miensa ohjeiden mukaisesti. Muussa tapauksessa soittimelle on parempi olla tekemättä
mitään. Tohelon "kyläsepän" korjausten poistamisessa menee aikaa enemmän kuin
uuden harmonikan tekemisessä.
Toivo Tamminen