Suomen Harmonikkaliitto

Myynti-ilmoituskeskustelu

Aloittaja olli, 25-08-2014, 19:58:57

« edellinen - seuraava »

ftamt

Minun vanhalla soittajakaverilla on Kouvolan Kultahäkki-Casotto vielä vanhanajan puukampakoneistolla. Viljo voisi tietää tarkemmin missä vaiheessa sitten muuttui.
Toivo

Tommi87

Vai meinaako puukampa koneisto samalla samaa kuin se mekaaninen nostin systeemi jossa sisempi läppärivi nousee nivelellä ja ulompi läppä yhdellä tangolla?

Viljo

Kouvolan osalta muutos puukammasta metallilaakerointiin tapahtui Maestro 25 myötä eli vuonna 1957. Samaan aikaan bassokoneisto uusittiin. Jonkin aikaa päällekkäisyyksiä on ollut uusien ja vanhojen koneistojen kanssa, mutta tuossa kohtaa se muutos tuli.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Tommi87

Kiitos tiedosta. Tuli muuten mieleen, että ennen välttelin mikrofoneilla varustettuja pelejä ja oletin niiden olevan kuluneita ja huonoja. Nyt omalla kokemuksella olen huomannut monien sellaisten pelien olevan todella hyvässä kunnossa ja niissä on ollut vielä duralum kielet. Monesti joku paappa joka myy nuoruuden kotisoitintaan on ostettu halvemmilla kielillä, huoltoja on laimminlyöty ja tuntuu pelejä soitetun todella paljon.
Saahan ne mikit pois jos ahdistaa  :) Onko muilla tullut samanlaisia kokemuksia peleistä?

tumasava

Laitoin sinulle Tommi yksityisviestiä, jossa esitin näkemyksiäni tuohon vanhojen harmonikkojen puukampa-asiaan liittyen.

waltsu

Tommi 87:n pohdintaan liittyen: Näkyy olevan melko yleistä tuo mikkikammo edelleenkin. Myynti ilmoituksissahan mielellään vieläkin korostetaan sitä, että pelissä ei ole koskaan ollut sisäisiä mikkejä, ei edes silloin, kun mikkipotikan reijät on fiksattu/teipattu umpeen?! Tosin se on nykyisin paitsi mikki, myös midikammoa. Näyttääkin monesti jopa siltä, että mikäli hanurissa on hyvät ja toimivat midit, niin ovatpa melkoisen tehokas myyntijarru. Ammattilaiset ovat sitten ostajina erikseen, osaavat arvostaa soitinta yksilöinä, kaikkine mahdollisine läsäharjakaisineen.

Teme

Lainaus käyttäjältä: Tommi87 - 29-05-2019, 21:16:50
Tuli muuten mieleen, että ennen välttelin mikrofoneilla varustettuja pelejä ja oletin niiden olevan kuluneita ja huonoja.
Saahan ne mikit pois jos ahdistaa  :) Onko muilla tullut samanlaisia kokemuksia peleistä?
Enpä ole tuolta kannalta tullut asiaa miettineeksi. Jos itselläni on joku tietty soitin hakusessa, yritän etsiä mikittömän/midittömän, koska en itse tee niillä mitään ja vaikka ne saakin irti, jää usein rumat reiät häkkiin. Ja modaamaton on aina modaamaton, kuka sitä arvostaa.

Muutama mikillä tai midillä varustettu soitin on tullut vastaan joka on kyllä vireessä mutta haisee niin paljon tupakalle, kun on ravintolassa tai vastaavassa soitettu, että on jäänyt sen takia ostamatta.
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

Viljo

https://www.tori.fi/keski-suomi/Kouvolan_Casotto__Duralum__58894362.htm?ca=18&w=3

Tämä soitin saattaa olla vuoden 1958 tai 1959 cassotto, eli ihan ensimmäistä sarjaa. Miksi näin? Siinä ei ole päällä palkeensulkijamekanismia, vaan remmit. Voi olla, että siinä on ollut sulkija, joka on otettu pois, mutta voi olla myös tämä on se malli, jossa paljesulkija tulee rekisterien kohdalta (on sitten harvinainen malli, en ole nähnyt ensimmäistkään livenä!). ks. Youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=taUkL6hGxK0

Spekulaatiota, mutta mielenkiintoista.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

waltsu

Laitan liitteenä kuvan, Viljon Kouvolan sarjanumero-listallakin ensimmäisenä mainitusta kultahäkistä. Sarjanumero 3782. Diskanttikahva/runko ja myös häkki ovat heiman erilaiset kuin näissä tutuiksi tulleissa ja tuossa myynti-ilmoitus kultahäkissäkin on. Kuvassa tuo mustapotikka, koplareiden edessä on paljelukituksen kytkin joka ei ole enää alkuperäinen. Suurennelkaa kuvia ja vertailkaa.
Ilmanappi niissä oli myös hieman oudossa paikassa, basson takakannessa, soittajan mahan puoleisella kulmalla.

Teme

Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

poikkikulma

Ihmettelin myös samaa kuin Temekin , mahtaako olla alkuperäinen tuo häkki Kuningasmallissa tosi erikoisen näköinen samoin tuo nimitekstikin ei tuollaisia ole ollut ainakaan vielä 40-50 luvulla käytössäkään mahtaa olla jonkun tee se itse miehen tekele heh .
Mauno  ::)

ftamt

Omatekemä on ja teksti on nuoremmista malleista. Kyllä Kravatit lähtee edelleen liukkaasti uusille omistajille. Sen sijaan venäläinen ongelmajäte ei kelpaa kenellekkään. Kuinkahan paljon niitä on sieltä juovuspäissään ostettu? Varmaan on bussien perät laahanneet maata. Hiukan hirtehishuumoria tähänkin ilmiöön.

poikkikulma

Kiitos Toivolle vastauksestasi joo näin arvelinkin asian olevan on sen verran oudon näköinen tekele teksteineen  ::)
Sen sijaan nuo Venäläiset tosiaan täyttää kaikki torit paljon niitä tosiaan riittää  ???
Muistan hyvin 70 luvulla kun matkatoimistot järjestivät niitä Leningradin matkoja Toholammiltakin oli kerran bussilastillinen maatalojen isäntiä sielä reissussa ja meidän naapurin isäntäkin oli kaverinsa kanssa mukana sielä erään reissun , kun juttelin hänen kanssaan hän ei ollut sitten vähääkään musiikkimiehiä mutta kertoi matkastaan kun päästiin venäläiseen soitinpuotiin melkein jokainen oli ostanu sielä tuollasen toreissa olevan haitarin hintaa en enää muista mitä ne oli maksaneet  mutta tuo Eero niminen isäntä oli sitten ostanu Balalaikan olohuoneensa seinälle koristeeksi kun kaikki muut oli ostaneet haitarin heheh ei ollu kehannu olla ostamatta mitään  :P Ei ole ihme että niitä nyt riittää sitten tuonne myytäväksi kun niitä on tuotu sieltä urakalla halvalla  :o
Mauno  :)

ftamt

Näinkö harhaa, että Ollin fiilistely kravatti oli  aamupäivällä myynnissä?
Toivo

Teme

Lainaus käyttäjältä: ftamt - 23-08-2019, 21:21:56
Näinkö harhaa, että Ollin fiilistely kravatti oli  aamupäivällä myynnissä?
Toivo
Katsoin itse samaa. Onko Olli lopettamassa soittohommat kokonaan kun kolme haitaria myynnissä.

Laitetaas kevennykseksi tämä ilmoitus turistipöntöstä
https://www.tori.fi/uusimaa/Akkopa_haitari_60571132.htm?ca=18&w=3
"Vastaavaa myyty huutokaupassa 2000-3000, nyt nopealla kaupalla 599"

Buahhahhaaa, ai että mä repesin. Myyjä taitaa olla todellinen huumorimies  :D
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

Pepelis

Ha! Paitsi jos kaverilla oli vanha markka-aikainen hintalappu tallella! 😂😂

outi

On kai Ollilla vielä Bugari.

olli

Lainaus käyttäjältä: ftamt - 23-08-2019, 21:21:56
Näinkö harhaa, että Ollin fiilistely kravatti oli  aamupäivällä myynnissä?
Toivo
Olen tehnyt vaikean päätöksen.  Kevennän haitarikokoelmaani.  Bugari Silver Plus Cassotto on kyllä edelleen käytössä.  Katsotaan miten kauppa käy.  Kravatista on kesällä jo tullut kyselyjä.  Myös Fantasia on paria ihmistä kiinnostanut.  Titano on ollutkin ns. kakkoshaitari.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Teme

No ei varmasti ollut helppo päätös. Noihin on helppo kiintyä, varsinkin jos taustalla on joku tarina tai yhteinen pidempi historia. Sinun soittimetkin on vimosen päälle hyvässä kunnossa kun olet niitä huollattanut ja pitänyt kuin kukkaa kämmenellä.
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

olli

Kravatti meni äkkiä uudelle omistajalle! Sain 2000 €, mikä lienee nyt se markkinahinta.  Itse maksoin aikanaan v. 2006 enemmän ja siihen tehtiin myös kohtuullisen arvokas huolto v. 2010.  Tyytyväinen olen, Kravatti sai arvoisensa uuden kodin.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!