Tuleva haitaristi?

[Sakke]

Tervehdys

Piti uskaltautua kirjoittamaan, kun tuli näinkin hyödyllinen foorumi vastaan. Elikkäs, olen aloittelemassa haitarin soittoa. Ikää on reilut 30 vuotta kertynyt ja viimesten kymmenen vuoden aikana on aina silloin tällöin ailahtanut mielessä haitarin soiton opettelu.
Minkäänlaista poltetta eikä tarvetta ole koskaan ollut minkään soittimen soittamisen opetteluun, saati musiikin teorian pariin. Kouluaikaan ei ollut mitään mielenkiintoa opetella mitään, joka ehkäpä nyt hiukan harmittaa. Aikuisiällä on jonkin verran tullut sitten karaokea lauleltua ja pikkuhiljaa on alkanut tuo haitarihomma kiinnostamaan. Ukki on joskus soitellut omaksi ilokseen haitaria, josta muutaman valokuvan nähnyt. Ukki kuollut -65 ja haitari hävitetty mummon toimesta. Muuta musikaalisuutta ei sitten suvusta ole koskaan ilmi tullutkaan.
Kansalaisopiston kurssitarjontaa olen katsellut tasaisin väliajoin ja aina on katse haitarinsoiton perusteiden kohtaan jäänyt, mutta kun ei ole sitä haitaria, niin mitenkäpä sitä sitten. Opiskeluaikaan ei sitten ollut rahaa hankkia ja muutenkin se on vaan aina jäänyt.
Noh, viime keväänä olin yhtä ok-taloa remontoimassa töiden puolesta ja piti talon ullakolla käydä rakenteita vahvistamassa. Talon isäntä, reilu 70-vuotias mies seuraili aina mukana ja haasteli mukavia, kun vintillä sitten kysäisi, ootko musiikkimiehiä? No mie siihen jotta enpä oikein. Potkas vanhaa laatikkoa joka lattialla oli ja kysyi, tarviitko haitaria? No miehän ihmeissäni, jotta mitähän minä sillä? No asia jäi silläkertaa, mutta jäi kuitenkin mieltä vaivaamaan (lähinnä kuiteskin keräilijäluonnetta harmitti, oisko sillä arvoa?) Remontin loppupuolella läksi kuiteskin pienen johdattelun kautta puhe taas haitariin ja isäntä totesi, että joutaisi tuolta tilaa viemästä jos vaan yhtään tarvetta. Hän ei sitä tarvihe, eikä hänen aikuiset pojatkaan, appiukoltaan on heille joskus jäänyt. Appiukkosa oli sillä aina aikoinaan Kiihtelysvaaran lavatansseissa soitellut. Noh, laatikko sisälle vintiltä ja sieltähän paljastui 5-rivinen näppäinhaitari, tai mitäpä minä siitä silloin tiesin, arvelin vain ulkonäön perusteella sen semmonen olevan kun joskus semmosesta kuullut puhuttavan. Laatikon superloonipehmukkeet oli kylmällä vintillä hapertuneet ja haitari hirmusen pölyn peitossa.
Hintaa kun isännältä kysyin koneelle, niin ei kuulemma maksa mitään, vie pois, tee mitä haluat.  Kovasti kiittelin ja laatikko kyytiin. Noh, sitä sitten piti kotona näpelöidä ja kyllähän se jollain lailla ääntelehti, nappuloita puuttui, palkeita oli sähköteipillä paikkailtu ja muutenkin melko resuisen oloinen. Noh, sitten facebookin kautta selvitystyö käyntiin, kuka noita osaa huoltaa. Nimi löytyi ekana iltana ja seuraavana päivänä  sähköpostia menemään ko. henkilölle. Viikon päästä taisi vastausta tulla ja sovittiin että toimitan haitarin hälle kun liikettä sillä suunnalla on. Eihän ne kovin innostusta herättävät kommentit olleet mitkä alkuun sain, arvoa tuossa kunnossa parisataa maksimissaan.  Sovittiin, että katsoo mitä se on syönyt ja sovitaan sitten jatkosta. Muutama viikko meni ja kaveri soitteli, kuulemma aika huonossa hapessa oli sisältäkin, huopalappuja irti ja hirveän pölyinen. Sovittiin muutaman satasen budjetti ja muutama kuukausi aikaa, katsotaan mitä tapahtuu. Elokuun lopulla sitten tuli odotetu soitto, Kyllä siitä vielä pelin sai, budjetti paukku melkein tuplaksi, mutta aloitteluun vallan mainio peli. Menin parin viikon päästä työreissulla hakemaan ja olihan tuo melkosen muodonmuutoksen kokenut! Nappulat ehjät, uudet hihnat ja joka paikka kiiltää kuin uutena, palkeistakin oli teipit hävinnyt. Pyydettäessä kaveri soitti Rantakoivun alla ja kyllähän se hienolta kuulosti, kuulemma hyvä valssihaitari on ääniltään. 
Noh, nyt sitten on ilmoittauduttu kansalaisopiston kurssille, josta huomenna oisi toinen opetuskerta, ensimmäiseen en lomamatkan takia päässyt, mutta katsotaan huomenna miten etenee. Ahvenaisen Veikon perusoppivihkon tilasin ja huutonetistä löysin haitarinsoiton ABC:n, tekijää en kyllä muista tähän hätään. Noiden avulla vähän olen koittanut opetella itekseni, mutta hankalaahan se on kun nuoteista lähtien kaikki on opeteltavissa.  Haitari itessään on G.Vignoni, 3-äänikerran haitari, ilmeisesti -60-70 luvulta. Saa nyt sitten nähä voiko tuon sitten oppia vielä soittamaan tältä pohjalta, mutta into on ainakin vielä kova. Ei ole tavoitteena alkaa muille soitelemaan, mutta kuhan omaksi iloksi jos jotakin saisi siitä kuulumaan. Luultavimmin tulee tätä foorumia selattua vielä ilta jos toinenkin...

[olli]

Mahtava tarina   Toivotan menestystä ja innostusta hienoon harrastukseen

[Johan]

Siitä se alkaa, innostusta harrastukseen!

Tuo G. Vignoni on kevyt soitella ja kunnostettuna ihan ok aloituspeliksi.

Minulla on käytössä myös vuodelta -65  kolmiäänikertainen täydessä "vedossa" oleva G. Vignoni, matkamuisto Hollannista, soittelen sillä pääasiassa linja-autokeikat.
Pienen kokonsa takia sen kanssa on kivampi hääriä autossa kuin IV-äänikertaisen pelin. Toimiva italiano jolla kyllä soittelee, siitä on kuvakin tuolla galleriassa, G. Vignoni 4/6.

Johan

[PaRisto]

Moro,
Tsempiä uuteen harrastukseen! Kannattaa yrittää imeä heti alkuun oikea sormijärjestys eteenkin diskantin puolelle. Kuten kaikessa uudessa toiminnassa niin kova harjoittelu ja sitkeys palkitaan.
Oma mielipiteeni on että, "kotisoittajalle" melodia on varmaan tärkein, ja kun sen saa kappaleessa toimimaan niin voi pikku alkaa kehittämään kappaleeseen vaikeampaa bassoa sekä ottaa diskon puolelta pariääniä ja sointuja mukaan.
Miettii alkuun helppoja mutta eri tyylisiä kappaleita jota voi soitella!

t. PaRisto

[Sakke]

Noniin, nyt on alkanut jo jotakin päähän jäämään, ainakin diskanttipuolelta jo löytyy perussävelet pienellä etsiskelyllä. Emma-valssi jo menee ulkomuistista suht hyvin ja kun nuotit merkkaa etukäteen kirjaimin, niin menee jo muutakin. Vauhdista ei osaa kyllä nuotteja tunnistaa.

Mutta, sitten se bassopuoli... Jollainlailla löytyy jo nappulat, mutta jos jotain yksinkertaista yrittää oikean käden kanssa yhtäaikaa, niin ei tuu sitten yhtään mitään. Jos vasemmalla koettaa jotain tahtia pitää niin oikea käsi hakkaa samaan epämääräseen tahtiin vääriä nappuloita. Huoh, kait se sieltä joskus löytyy, mutta aika hankalalle tällä hetkellä ainaskin tuntuu.

Kansalaisopiston ryhmä on kyllä hyvä, saa vertaistukea, tosin muut kurssilaiset on eläkeiässä ja menevät peruskurssia tyyliin kolmatta kertaa =). Mutta, eipä tästä onneksi ole leipä kiinni.

[olli]

Jatka vaan sinnikkäästi - kannattaa olla siellä opiston ryhmässä   Älä anna periksi

[PaRisto]

Moro,

Juuri tuossa tyttäreni treeniä katsoessa ja kuunnellessa, tuli mieleen että Basso on kohtuu helppo silloin kun se menee samaan rytmiin melodian kanssa.... vaikkapa humppa. Heti homma menee vaikeemmaksi kun basson rytmi vaikkapa puolittuu suhteessa melodiaan.

Mutta kuten Ollikin tuossa toteaa niin sitkee harjoittelu kantaa hedelmää kuten kaikessa (toisilla hedelmät kypsyy nopeemmin   

t. PaRisto

[janttila]

Tosiaan tuo bassopuolen eriaikaisuus aiheutti minullekin suurta haastetta kun kädet väkisinkin tahtoivat pelata samaan tahtiin. Mutta kyllä se siitä kovalla harjoittelulla pikkuhiljaa alkoi löytymään parin kuukauden jälkeen. Joten ei kun zsemppiä vaan uuteen harrastukseen.

t: jari

[eikkajuhani]

   Tästä tuli mieleen vanha, jo lapsena vanhemmalta väeltä opittu` käsinpelailu,`siinä istuessa pannan kädet polville ja aloitetaan...  Oikea käsi, kääntyy rytmikkäästi, kämmen ylös, kämmen alas ja samanaikaisesti vasen käsi liukuu reittä pitkin edestakaisin. Sitten vaihto, vasen taputtaa - eri -  tahtia ja oikea jatkaa, kämmen ylös kämmen alas..... Alkuun yllättävän vaikeaa, mutta tämä harjoitus edesauttaa käsien samanaikaisia erillisiä toimintoja. 

  Eikkajuhani 
 

[mahu]

Aikoinaan opettajani sanoi minulle että bassokäden oppiminen vaatii oivalluksen, sen jälkeen helpottaa. Itse huomasin että basson soiton harjoittelemiseen pitää yrittää olla keskittymättä liikaa diskanttipuoleen ja yrittää vain luoda musiikkia

[Henir]

Hei vaan kaikille aika tasapuolisesti! Tässä tulee Saken tyhjentävän aloitusviestin kaltainen erittäin vaiheessa oleva kasvutarina.

On vissiin olemassa joku sanonta, että 29-vuotiaana tapahtuu ihmiselle Joku Asia. En tiedä oliko se mun kohdalla sitten tämä. Mummo kysäisi tuolloin vuoden 2014 kesällä että haluanko haitarin kun ei hän sillä enää mitään tee (se perinteinen turistimalli, eli vanha kuppainen AKKOPA itärajan takaa, pianokahvalla). Kelasin hetken että mitä hittoa mä sillä, kun musiikkitaustani on "Ostakaa makkaraa" koulussa nokkahuilulla, huonosti. Toisaalta päässä pyöri ajatus että mitäs jos vaan opettelisi soittamaan sitä. Mitäs jos vaan opettelis, katsoisi mihin asti tämmöinen täysin musiikkitaustaton nuorehko herrasmies pääsisi sen kanssa ilman minkään sortin oikeata opettajaa. Ei oo penniäkään kiinni, ei mitään paineita ja maailma on avoin, työpaikallakin on musiikkityrmä missä voi harjoitella. No voe rähmä, mikä ettei, se voi olla seikkailu!

Internetistä kävin pänttäämässä perusteet jotenkin kaaliin (kiitos mm. Vapaalehdykkä.net!) ja lähdin tutkimaan tätä lähinnä Tom Waitsin äänialan särisevältä yläpäältä kuulostavaa laatikkoa. Totesin että tämähän on itse asiassa tosi hauskaa ja kaveritkin suhtautuivat hommaan jonkinlaisella pelonsekaisella innostuksella, osa heistä jo pitempään soitelleet mitä kukin, mutta vähemmän yllättäen ei harmonikkaa.

Ehkä noin puoli vuotta jaksoin sillä neuvostopelillä veivata kunnes tuli fiilis että jollain paremmalla tämä olis varmaan vähän kivempaa kaikille. Homma sujui jo sen verta mukavasti että basson ja diskantin yhteispelikin kuulosti jopa joltain, musiikin teoriaa tuli opittua mukavasti (pianokoskettimisto oli tässä tosi hyvä ja bassopuoli käytännössä pakotti kvinttiympyrän pollaan) ja ylipäätään hommassa oli jonkinasteinen tekemisen meininki.
Villin säästämisen ja vanhan militariakokoelman osittaisen myymisen jälkeen olin sen verran rahoissani että ostaa pamautin ihan uuden saksalaisen Weltmeisterin (37/96, 3 äk) koska selvitin internetistä että ne ovat nykyään hinta/laatusuhteeltaan erinomaisia ja valmistettu ihan Saksassa ja mitä kaikkea, ooh. No, en tiedä kun en ihan liikaa ole erilaisia pelejä soitellut, mutta ostostani en ole katunut yhtään, tykkään tuosta vekottimesta tosi paljon. Vielä myöhemmin mietin että mökki- ja reissuhaitariksi voisi ihan yhtä hyvin hommata jonkun vähemmän ikävän kuin sen venäläisen, ja remmiin tuli vielä käytettynä ostettu hyvin kohtuuhinainen punainen Hohnerin Concerto III, joka on kyllä veikeä peli. Sopivan pienikokoinen ja kiva soittaa. Nyt pelottaa että olenkohan hullu kun näin lyhyen ajan sisään on jo tullut tehtyä vähän näitä hankintoja.

En ota touhusta minkäänlaisia paineita mutta haastan koko ajan itseäni, opettelen uutta ja kertaan vanhaa. Ei tässä kyllä tekeminen lopu ja hiljaa hyvä tulee, kärsivällisyyttä olen oppinut vaikka koitankin usein juosta ennen kuin opin kävelemään. Toisaalta kun tarpeeksi paljon kompastelee niin silloin yleensä viimeistään oppii vähän hidastamaan. Myös arvostus soittajia kohtaan ylipäätään on kasvanut huimasti kun on jonkinlaista kosketuspintaa siihen duunin ja harjoittelun määrään.

Nyt ollaan jo pikkasen soiteltu jotain simppeliä renkutusta yhdessäkin ja aina saa kuulla kunniansa, jos ei ole esim. mökillä hanuria mukana - vissiin oikeaan suuntaan siis menossa? Yhdellä reissulla oli jollain tapaa maaginen hetki, kun eräs ystäväni tokaisi ilta-auringon vielä lämmittäessä ettei ole itse asiassa koskaan kuullut haitarinsoittoa kesämökillä. "No nyt kuulet!" tokaisin ja repäisin järven yli jonkun tilanteeseen sopivan rallin. En välttämättä kovin taidokkaasti mutta ihan omista sormista se lähti, mitä ei olis voinut millään uskoa puoltatoista vuotta sitten. Kaikilla oli hauskaa enkä edes huijaa. Ainakaan kauheasti.

Hurjaa touhua!

PS. En ole oikeastaan vielä tavannut ihmistä, jonka mielestä haitarit olisivat jotenkin huono tai ei-arvostettava juttu - päin vastoin, porukka tuntuu olevan ihan innoissaan, niin tutut kuin täysin ventovieraatkin! Se on nykyään ilmeisesti jollain kiehtovalla tapaa erikoinen valinta soittimeksi?

[Johan]

Kiva tarina, onnittelut insrumentin valinnasta. Itse olen soitellut 55 vuotta pianokahvaisella pelillä ja viihtynyt soittimieni parissa.
Muistan, että kun olin lähdössä ensimmäselle iltalomalleni armeijassa ollessani minulla oli jo päällystakki päällä, kun tupakaverit vielä pyysivät, että soita vielä ennen lähtöä jotakin ja siinä sitten nappasin Kouvolan kultahäkin laukusta ja soitin kamuille.  Joku sitten vielä otti valokuvankin tilanteesta ja se on minulla edelleen tallessa. Silloin,  kuten vielä nytkin,  musisointi antaa potkua elämään.

Hauskoja hetkiä Sinulle soittimesi parissa, jatka samalla linjalla!

Johan

[Teme]

Hienoja tarinoita. Haitarin soitto on hieno harrastus, niinkun musiikki ylipäätään. Haitari vaan ei nuorelle ole nykypäivänä se houkuttelevin ja ensimmäisenä mieleen tuleva soitin. Tosi hienoa että uusia harrastajia kuitenkin tulee lisää.

Ja Henirille, ei niitä haitareita voi liikaa olla    Itse kun aloitin niin ensimmäisen neljän kuukauden sisään ostin viisi haitaria. Kaksi ensimmäistä oli parinkympin venäläisiä pianopelejä. Sitten totesin ettei niillä saa kun pahan mielen ja ostin kunnollisen italialaisen viisirivisen. Siitä vähän ajan päästä tuli mieleen että eihän sitä kannata kesällä mökille viedä joten aloin etsiä mökkipeliä ja sen etsinnän tuloksena niitä tuli kotiin kaksi. Rouva ei oikein tykännyt...

Tykkään soitella erilaisilla haitareilla, varsinkin nuo vanhemmat on jokainen erilaisia ja sopii vähän eri tyylisiin kipaleisiin.

[olli]

Kerronpa oman "mökkitarinani"   Olin ostanut postimyynnistä Hobby Hallista ensimmäisen oman viisriviseni - Grandioso Romance 900 markalla. Ikääkin oli tuolloin jo lähes 40 vuotta! Olin jotenkuten oppinut soittamaan diskantilla - bassosta ei vielä tietoakaan.  Soittelin mökkirannassa valssia "Elämää juoksuhaudoissa".  Vastarannalta souteli sotaveteraani rantaamme ja kuunteli ilmeisen haltioissaan.  Hän kiitteli kovasti soittoani.  Tämä antoi lisäpotkua harjoittelemiseeni ja ne bassotkin ovat sittemmin löytyneet    Muistan tämän tapauksen ikäni

[Henir]

Yllättävän suurta mielenkiintoa tuntuu herättävän ihmisissä tämä touhu, mutta ihan kivahan se vaan on! Hanuristeja ei nykyään ole kyllä ainakaan liikaa. Ehkä jopa parempi niin, ken tietää?

Soittelin mökkirannassa valssia "Elämää juoksuhaudoissa".  Vastarannalta souteli sotaveteraani rantaamme ja kuunteli ilmeisen haltioissaan.  Hän kiitteli kovasti soittoani.

Osaan kuvitella, ja just tämmöiset tilanteet ovat tosi hienoja kannustimia! Myös hieno kappale, pikkasen tapaillut sitä, pitää saada vaan jäämään näppeihin. Ja hehe, hauska kuvitella että haitareita on oikeasti myyty Hobby Halleissakin.

Ja Henirille, ei niitä haitareita voi liikaa olla    Itse kun aloitin niin ensimmäisen neljän kuukauden sisään ostin viisi haitaria.

Tarinasi kuulostaa just semmoiselta mitä voisin itsekin ihan hyvin tehdä. Kamala sisäinen tappelu siitä että "sä oot käytännössä vasta alottanut, et sä tartte niitä enempää, älä nyt ole mielipuoli", muttakun... Kyllä ihan oikeasti kiinnostaisi jossain kohtaa hommata mm. sotien aikainen peli (jotkut ihan uskomattomia käsityön taidonnäytteitä), mieluiten vielä ihan soittokelpoinenkin, mutta kahtotaan mitä tuleman pitää. Juu-u, vaihtelu virkistää ja kaikissa on omat luonteenpiirteensä, joissain asioissa kauneus tulee jopa karuudesta. Paitsi noissa venäläisissä, joissa ei kauneutta yksinkertaisesti ole, mikä itse asiassa antaa niille tiettyä huumoriarvoa pieninä annoksina. Nopeasti epävireeseen vajoava balalaikka ja todennäköisesti jo tehtaalta epävireessä ollut turistihanuri on hulvaton yhdistelmä, ainakin ekat viisi minuuttia! Esiintyessä on toki tärkeätä yrittää pitää naama näkkärillä ja välttää minkäänlaista hymyä.

Kiva tarina, onnittelut insrumentin valinnasta. Itse olen soitellut 55 vuotta pianokahvaisella pelillä ja viihtynyt soittimieni parissa.

Aikamoinen rupeama takana! Ilmeisesti peli ei ole siis menetetty, kyllä mä olen kans tykännyt tällä viivakoodivekottimella sohia menemään - oli myös hupaisaa huomata, että yhtäkkiä pianostakin löytyi jotakuinkin oikeat sävelet ja pienellä harjoittelulla onnistui vasurilla yksinkertainen säestyskin. Näen kyllä nappulapelin edut kun sen järjestelmän haldaa! Hyvä vaan että on kaikenlaisia, sanon. Ai kun olisi intissä jo osannut soittaa, siellä olisi ollut monta hyvää tilaisuutta esitellä vuoden 2005 varusmiehille vanhojen aikojen MP3-soittimen... toisaalta kun muistelee sitä porkkaa, niin todennäköisesti olisivat olleet ihan innoissaan.

[htoyryla]

Paitsi noissa venäläisissä, joissa ei kauneutta yksinkertaisesti ole, mikä itse asiassa antaa niille tiettyä huumoriarvoa pieninä annoksina. Nopeasti epävireeseen vajoava balalaikka ja todennäköisesti jo tehtaalta epävireessä ollut turistihanuri on hulvaton yhdistelmä, ainakin ekat viisi minuuttia! Esiintyessä on toki tärkeätä yrittää pitää naama näkkärillä ja välttää minkäänlaista hymyä.

En menisi kaikkia noita venäläisiä pelejä tuomitsemaan yhdellä kertaa. Mä aloitin haitarinsoiton venäläisillä kaksirivisillä joita liikkuu halvalla. Ensimmäinen peli on surkea kaikinpuolin, mutta sen verran sain siitä irti että tajusin että pystyn kyllä soittamaan tämmöistä jos löytyy parempi. Ja heti perään hankittu toinen olikin kunnossa ja edelleenkin siinä on mulle soundi jota ei muissa peleissä mulla ole. Myöhemmin hankin sitten ihan uuden tuommoisen karmoskan Shujan tehtaalta Viron kautta. Enemmän siinä on tehty ulkonäön eteen kuin näissä mun italialaisissa viisirivisissä (tosin ne on mulle ihan hyvä niin kuin ne on). Tuon karmoskan kukkakuviointi lienee ihan käsin maalattu, youtubessa kun on kuvaa sieltä tehtaalta. Toinen asia on sitten onko juuri tämmöinen koristelu suomalaiseen makuun, ehkä ei.

[kari-nli]

Tervehdys!

Tuosta sinun mielenkiintoisesta kirjoituksestasi on kulunut jo puolitoista vuotta ja olisi kiva tietää, miten soiton harrastuksesi on edistynyt. Toivottavasti olet jaksanut harjoitella ahkerasti. Kun olet jo noinkin kauan harjoitella, niin varmaan jokunen kappalekkin jo menee.
Kerrohan kuulumisia:)

[Henir]

En menisi kaikkia noita venäläisiä pelejä tuomitsemaan yhdellä kertaa.

Ah tosiaan, pahoittelut, meinasin lähinnä noita turistitötteröitä perinteisen haitarin ominaisuudessa, jotka nyt ovat aika kuppaisia jopa aloittelijan silmään. Kyllä niillä jollain tasolla soittaa toki voi ja semmoisella mäkin pääsin alkuun. Varmasti Venäjällä tehdään laatusoittimiakin.

Karmoskat ovat mulle ainakin toistaiseksi aika tuntematonta aluetta, paitsi että tosiaan unohdin kertoa - eräs venäläinen tavarantoimittaja päätti jokunen kuukausi takaperin yllättää mut antamalla semmoisen lahjaksi koska "you play these, yes?". Noo... ei ehkä ihan, mutta ajatushan on tärkein! Itse asiassa se on tosi nätti peli, selvästi aika vanha (ei edes selluloidipäällysteinen, vaan maalattua puuta). Löytyy just ihan käsin tehdyt upotuskoristelut ja kaikki, hyvin samassa hengessä kuin tuossa sunkin pelissäsi. Tiedän periaatteessa miten se toimii ja että se on A-vireinen ja Tulskayan valmistama, mutta en ole paljoakaan sillä koittanut soittaa, vaikka aika hauskalta laitteelta se tuntuu. Voin pistää kuvaa ja sen semmoista vaikka tuonne karmoskaketjuun, jos vain kiinnostaa!

Jostain syystä mulla ei lähde pyörimään tuo video, kokeilen myöhemmin uudestaan. Ievan polkka on muuten petollinen biisi, se kun jää niin helposti päähän!

[htoyryla]

Ah tosiaan, pahoittelut, meinasin lähinnä noita turistitötteröitä perinteisen haitarin ominaisuudessa, jotka nyt ovat aika kuppaisia jopa aloittelijan silmään. Kyllä niillä jollain tasolla soittaa toki voi ja semmoisella mäkin pääsin alkuun. Varmasti Venäjällä tehdään laatusoittimiakin.

Eipä mitään, kunhan huomautin, kun niin moni tuntuu torjuvan nuo venäläiset pelit yhtä kaikki. En mä nyt välttämättä näitä karmoskojakaan aivan laatusoittimina välttämättä pidä, mutta parempia niistä ihan kelvollisina soittopeleinä kuitenkin. Lännessä tehtyjäkin pelejä liikkuu romukunnossa.

Karmoskat ovat mulle ainakin toistaiseksi aika tuntematonta aluetta, paitsi että tosiaan unohdin kertoa - eräs venäläinen tavarantoimittaja päätti jokunen kuukausi takaperin yllättää mut antamalla semmoisen lahjaksi koska "you play these, yes?". Noo... ei ehkä ihan, mutta ajatushan on tärkein! Itse asiassa se on tosi nätti peli, selvästi aika vanha (ei edes selluloidipäällysteinen, vaan maalattua puuta). Löytyy just ihan käsin tehdyt upotuskoristelut ja kaikki, hyvin samassa hengessä kuin tuossa sunkin pelissäsi. Tiedän periaatteessa miten se toimii ja että se on A-vireinen ja Tulskayan valmistama, mutta en ole paljoakaan sillä koittanut soittaa, vaikka aika hauskalta laitteelta se tuntuu. Voin pistää kuvaa ja sen semmoista vaikka tuonne karmoskaketjuun, jos vain kiinnostaa!

Kyllä kiinnostaa, vaikka karmoskan soittaminen on jäänyt vähiin tätä nykyä kun on niin paljon noita kaikenlaisia soittimia, muitakin kuin haitareita. A-vire on se tavallinen noissa, tuo mun uutena tilaama on Bb-vireessä jotta pääsen soittamaan g-mollissa. Soitin siihen aikaan myös klarinettia ja nuo sävellajit sopivat sille paljon paremmin kuin a-duuri/fis-molli.

Pohjois-Ruotsissa on kaveri joka soittaa karmoskaa bandissa, sillä on niitä eri vireisiä. Kun olin häntä tapaamassa, hänellä oli soittimia levällään lattialla. Kun hän soittaa korvakuulolta kappaleen mukana, niin otti siitä yhden, yritti soittaa, väärä sävellaji, toisella osui jo oikeaan.

Minä puhuisin Tulan tehtaan valmistamasta, Tulskaya (Tulalainen) on se karmoskan merkki. Tulan ja Shujan pelit ovat niitä parempia käsittääkseni, ehkä Tulan pelit olivat aikanaan vielä arvostetumpia. Luin jostain jonkun tarinaa siitä kuin hän neukkuaikana joutui säästämään ja jonottamaan että sai Tulan pelin ja mitä vielä tarvittiin että sai sen haluamassaa sävellajissa. Ja sitä odotusta ja riemua kun lähti sitä hakemaan.

Jostain syystä mulla ei lähde pyörimään tuo video, kokeilen myöhemmin uudestaan. Ievan polkka on muuten petollinen biisi, se kun jää niin helposti päähän!

Ei nuo niin ihmeellistä soittoa ole, niinkuin ei mulla muutenkaan. Koskaan riitä kärsivällisyyttä hioa taitoja tarpeeksi pitkälle kun löytyy uutta kiinnostavaa. Tuo on vuodelta 2010 kun sain tuon Shujan pelin. Ne oli nuo vuodet 2009 - 2011 kun soitin paljon karmoskaa, tilanne muuttui sitten mm. siksi että 2011 ostin pienen viisirivisen joka kulkee helposti mukana ja vielä sitten länsimaisen kaksirivisen.

[Sakke]

Ohoh

Tuli pitkästä aika akäytyä lukemassa tätä aloittamaani ketjua ja tännehhän on kertynyt tekstiä ihan kiitettävästi. Olipa jossain välin kyselty miten soittelu miulla etenee.

Noh, ei se nyt hirveätä kyytiä ole edennyt, mutta vielä kuitenkin jotenkin. Kurssilla on tullut käytyä, minkä työhommilta on ehtinyt ja miten on illalla enää jaksanut. Bassopuolta en ole edes yrittänyt jatkaa, mutta melodioita tulee soiteltua. Ulkomuistista menee Annan ja Pentin laulu, katinka, ja Emma nyt ainakin. Sitten kovasti tulee soiteltua Uralin pihlajaa, Hilmaa ja Onnia ja vanhaa kulkuria. Eli homma on kestänyt mukana, mutta aikaa vaan pitäisi olla enemmän tähän käyttää. Pääasiassa  nappulat alkaa löytymään ilman katsomista, tosin kyllähän siellä niitä oho-nappeja tulee sivussa paineltua.

Ei se varmasti nyt paljoa tarvitsisi harjoitella, niin saisi tarkkuutta ja sujuvuutta tuohon lisää, mutta yrittäjän aikataulut ja muutamat muut projektit tahtoo aina sitä mielenkiintoa viedä toisaalle, ehken luonne ei ole mikään paras uuden opetteluun, tai ainakin alkuinnostuksen jälkeen se motivaatio tahtoo kummasti huveta =).