Nyt se sitten on tulossa. Suomalaisen harmonikan historia -kirja julkaistaan ensi kuussa. Nelisen sataa sivua lähdeluetteloineen. Toivo ja minä olemme olleet kirjoittamassa tuota kirjaa. Kannattaa hankkia pukinkonttiin tai muuten vaan itselleen / kavereilleen. Harmonikkaliiton jäsenille on myös oma tarjous. Näin Harmonikkaliiton fb-sivuilla:
TARJOUS LIITON JÄSENILLE!
Suomalaisen harmonikan historia -kirja ilmestyy marraskuussa. Elävästi kirjoitettu teos imaisee lukijansa harmonikan kiehtovaan maailmaan. Teoksessa on mm. yli sata valokuvaa, joista suurin osa on aikaisemmin julkaisemattomia. Vielä ehdit tilata kirjan ennakkoon hintaan 39 €. Kirjan normaalihinta on 46 €. Toimi nopeasti! Tilaukset: Harmonikkaliitto p. 03 4400222.
Kovia kundeja olette kaikki jotka olette olleet puuhassa mukana!
Minä kuljen kuukauden ilman hattua kunnioituksesta suoritustanne kohtaan, ja toisen sitten, kun kirjaan olen huolella tutustunut, sillä se tulee kyllä kuulumaan tulevaisuudessa kirjastooni.
Johan
Olen jo aikaa sitten "ennakkotilannut" teoksen liitosta. Odotan todella mielenkiinnolla. Meleko varmasti luen kirjan heti sen saatuani :D Kiitokset kaikilla kirjoittajille jo ennakkoon - uskon, että on mielenkiintoinen teos ;D
Kuulin, että on jo sata ennakkotilaajaa.Tilatkaa hyvät ihmiset enemmän, että kustannukset saadaan katettua! Mistään muualta ette saa näin mahtavaa tietopakettia suomalaisen harmonikansoiton historiasta ja hiukan nykypäivästäkin. Painos on pieni, joten pitäkää kiirettä!
Toivo
Kirja julkistetaan ensi viikon keskiviikkona, joten pian sitä saa.
Toivo
Lainaus käyttäjältä: olli - 26-10-2014, 18:36:18
Olen jo aikaa sitten "ennakkotilannut" teoksen liitosta. Odotan todella mielenkiinnolla. Meleko varmasti luen kirjan heti sen saatuani :D Kiitokset kaikilla kirjoittajille jo ennakkoon - uskon, että on mielenkiintoinen teos ;D
Lainaus käyttäjältä: Johan - 24-10-2014, 16:13:16
Kovia kundeja olette kaikki jotka olette olleet puuhassa mukana!
Minä kuljen kuukauden ilman hattua kunnioituksesta suoritustanne kohtaan, ja toisen sitten, kun kirjaan olen huolella tutustunut, sillä se tulee kyllä kuulumaan tulevaisuudessa kirjastooni.
Johan
Todella hieno työ että saatiin historiikki kirjan kansien väliin,, Mutta kovia kundeja ja daameja olivat myös Suomalaisten hanureiden valmistajat :D
Ensimmäiset kirjat ovat kolahtaneet tänään postiluukkuihin. Hurraa \o/
;D Kirja tuli,,, HIENOA !!!
Selailin sitä sen verran että huomasin mielikseni että suvustani on aika mittava juttu kirjassa, ja olen iloinen että he ovat päässeet näin historian kirjoihin,,
Tiedän että heidän elämä eläessään ole ollut aina ruusuilla tanssimista, vaan enempi niukkaa ja köyhää,
Mutta hanureita valmistui joka lähtöön ;D
Katselin kuvaa jossa Erkki istuu äitinsä sylissä kai muutaman kuukauden ikäisenä, Nyt kävin muutama viikko sitten saattamassa hänet viineiselle matkalleen, Taisi Eka olla viimeisiä tämän vanhemman polven hanurin valmistajia,, Harmi vaan kun ei ehtinyt nähdä tätä kirjaa,,
Mutta suuret kiitokset kirjan tekijöille tästä mittavasta työstä jonka ovat tehneet Suomalaisen harmonikan historiasta,,
Hain kirjani postilaatikosta, kylmänä selailin. Kyllä kihelmöi ryhtyä myöhemmin tarkemmin lukemaan. Kiintoisa teos vie varmaan mukanaan muutaman päivän, olen nimittäin himolukija, kun on kiinnostava teksti. Tässä jos missä on kiinnostavaa lukemista :D
Niin hullusti on asia, että itse saan kirjan vasta viikon päästä tiedotustilaisuudessa. Saas nähdä, jäikö omilta jäljiltä kirjoitusvirheitä.
Toivo
En ole itsekään tuota lukenut läpi vielä. Oman kappaleeni saan myös viikon päästä, mutta pääsen tuolla kotiin postitetulla kappaleella vähän fiilistelemään. Tämä kirja menee signeerattuna sedälleni. Itseäni kiinnostaa tuo kokonaisuus. Omalta osaltani olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän, mutta sivumäärä rajoittaa, niin pakko se on uusi kirja tehdä :D
Laatikossa oli iltapäivällä reissusta palatessa ja alkuun on päästy sen kanssa, joskin vielä kovasti pintapuolisesti selailleen.
Tässä on kynnet nyt melko tiiviisti koskettimilla vielä tämän viikon, mutta katsotaan sitten, josko kiinnostavaan kirjaan pääsisi syventymään hieman ponnekkaammin loppukuusta.
Johan
Lainaus käyttäjältä: Viljo - 12-11-2014, 17:22:26
Omalta osaltani olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän, mutta sivumäärä rajoittaa
Selasin äsken kirjan läpi nopeesti. Odotin laajempaa käsittelyä rakentajista ja vanhoista haitareista. Mutta kyllä nuo muut aiheen näytti myös kiinnostavilta.
No jos asetetaan asiat näin: Soitinrakentamista käsiteltiin 90 sivua 400:sta, jolloin kirjasta 22,5 % kirjasta on käytetty. Se on merkittävä osuus, kun muistetaan, että kirjoittajia on kuitenkin ollut kymmenen. Toki itsekin, kuten jo sanoin, olisin halunnut paljon syvällisempää tekstiä kirjaan, mutta ei sivumäärät vaan anna periksi. Seuraavaan kirjaan sitten :-)
Ensimmäiset 100 sivua luettu - todella mielenkiintoista asiaa :D Täytyy mennä välillä maata ja jatkaa huomenna ;D
Harmikseni nopean selailun jälkeen parempi puolisko kääräisi kirjan joululahjapaperiin. Nyt sitte odotellaan vielä :)
Lainaus käyttäjältä: Dukextra - 13-11-2014, 14:33:58
Harmikseni nopean selailun jälkeen parempi puolisko kääräisi kirjan joululahjapaperiin. Nyt sitte odotellaan vielä :)
Hah hah.. Onneksi minulla tänään synttärit, sain heti luettavaksi,, :D
Lainaus käyttäjältä: Lispe - 13-11-2014, 15:24:09
Lainaus käyttäjältä: huru.ukko - 13-11-2014, 15:12:09
Hah hah.. Onneksi minulla tänään synttärit, sain heti luettavaksi,, :D
ONNEA !!! :)
Kiitos kiitos,, Alkaa kyllä olla jo sen verran lasissa että ottaa vaan osaa, ;D
Onnittelut ! Tässä vielä iltapuhteella :) :)
Eikkajuhani
;) kiitoksia
Kirja on luettu ;) Kattava teos, kiitokset kaikille tekijöille :D Yksi virhekin löytyi: Liite1: Kultaisen Harmonikan voittajat, luettelosta on jäänyt pois opettajani Seija Väärälä ent. Ylikärppä. Hän voitti vuonna 1997 naisten sarjan (koko porukan parhaat pisteet ;D) Kirjaa tullaan käyttämään myöhempinä vuosina hakuteoksena, joten virhe on merkittävä.
https://www.youtube.com/watch?v=ftdaZoNDweg
Linkissä kyseisen kilpailun loppuhuipennus!
Lainaus käyttäjältä: olli - 14-11-2014, 10:28:44
Kirja on luettu ;) Kattava teos, kiitokset kaikille tekijöille :D Yksi virhekin löytyi: Liite1: Kultaisen Harmonikan voittajat, luettelosta on jäänyt pois opettajani Seija Väärälä ent. Ylikärppä. Hän voitti vuonna 1997 naisten sarjan (koko porukan parhaat pisteet ;D) Kirjaa tullaan käyttämään myöhempinä vuosina hakuteoksena, joten virhe on merkittävä.
https://www.youtube.com/watch?v=ftdaZoNDweg
Linkissä kyseisen kilpailun loppuhuipennus!
Tuo on kyllä totta, vaikka en tuota kohtaa kirjoittanut. Samanlainen sählinki on ollut
vuosikymmeniä Onni Laihasen mestaruuksien kanssa. Se alkoi vuonna 1957, jolloin
julkaistiin suomalaisista harmonikkamestareista LP-levy, johon tuli vääriä vuosilukuja.
Niitä tietoja siirrettiin lähteestä toiseen. Näin voi käydä myös kirjan tietojen kanssa,
jos asiat eivät ole siinä kohdallaan.
Toivo
Lähetin sähköpostia liittoon. Pyysin huomioimaan virheen ainakin seuraavassa Hanuri-lehdessä ;)
Eilen oli tuon meidän kirjamme julkkarit Helsingin musiikkitalolla. Paikalla oli toimittajia Yleltä (Radio) ja HS:ltä. Muitakin taisi olla, mutta en nyt tiedä ketä. Tänään kannattaa lukea Hesarin kulttuurisivu.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305899143992
Pistetääs tännekin Ylellä ollut juttu kirjasta: http://areena.yle.fi/tv/2535595
Olihan aiheeseen liittyvä säestys! Näpräsin koko päivä Kouvolan amerikanmallin kimpussa ja kuuntelin jutun Turkuradiosta.
Johan
Hieno juttu ;) Myös meidän maakuntalehtemme Kaleva julkaisi koko sivun jutun :D