Tällä otsikolla piti Veikko Ahvenainen luennon eilen Jyväskylän ikääntyvien yliopistossa. Väkeä oli runsaasti. Tilaisuus alkoi reippaalla soittoesityksellä (kappaletta en osaa nimetä), jonka Veikko soitti yhdessä rouvansa kanssa. Kertoi alkuajoista hanuristina sekä koko elämänsä kulusta. Monia asia on kuultu jo aiemminkin m.m. Järviradion lähetyksissä. Täytyy sanoa, että kyllä soittotaito on tallella. Ei hän montaa musiikkiesitystä soittanut, mutta lopuksi yleisö toivoi jonkun ylimääräisen kappaleen ja Veikko esitti sen rouvineen, Tavallinen tyttö.
La Melodiosa :)
Juu, kuuntelin juuri pari päivää sitten ton biisin, paras versio Youtubessa tällä hetkellä!