Joskus noiden vanhojen pianopelien valkoisissa koskettimissa on "luut" irti koskettimen puurungosta, pahimmissa tapauksissa vielä koskettimen muovi/selluloidipäällysteet, eli ne "luut" ovat voineet lisäksi kovertua niin, että reunat ovat nousseet 1-1,5 milliä syrjiltä koveralle kaarelle.
Minkäs teet noille kun ne on koppuralla? Liimoillahan ne aina paikoillaan saa pysymään, mutta suoristaminen onkin sitten jo vaikeampi asia.
Vielä noista pianokosketinpintojen liimaamisesta. Mitä liimaa alan harrastajina itse noihin
parhaimpana pidätte? Olen käyttänyt niihin tuollista, liekö asetoonipitoista,- ns. lennokki tai askarteluliimaa. Sehän vain on niin ytyä, että vähääkään ei saa mennä pintaineksiin tai heti jää jälki ja pinta sulaa. Voisiko lie pysyä puristimen kanssa laitettuna ihan puuliimalla?
Entä kielilattojen nahkaläppien liimaus..onko kielet herkkiä haistamaan liimojen kaasut ja altistumaan ruostumiselle jos liima ei ole soveliasta. Itse olen parin -kolmen venttiilin kyseessä olen pistänyt usein pienen - pienen Bostik A4 pyyhkäisyn hammastikun nokalla. Se kyllä pitää - mutta onko se terveellistä kielille.- se onkin toinen asia ja kysymyksen paikka?
Näitä miettii
Ojiek
Selluloidinäppäimille asetoni on paras liima tai oikeastaan sulatusaine. Sellululoidiin käytettävä
liima on tehty liuottamalla selluloidia asetoniin. Itse käytän pelkkää asetonia, koska minulla
on tippapullullo, josta saa pipetillä sopivan määrän asetonia. Aloittelijan kannattaa kuitenkin
käyttää liimaa, sillä asetoni sulattaa ja sitä voi mennä äkkinäiseltä väärään paikkaan.
Kontaktiliimasta tulee muutaman vuoden kuluttua ruskeaa velliä, joka sotkee paikat ja pilaa
nahankin. Kannattaa kokeilla muita liimoja, jos italialaista nahkaliimaa ei ole käytettävissä.
Liimausta on tullut tehtyä niin pienessä mittakaavassa, että vielä ei ole henki lähtenyt tai
syöpä yllättänyt.
Toivo
Enpä itse menisi arvosoittimiin niitä tekemään. Joihinkin harrastesoittimiin voisin tehdäkin. Itse olen joskus käyttänyt kontaktiliimaa yksittäisten nahkaläppien liimaamiseen. Hyvinhän tuo on toiminut. En tosin enää nykyisin tee niin. Mutten tiedä mitä pitäisi käyttää. Ammatilaisten hommia.
Kerronpa tarinan Tee Se Itse miehestä eli itsestäni.
Ostin vuonna 1978 uuden Bugari Armando Casoton ja heti uutena diskantin kieliläpät juuttuivat kiinni diskantin välipohjaan. Soittaminen oli mahdotonta. Tehtaalla oli ollut sellaista liimaa, mikä ei kovettunut koskaan ja liima tuli nahasta läpi, jolloin läpät tarttuivat kiinni (Syy minulle selvisi vasta vuosien päästä. Eihän sitä haluttu kerroa). Lähetin soittimen huoltoon Helsinkiin, ja takaisin tullessa VR oli junassa heitellyt laukkua siihen malliin, että nyt oli bassorunko palasina. Vikakaan ei korjaantunut, kun olivat vain viilanneet ja hioneet välipohjaa eikä vaihtaneet nahkoja. Korjauksen jälkeen hanuri alkoi vuotaa, bassorunko oli hajalla, liimaongelma edelleen. Soitin oli käyttökelvoton. En tiennyt kuka sen osaisi korjata eikä siihen ollut minulla rahaakaan.
Olin ostanut soittimen kuukausimaksulla ja velkahaitari (lyhennyslaput oli taiteltu nippuun kuin haitarin palje) oli pitkä - pidempi kuin haitarin käyttöikä -36 erää vielä maksettava! Siihen loppui soittamiset.
Joulunpyhinä 1982 päätin korjata soittimen itse. Purin diskanttikoneiston kokonaan, asettelin osat riviin järjestykseen olohuoneen lattialle. Osat täytti koko pienen olohuoneeni lattian. Ostin kaupasta nahkaa, purkin kontaktiliimaa ja toisen puuliimaa. Sitten aloin hommiin. Irrotin läppänahat ja puhdistin vanhat liimat, leikkasin uudet nahat ja liimasin kiinni. Sitten oli vuorossa koneiston kasaus. Samalla liimasin bassorungon puuliimalla kasaan.
Korjauksen jälkeen soittelin hanurilla vielä viitisen vuotta. No, eihän se enää vireessä ollut, mutta oli pakko kelvata, kun rahaa ei ollut virittää eikä vaihtaa uutta soitinta. Eikä läpät enää tarttunut kiinni. Kolme vuotta olin ollut soittamatta ja tuntui, että pakko on päästä harjoittelemaan.
Olihan se opettava kokemus. Soittimen rakenne tuli tutuksi. Nykyisin mielelläni käytän hyvän ammattilaisen palveluja. Ennen kaikkea en enää ole niin kokematon asiakas, ettei myyjä/valmistaja joutuisi vastaamaan virheistään. Vannoin silloin, etten koskaan osta Bugaria ja sellainen tuossa kaapin päällä näyttää nytkin olevan, joten koskaan ei pidä sanoa "Etten ikinä".