Vapaalehdykkä

Soittohuone => Jäsenet maailmalla => Aiheen aloitti: Viljo - 06-02-2012, 13:40:33

Otsikko: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 06-02-2012, 13:40:33
Noin kuukauden kuluttua on taas harmonikkaristeily Silja Europalla. Itsekin olen mukana kuuntelemassa ja jutustelemassa ihmisten kanssa.

Tänä vuonna kuitenkin tapahtuma on erilainen, vajaampi kuin ennen.

Kannella 12 ei tämän hetken tiedon mukaan ole harmonikkamessuja. Jokainen näytteilleasettaja tiettävästi on ilmoittanut jättävänsä tapahtumatilaisuuden käyttämättä johtuen laivayhtiön pyytämästä komissiomaksusta myydyistä tuotteista. Myös oma yritykseni ei pidä esittelypöytää konfrenssikannella.

Komissio ei koske kalliita haitareita, mutta kaikkea oheistavaraa kylläkin. Prosentit eivät olleet loppuvaiheessa enää kovin isoja neuvottelukierroksen päätteeksi, mutta periaatteesta, että myyjät ensin maksavat hyttinsä, ruokansa, messupaikkansa ja tämän lisäksi vielä provision myydyistä tuotteista, eivät olleet kohtuuden rajoissa.

Tässä siis yksi näkökulma asiaan, mikä on ehkä vähän tiukkasävyisesesti kirjoitettu.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: squeeze - 07-02-2012, 02:01:05
En myös osallistu kyseiseen tapahtumaan muuta kuin ehkä turistina. En oikein ymmärrä tätä välistäveto hommaa.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Kaifun - 07-02-2012, 21:16:06
Ja mä onneton menin tilaamaan osallistumisen ensmäsen kerran. Jotta näkisin senkin ennen kualemaa. Ja het kohta vajjaille puretuille  touhuille. Sulkeeks ne pullomyymälätkii. Pittääks sinne viijjä omat vatupassitkii, jotta ois jottai mikä läikkyis.
Uhatkaa intressiläiset väylälle aseteltavalla miinnalla.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: MarkkuF - 10-02-2012, 19:00:47
Osallistun reissuun kyllä ja esiintyäkkin loistavan yhdistyksemme kanssa.

Onpas tuollainen röyhkeetä, vois jopa sanoo ryöstämistä. Harmi jos siel ei ol mitää messuja, ne oli ainakin viime vuonna tosi hyvät.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 10-02-2012, 21:17:25
Joo. Terokin oli laittanut nettiin ilmoituksen.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Oskari - 12-02-2012, 13:56:38
Seuraavana vuonna olisi aiheellista kysellä Viking lineltä tarjous risteilystä jos Tallink pysyy edelleen kannassaan.Lisäksi olisi vaihtoehtona Pietariin liikennöivä venäläisvarustamo St Petersburg line.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: MarkkuF - 12-02-2012, 21:58:13
Tuohon en voi sanoa muuta ko että voi prkl. Toivottavasti kysyvät ja saisivat muutoksia aikaan ensi vuotta ajatellen. Luulis jo riittävän pelkkä uhkaus että vaihdetaan yhtiötä poistaakseen moisen välistävetämisen.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 12-02-2012, 23:10:22
Niin. Kyllä tämä itseänikin sinänsä harmittaa - olisi sentään matkan saanut menot ja tulot tasattua, jos olisi kansi 12 auki. En kuitenkaan ole ottamassa itse tässä mitään aktiivista neuvottelijan roolia, vaan joku muu voi hoitaa näitä asioita. Lahden Tero sitä jutteli, että hän voisi jotain neuvottelua tehdä / saattaa SHS ja alan yrittäjät saman pöydän ääreen. Hän on tässä keväällä Ikaalisissa joka tapauksessa opettamassa, joten aika luontevasti tuo asia menisi.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012 ja SHS
Kirjoitti: Viljo - 02-03-2012, 14:17:48
Jatketaan jutun tynkää.

Kannella 12 on luvassa ohjelmaa. (ks. http://www.satahamesoi.fi/risteily). Mitä tuolla ei lue, niin konfrenssitiloihin tulee harmonikkainstituutin kokoelmaa näytille. Minua kysyttiin museoisännäksi historiatuntemukseni takia. Plussapisteet ideasta. Hyvä, että esitysten lisäksi konfenssitiloissa on jotain. Ja miksei nämä sopisi tänne - onhan Harmonikkaliiton 60-vuotisen taipaleen juhlavuosi.

Heitän teille pienen haasteen. Nyt, kun toiminnanjohtaja vaihtuu, vaihtuu varmasti joitakin asioita SHS-tapahtumissa. Käytännössä aina uusi henkilö tuo oman näkemyksensä tapahtumien järjestämiseen. Kysynkin teiltä: miten mielestäsi Sata-Häme Soi -juhlia pitäisi kehittää? Mikä tekisi siitä entistä paremman?
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: olli - 02-03-2012, 15:25:21
Paluuta haitarimeininkiin.  Kävin muutamana vuotena 1980-luvulla, jolloin haitari soi nykyistä enemmän.  Vanhemman polven haitaristit kaipaavat festivaaleille lisää haitarimeininkiä.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 02-03-2012, 17:31:14
Määritä haitarimeinkin :D
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: olli - 02-03-2012, 18:44:04
Harmonikkakonsertteja enemmän - siis haitarinsoittoa; sooloina, duettoine sun muuta.  Ei iskelmää eikä orkesterikonsertteja.  Luonnollisesti niitäkin pitää ohjelmassa olla, mutta enemmän haitaria!  Kansainvälisyyttä vain vähän, kotimaisuus kunniaan!  Nyt on mennyt viime vuosina liiaksi sinne kansainväliseen puoleen. ;)
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 02-03-2012, 21:13:21
Mä taas kaipaisin sitä, että harmonikka olisi vain yhtenä osana yhtyettä - se on soitin muiden joukossa, ei itse asia. Ja sitten harmonikkakerhojen lisäksi pitäisi olla ammattiin opiskelevien bändejä soittamassa. Folklandia-risteily toimii näin ja siellä on saatu kaiken ikäiset kiinnostumaan kansanmusasta ja sen alalajeista. Hanuriristeilyllä on nuoret kilpailet - muutama väliinputoaja iältään kuten minä - ja sitten on 50+ ikäiset. Ei tämäkään ole ihan paras juttu näin.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: waltsu - 03-03-2012, 01:14:12
Minä kaipaisin koko harmonikalla esitettävän musiikin ja koko harrastuksen päivittämistä tähän aikaan.
Nyt, kun hanurimusiikissa (opetuksessa) palailemme jatkuvasti menneiden vuosikymmenten taakse, muka siihen vedoten, että se on sitä oikeata hanurimusiikkia, teemme karhunpalveluksen upealle soittimelle.
Nuoriso kiertelee kaukaa tämän hienon paljeinstrumentin.
Tietysti tuo tanhubasso asettaa tiettyjä rajoituksia soittimelle, mutta soveltuu se näinkin, (standardibassolla) hyvinkin monenlaisen musiikin soittamiseen.

Puhumattakaan, jos sitä täydentää midi/digi ominaisuuksin, siitä tulee monipuolinen soitin, mikä ei ole keikka käytössäkään, esim. koskettimiin verrattuna velipojanpojan asemassa.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: ftamt - 03-03-2012, 10:14:18
Niin se vaan on, että se mikä on hyvää, niin se pysyy ohjelmistossa vaikka satoja vuosia. Esimerkkinä klassinen ja kansanmusiikki. Ei pidä hylätä vanhaa, mutta kaikki uusi on myös kokeilemisen arvoista. Vuosikymmenet näyttävät, ovatko uudet kappaleet tähdenlentoja vai tulevia klassikkoja. Joka ymmärtää perinteen merkityksen, niin sen tietoisuuden pohjalta voi luoda uutta. Monenlaisia asioita on kokeilu, mutta yleisö lopulta määrää, mitä soitetaan.
Soittajalle tulee ammatin vaihto, jos hän soittaa pelkästään itselleen. Siis vanhaa ja uutta sopivassa suhteessa rinnakkain, niin hyvin menee. Yleisöä pitää kuunnella herkällä korvalla,
sillä sehän on muusikon palkanmaksaja, sillä soittajalle ei ole vielä keksitty tukiaisia.
Toivo

Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 03-03-2012, 21:53:40
Tuosta Folklandiasta ehkä sen verran, että siellä on niin sitä perinteistä tanhuilua, mutta on modernia folkkia, etnoa, kokeellista ja niin edelleen. Mitenköhän sitä hyvin kuvailisi? Kattauksessa on perinteinen kansanmusiikki vain yhtenä osana - se ei ole pääasia. Pitäisikö haitarin olla pääasia? Jos kyllä, niin pitäisikö pääasian olla humppaa, valssia ja muita perinteisiä kappaleita ja perinteisiä harmonikkakerhoja? Tuskin. Aika laaja kattaus täytyy olla.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Seppo - 05-03-2012, 23:08:44
No niin Kaifun !
Raporttia kehiin risteilyltä :)
On siellä vaan niin paljon porukkaa , että ei ihan helposti
vastaan tule , jollei treffejä tee.
Mutta mukava ois kuulla , mitä risteilyllä huomioit ?
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Viljo - 06-03-2012, 09:54:15
Mielestäni risteilyllä oli normaalia rauhalllisempi tunnelma. Ei ollut tungosta 8. kannella. Ei ainakaan niin pahaa kuin yleensä. Esiintyjiä oli tosi vähän ja yksipuolinen kattaus. Suurimmaksi osaksi oli erilaisia hanurikerhoja. Varsinaisia hyvätasoisia bändejä vain muutama kappale.

Harmonikkanäyttelyssä oli parhaimmillaan niin paljon ihmisiä, että ei siellä voinut oikein kääntyä toiseen koskematta. Vähän harmillisesti monet ihmiset lääppivät soittimia ja käänsivät ja soittivat niitä lupaa kysymättä. Olisivat edes kysyneet ensin. Tosin valmistautuminen näyttelyyn oli niin nopealla aikataululla, ettei mitään yhteisiä pelisääntöjä ja ohjelappuja ehtinyt tehdä.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Kaifun - 06-03-2012, 23:29:01
Kaipaat Seppo viälä raporttija.
Ensteks yks virtujoossi häippäs koko reissulla näkymättömäks. Mahto soittaa piänessä piirissä G:tä. Kirkkaimmalla koplarilla. Tremoloefektillä.

Mulle, ku risteily oli ensimmäinen, nin haistelin vaikutelmaa kokonaisuutena.
Parrainta antija mulle oli ne kaheksannen kannen käytäväsoittajat. Ne olivat juuri niitä luonnesoittajia, jotka missä liikkuvatkin, nin het haitarin syliinsä nostettuvaan kerräävvät ihmiset ympärilleen ja naurattavat ja laulattavat porukoita. Siis luovat vapautunutta sosijaalista ilova.
Seiskakannella oli vaihtuvin vuaroin soittamassa hyvin harjotettuja harrastajaryhmijä.

Mahtoko liiton infopisteeseen tulla riittävästi reklamaatijota laivayhtijön tyhmää röyhkeyttä kohtaan.

Ja olihan kevätaurinkoinen meri peilityyni.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: mlut - 08-03-2012, 13:07:03
Minä samaistuin eniten Viljon ja Toivon kommentteihin Sata-Häme soi tapahtuman kehittämisessä. Jotain varovaista kehittämistä tapahtuma tosiaan saattaisi kaivata, kuten Harmonikkaristeilykin, kaikki menee niin saman sapluunan mukaan vuosi vuodelta.  Kuuntelisin erittäin mielelläni myös viihde- ja elokuvamusiikkia haitarilla soitettuna. Erityisesti viulu ja myöskin esimerkiksi klarinetti ja/tai saksofoni olisi haitarille loistava kaveri. Monesti on pitkämatkalaisena harmittanut, kun kiinnostavat iltakonsertit alkavat vasta kello 22 maissa.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: Kaifun - 23-03-2012, 10:32:16
Nua toiveet erilaisista soitinäänistä kyllä toteutuu äänellisesti ihan haitariporukoitten sisälläkin. Digi-Rolluva vaan kehään, nin soitot monipualistuu.
Otsikko: Vs: Harmonikkaristeily 2012
Kirjoitti: risto - 30-03-2012, 23:39:22
Lainaus käyttäjältä: ftamt - 03-03-2012, 10:14:18
Niin se vaan on, että se mikä on hyvää, niin se pysyy ohjelmistossa vaikka satoja vuosia. Esimerkkinä klassinen ja kansanmusiikki. Ei pidä hylätä vanhaa, mutta kaikki uusi on myös kokeilemisen arvoista. Vuosikymmenet näyttävät, ovatko uudet kappaleet tähdenlentoja vai tulevia klassikkoja. Joka ymmärtää perinteen merkityksen, niin sen tietoisuuden pohjalta voi luoda uutta. Monenlaisia asioita on kokeilu, mutta yleisö lopulta määrää, mitä soitetaan.
Soittajalle tulee ammatin vaihto, jos hän soittaa pelkästään itselleen. Siis vanhaa ja uutta sopivassa suhteessa rinnakkain, niin hyvin menee. Yleisöä pitää kuunnella herkällä korvalla,
sillä sehän on muusikon palkanmaksaja, sillä soittajalle ei ole vielä keksitty tukiaisia.
Toivo

Filosofiaa, eikä ihan pielessä :)