Suomen Harmonikkaliitto

Fortuna Stradella

Aloittaja ftamt, 09-12-2017, 10:48:09

« edellinen - seuraava »

ftamt

Sain eilen vanhan harmonikkani takaisin, jonka vaihdoin noin 30 vuotta sitten rappukahvaiseen Kouvolan peliin. Silloin ei ollut riittävästi käteistä, joten oli pakko luopua tästä ja jota olen monesti katunut. Yllättäen tuli mahdollisuus hankkia se takaisin, sillä tämä on todella harvinainen peli. Kuoriltaan loistokunnossa, mutta osittaisen nahkojen vaihdon ja virityksen tämä nyt tarvitsee. Fortuna on Lasse Pihlajamaan tavoin suomalainen harmonikkamerkki, jota valmistettiin tilauksesta Italiassa. Tilaajan nimikirjaimet SK tarkoittavat Helsingissä toiminutta Soitinkauppa Kuranttia, joka tilasi Dallapén tehtaalta näitä Fortuna harmonikkoja 1920-luvun lopulla mustalla ja valkoisella värillä.
Syynä oli varmaankin se, että Fazerin Musiikkikaupalla oli ollut jo pitkään Dallapén edustus Suomessa.
Joka tapauksessa Fortuna on jopa parempi harmonikka, kuin samoihin aikoihin valmistettu normaali Dallapé. Fortunassa on Dallapésta poiketen isommat tasakahvanäppäimet, jotka helpottavat huomattavasti soittamista. Myös hankala leukakoplari on vaihdettu helpommin käytettävään liukurekisteriin. Fortunani on 47 cm korkea, 20 paksu ja 3-äänikertainen. Mikä hienointa, niin kaikki näppäimet ovat soivia ääniä, eli ääniala on 5 oktaavia. Soitinkauppa Kurant toi näitä soittimia vain lyhyen aikaa Suomeen, joten ne ovat todella harvinaisia. Tämä on ainoa, jonka olen koskaan omin silmin nähnyt. Dallapé-orkesterin vakavimmalla kilpailijalla Amarillo-orkesterilla oli käytössä Fortuna harmonikkoja ja niiden heleää soundia voi kuunnella YouTubessa Amarillon 1931-1932 levytyksissä. Jos tällainen soitin tulee hyväkuntoisena joskus vastaan edulliseen hintaan, niin älkää epäröikö ottaa sitä kokoelmanne helmeksi.
Toivo

Harrastelija

Komea peli ja hyvässä kunnossa, onnittelut takaisin saamisesta! Minulla on kaksi saman ikäluokan Dallape harmonikkaa, toinen 1920 luvulta, juurikin noilla Fortunaa pienemmillä keskeltä ruuvatuilla näppäimillä. Ja toinen kuusirivinen melodiabasso 1910 luvulta, vielä pienemmillä diskanttinäppäimillä
"jos se ei ole rikki, täytyy tutkia miksi se toimii"

olli

Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Lainaus käyttäjältä: pietrodeiro - 12-12-2017, 11:35:14
Aikoinaan tuli työmatkojen kylkiäisinä tuotua maailmalta kymmenittäin (ainakin silloin kun olin autolla liikkeessä mm Italiasta, Saksasta, Tanskasta, Ruotsista jne) tuollaisia erikoisempia vehkeitä joita vein sitten mm Televisioavun Villelle (ja myös muille kiinnostuneille) myyntiin tai vaihtoon.

Kun Ville sitten pisti pillit pussiin, niin ostin vielä kuormallisen kaikenlaista haitarirompetta hänen jäämistövarastoistaan. Suurimman osan noista olen kyllä jo myynyt, mutta joitain tuollaisia 1920 -30 luvun erikoisempia (Stradella, Dallape, Marconi, Royal Standard, Hohner, Italica, Soprani yms.) voi olla vielä tuolla varastoissani jäljellä.

Innostuin tutkimaan noita 10 - 25 vuotta vanhojen kovalevyjen kuvatiedostoja (tosin nukahtaneet tietokoneet, vanhat käyttisversiot sekä erilaiset tiedostoformaatit aiheuttavat päänvaivaa), mutta mm oheisenlaisia kuvia sain kaiveltua esille. Joukossa oli myös Soitinkauppa Kurantin vehkeitä samoin kuin tuollainen 1920-luvun Paolo Rogledi (Vesterispeli jonka olen myynyt muistaakseni Ruotsiin) ja siinä taisi olla myös erikoisen hyvät messinkilaatoilla olevat kielet.

Komeita vehkeitä! Noin hyväkuorisista saisi tekijämies vielä kelpo soittimia.
Toivo

Johan

Onnittelut Toivolle soittimen takaisin saamisen johdosta!

Tulevaisuus näyttää onnistunko minä koskaan saamaan 1965 hukkaamaani Noblea takaisin hyllyyni.
Se nyt ei ole mikään -30 lukulainen, mutta tunnearvoa sillä olisi sillä se oli ensimmänen itse hankkimani harmonikka.

Johan

pianohessu

Raittiin Veikon takana viimeisessä kuvassa on mies jolla voisi hyvinkin olla soittajan taitoja :D