Suomen Harmonikkaliitto

Vanhan haitarin vaihtajaliuskat

Aloittaja Tommi87, 21-11-2017, 11:33:43

« edellinen - seuraava »

Tommi87

Hei minulla on vanha Elomaan haitari jossa on kahdeksan vaihtajalistaa kielipenkeissä. Osa listoista liukuu todella tahmeasti. Tarkemmin listoja katsellessa huomasin että osa niistä on joskus vääntynyt aika paljonkin ja niitä on vaikea saada täysin suoraksi. Onko tähän mitään konstia saada koplareita toimimaan?

pietrodeiro

Hommaa ensin sopivan paksuinen (tarpeeksi jäykkä) ja kokoinen vanerilevy /lastulevy sekä hyvä kädessä pidettävä tukeva hiekkapaperipidike ja siihen sopivalla raekoolla olevaa hiekkapaperia.

Sitten otat liuskat pois yksitellen (etteivät sekoa) ja alat hiomaan liuskaa tukevaa alustaa vasten hitaasti itsestä poispäin ja HUOM! AINA VAIN YHTEEN SUUNTAAN! Ei hiota siis koskaan edestakaisin koska silloin on vaara että liuska menee entistä enemmän solmuun. Mikäli liuskat ovat ennestään ihan kupruilla niin voi olla että joutuu tilanteen mukaan myös hiukan käyttämään vasaraa ja sopivaa tallaa että saa pahimmat kuprut ensin hiukan tasoitettua.

Se kuinka hyvä lopputulos tulee, niin riippuu paljon kärsivällisyydestäsi sekä hiukan myös liuskan materiaalista. Messinkiset ja sinkkiset ovat helpommin työstettäviä (ja mikäli sattuvat menemään poikki niin myös tinattavissa) kun taas alumiiniset menevät helpommin poikki ja ovat muutenkin hankalampia korjata.

Harrastelija

Komppaan pietroa, erityisen tärkeää on juuri tuo, että pitää vain toisesta päästä kiinni ja hioo poispäin. Jos esim 320 paperi aluksi ja seuraavana 400 tälläkin saa jo hyväksi mutta voi vielä kiillottaa 600. liian karkealla ei kannata lähteä raapimaan, monesti pienempikin kiilloitus ja hapettumien poisto riittää saamaan listat liukuviksi. Itse olen kiillottanut toimivatkin listat vähintään 0000 teräsvillalla, kummasti kevenee koplarien toiminta.
"jos se ei ole rikki, täytyy tutkia miksi se toimii"

Tommi87

Kiitos näistä vinkeistä. Voi olla että tulee pitkä viikonloppu. Muutenhan listoissa ei ole mitään vikaa mutta ne taitekohdat joista listat ovat joskus taittunueet ovat pirullisia. Täytyy kielipenkki kerrallaan niitä värkätä.
Se on muuten ollut melkein enemmän sääntö kuin poikkeus että koplarit eivät vaihda aivan loppuun edes hiomisien jälkee.

ftamt

Vaihtajakoneiston listoja liikuttavat vivut ovat saattaneet vääntyä, kun jäykkiä listoja on yritetty koplata. Joskus kielipenkit ovat päistä väljiä, eivätkä ole kohdallaan. Kannattaa ottaa häkki päältä pois ja ottaa matalimmasta päästä ylä- ja alarivin ensimmäiset läpät irti, niin pääsee näkemään, että onko kielipenkkien reiät kohdallaan ja miten vaihtajalistat toimii. Sen jälkeen voi varovasti ´säätää
listoja liikuttavia vipuja. En muista miten Elomaassa ne on juotettu tai hitsattu akseleihin. Varovainen
pitää olla, että juotos ei petä.
Toivo

pietrodeiro

Voi olla myös että edellinen korjaaja/omistaja on sekoittanut liuskat keskenään ja ne eivät toimi niin kuin pitäisi. Asia selviää kyllä edellä mainitulla rekisterikoneiston testauksella.

Viljo

Joskus kannattaa vaan laittaa osa pois ja tilata uusi vastaava hyvästä metallipajasta. Jos listat ovat taipuneet pahasti ja oikomista pitää tehdä, ei metalli välttämättä kestä työstöä. Kannattaa myös tarkistaa mikä on ongelman syy. Aina se ei ole listassa vaan voi olla esimerkiksi kielipenkissä. Listan urassa voi olla likaa samalla tavalla kuin itse listassa. Se kannattaa myös putsata kevyesti hiomalla. Joskus puolestaan koko kielipenkki on niin pahasti taipunut, että mikään hiominen ei auta.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Tommi87

tuotakin olen miettinyt että tilaisi pajalta uudet. AutoCAD:illahan saisi tehtyä millin tarkat listat josta heidän olisi helppo tehdä listat. Tuota likaakin olen miettinyt, että se voisi johtua siitä. Muutamat luiskat ovat säilyneet taipumattomina ja täysin ehjinä. Ne liukuvat kaikissa kielipenkeissä moitteettomasti.

Asiasta kukkaruukkuun. Aika ovelasti Sameli osannut ottaa huomioon sen, että diskantti puolelle syntyy välystä ajan saatossa. Läppien nostimissa olevat koukut ovat jotain pehmeämpää ja taipuisampaa metallia joita pystyy taivuttamaan tarpeen mukaan.

mahu

#8
Jollain sahanterällä kuten rautasahan saa varovasti putsattua liuskojen kolot kielipenkistä, myös jos niihin on kertynyt pölyä tai muuta. Joskus mehiläisvahaaki on voinut päästä rakoon ja sen putsaaminen on sieltä hankalaa.

mahu

Mikä Peli on kyseessä? Onko kuvaa tai sarjanumeroa?

Tommi87

Haitari ei nyt ole käsilläni mutta valmistusnumero oli jotakin 550 luokkaa.