Hanureiden kielet

[Periskooppi]

Jos harmonikasta tulee helposti ääni, kun painaa kämmenellä useita koskettimia diskantista ja/tai bassopuolesta alas, kun samanaikaisesti sulkee paljetta, on soittimen kielet säädetty syttymään herkästi. Tuollainen säätö saattaa joissakin tapauksissa tarkoittaa myös sitä, että kielet menevät tukkoon kovalla paineella soitettaessa - ei aina.

Hyvälaatuiset kielet syttyvät herkästi, niillä on laaja dynaaminen soittoa lue (= pop - fff) eivätkä ne mene helposti tukkoon kovalla paineella soitettaessa.

Huonolaatuista kielet sekä kielet, joiden syttymisherkkyys on jostain syystä säädetty korkeaksi, eivät niin helposti päästä ääntä, kun useampia koskettimia painettaessa sulkee paljetta. Heikko syttyminen ei siis automaattisesti tarkoita heikkolaatuista kieltä. Kielen "aukeama" (onkohan virallisesti oikea termi?) on vain syystä tai toisesta jäänyt/jätetty suureksi.

Jos itse haluan sulkea palkeen äänettömästi ja nopeasti, painan useita koskettimia alas sekä diskantista että bassosta (etenkin useita perusbassonäppäimiä sointubassojen kera) ja vielä ilmanapinkin. Tällöin saadaan mahdollisimman monta luukkua auki yhtaikaa, yksittäisestä luukusta virtaava ilmamäärä on suhteessa vähäisin eikä ääniä kuulu kovinkaan helposti. Jos vielä suuret äänikerrat on auki, niin tilanne vielä paranee.

[maestro]

Noin luulinkin olevan. Omaa cassottoa olen kyllä vetänyt monesti ISOLLA volyymillä,eikä soiminen muutu,soi hiljaa ja kovaa.. Kovaa soittamalla herättelin isäni toisen kultahäkki maestron,3 tunnin jälkeen alkoi soimaan paremmin. Sen voi kuunnella juutuupin puolelta,soitin sillä "muistojen harmonikan". Sitä ennen oli todella tukkoinen,eikä mikään ääni soinut. Oli vain epämääräinen tunkkainen ääni..

[ftamt]

Kiitos tiedoista! En ole itse tainnut kurkistaa tuon aikakauden 5-riviseen sisälle, joten vahan käyttäminen kuulosta modernista, kun sitä vertaa saman aikakauden vähärivisten kielikiinnitystapaan, joka ainakin omissa peleissä on on alunperin ollut naulaaminen nahan päälle. Samaten 1920- ja 1930-luvun vähärivisieni kielilaaamateriaali on ollut sinkki, mutta niin se varmaankin on, että hienoimpiin 5-rivisiin onkin käytetty modernimpia uusia osia.

Kyllä 1920-luvulla vielä tunnetut italialaiset tehtaat naulasivat kielilaatat nahkojen päälle, mutta alkoivat jo 1930-luvun alussa käyttää vahaa kielien kiinnitykseen. Vaha vaikuttaa paljon sointiin. Aluksi tuore pehmeä vaha vaimentaa sointia. Kun vanha vaha kovettuu ajan kanssa ja kielet alkavat irrota penkistä, niin juuri silloin ja sitä ennen sointi olisi ollut parhaimmillaan. Kun puhdistan ja vahaan kielilaatat, niin annan vahauksen kuivua muutamia päiviä ennen virittämistä. Silloin viritys ei muutu niin paljon kuin tuoreeltaan, mutta oikein vanhoja kieliä ei saakaan yhdellä kerralla täydellisesti vireeseen, vaan ne on hyvä käydä uudestaan läpi 2-3 kertaa muutamien päivien aikana. Suomessa harmonikkatehtaat käyttivät alusta asti vahausta. Kurikkalaiset Elomaan veljekset aloittivat jo 1920-luvulla ja naulasivat kielilaattoja penkkeihin vielä 1930-luvun puolelle. Turkulaiset Välimäen veljekset kiinnittivät kielilaatat nahan tai pegamoidin päälle tyvestä naulalla ja päästä ruuvilla. He tekivät aina näin omiin haitareihin ja huoltoon tulleisiin muiden tehtaiden peleihin. He myös laittoivat kielipenkkeihin omat harmaat kielinahat, jotka olivatkin kielinahoista parhaimpia. Näistä tuntomerkeistä tunnistaa Välimäkeläisten työt, jos harmonikassaan tapaa normaalista poikkeavat oudon näköiset kielipenkit. Puhun nyt ennen 1950-lukua tehdyistä haitareista.
Toivo

[ftamt]

Jos harmonikasta tulee helposti ääni, kun painaa kämmenellä useita koskettimia diskantista ja/tai bassopuolesta alas, kun samanaikaisesti sulkee paljetta, on soittimen kielet säädetty syttymään herkästi. Tuollainen säätö saattaa joissakin tapauksissa tarkoittaa myös sitä, että kielet menevät tukkoon kovalla paineella soitettaessa - ei aina.

Hyvälaatuiset kielet syttyvät herkästi, niillä on laaja dynaaminen soittoa lue (= pop - fff) eivätkä ne mene helposti tukkoon kovalla paineella soitettaessa.

Huonolaatuista kielet sekä kielet, joiden syttymisherkkyys on jostain syystä säädetty korkeaksi, eivät niin helposti päästä ääntä, kun useampia koskettimia painettaessa sulkee paljetta. Heikko syttyminen ei siis automaattisesti tarkoita heikkolaatuista kieltä. Kielen "aukeama" (onkohan virallisesti oikea termi?) on vain syystä tai toisesta jäänyt/jätetty suureksi.

Jos itse haluan sulkea palkeen äänettömästi ja nopeasti, painan useita koskettimia alas sekä diskantista että bassosta (etenkin useita perusbassonäppäimiä sointubassojen kera) ja vielä ilmanapinkin. Tällöin saadaan mahdollisimman monta luukkua auki yhtaikaa, yksittäisestä luukusta virtaava ilmamäärä on suhteessa vähäisin eikä ääniä kuulu kovinkaan helposti. Jos vielä suuret äänikerrat on auki, niin tilanne vielä paranee.

Kaikissa vanhemmissa kotimaisissa peleissä ei aina tuota ilmanappia ollutkaan. Olen nähnyt monia sellaisia, etenkin Viipurissa tehtyjä. Itsellänikin on yksi ilmanapiton Kukkamalli, enkä sen puuttumista ole koskaan haittana pitänyt.
Toivo

[Teme]

Nuo vanhat 1930-40 luvun italialaiset kovalaattakielet erottaa pienestä kielen kannasta ja tasapäisestä niitistä. Kielilaatat ovat selvästi harmaampia kuin tavalliset alumiinilaatat. Basson isoimpien kielilaattojen kieliaukkojen reunoista näkee, että ne on valamalla tehty. Pehmeämmät laatat stanssattiin, joten niiden kieliaukoissa ei näy valujälkiä. Kun heität pöydälle vaikkapa normaalilla alumiinilaatalla olevan kielilaatan ja vanhan kovalaatan, niin kovempi laatta kilahtaa kirkkaammin. Vertailun voi tehdä myös veistämällä pienen lastun laatan reunasta.
Toivo

Palatakseni vielä tähän aiheeseen, mistä helpoiten tunnistaa onko kielilaatta kovalaatta vai ei? Jos kieltä ei ole huonon vahauksen tai muun syyn takia tarvetta irrottaa että sitä voisi pöydälle tiputella tai kokeilla vuolla, voiko pelkän ulkonäön perusteella tunnistaa mikä laatta on kyseessä. Toivon kirjoituksessa tuli esille että vanhoissa italialaisissa kielissä kovalaatat ovat harmaampia ja laatan voi tunnistaa myös jos näkyy valujälkiä. Päteekö nämä aina, myös uudemmissa, esim. 60-80 lukujen Kouvolalaisissa tai miksei myös muun merkkisissä soittimissa? Onko jotain muita yksityiskohtia tai tunnusmerkkejä mikä erottaa kovalaatan pehmeämmästä laatasta. Joku sanoi että kovalaattaan ei jää naarmuja, mutta en vielä semmoiseen alumiinilaattaan ole törmännyt johon ei naarmuja jäisi.

[ftamt]

Näistä uudemmista ei ole kokemuksia, mutta joku täällä tämänkin voi tietää.
Toivo