sekoavat sormet

[htoyryla]

Vuosien varrella näppäimistö tulee kyllä tutuksi ja jonkunlainen vaistokin kehittyy seuraavaan
oikeaan ääneen siirryttäessä. Kun sävelmä on tuttu, niin voit soittaa sitä vaikka säkkipimeässä, kuten sokea soittaja. Tätäkin on kokeiltu ja hyvin se onnistuu.
Toivo

Uskon kyllä tämän. Kyllähän itsellänikin on tuosta kokemuksia, eikä vain haitarilla. Kitaran kaulalta taidan kuitenkin löytää seuraavan äänen luotettavammin.

Itsellä on jokunen kappale jotka menevät viisirivisellä tuosta vain. Enemmistö on sitten semmoisia mitä täytyy muutama kerta aina harjoitella tauon jälkeen.

Haitarin kanssa tässä vain tuntui, että kehitys alkoi mennä takapakkia. No, siihen on varmaan monta syytä, vähäinen kokemus, eri soitinten soittaminen, erilaisten haitarienkin soittaminen, stressiä, ja tuo huono asento nyt sitten vielä. Kun kiinnitin huomiota soittoasentoon, niin helpottui huomattavasti.    

Sitten on vielä se, etten oikeastaan ole tässä hakemassa sitä että tietyt tutut kappaleet menisivät aina luotettavasti, vaan enemmänkin sitä että tietyt intervallit menisivät kohtuullisen luotettavasti. Sillä on merkitystä kun harjoittelee uutta kappaletta.

[htoyryla]

Pitipäs kokeilla tuota sokkona soittamista.

http://www.youtube.com/watch?v=rmcvJleVSjE

Siitä huolimatta etten muutenkaan katsele näppäimiä soittaessa, tämä tilanne jotenkin häiritsi soittamista ja siihen piti totutella. Mutta mielenkiintoinen ajatus, voisi kokeilla alkaa harjoitella tuo side silmillä.

Tämä on muuten semmoinen kappale jonka olen neljä vuotta sitten opetellut nuoteista, mutten ole sen jälkeen niitä nuotteja katsonut.

[mlut]

Minusta htoyryla kuvaa asiaan erinomaisesti. Voisikohan sen jakaa kahteen osaan.
1. Soittajaa kontrolloi soittamistaan ja tietää tarkalleen 'missä mennään', mutta sormet eksyvätkin väärälle nappulalle.
2. Soitettava kappale on hyvin sormimuistissa, mutta pienen paineen alla tai vaikkapa yksinäänkin soittaessa esittää itselleen kysymyksen 'missäs mä oikeen olen ja mitäs mä oikeen olen tekemässä' tulee tiplu, koska soittamisen sisäistäminen on puutteellista.

Itselleni kumpikin on tuttua, mutta enemmän teettää työtä edistyminen kontrolloidussa soittamisessa. Siinä kyllä on avuksi 'munkkilatinan' osaaminen. Sävellajit,soinnut,intervallit yms..

[htoyryla]

Minusta htoyryla kuvaa asiaan erinomaisesti. Voisikohan sen jakaa kahteen osaan.
1. Soittajaa kontrolloi soittamistaan ja tietää tarkalleen 'missä mennään', mutta sormet eksyvätkin väärälle nappulalle.
2. Soitettava kappale on hyvin sormimuistissa, mutta pienen paineen alla tai vaikkapa yksinäänkin soittaessa esittää itselleen kysymyksen 'missäs mä oikeen olen ja mitäs mä oikeen olen tekemässä' tulee tiplu, koska soittamisen sisäistäminen on puutteellista.

Itselleni kumpikin on tuttua, mutta enemmän teettää työtä edistyminen kontrolloidussa soittamisessa. Siinä kyllä on avuksi 'munkkilatinan' osaaminen. Sävellajit,soinnut,intervallit yms..

Näistä on kyllä enemmänkin vaihtoehtoja:

- Iskee vain hajamielisyys kesken soiton, samaan tapaan kuin laulun sanat voivat yhtäkkiä unohtua, tai ei saa jotain sanaa mieleensä, tai ei muista mitä olikaan aikeissa juuri tehdä tai mitä kaupasta piti tuoda. Toki tästä voi sanoa, että soittamisen sisäistäminen oli silloin puutteellista, mutta en tiedä onko se aina niin.

- Väärälle näppäimellä osumisen seuraukset vaihtelevat tilanteesta riippuen. Yksin soittaessa on ihan eri juttu kuin jos on antamassa tahtia toiselle soittajalle. Toisaalta kun yksin soittaessa ei tarvitse pysyä tahdissa, niin sitten ei siihen opikaan. Metronomi ei riitä, sen kanssa voi lipsahtaa isku tai useampi eikä tunnu missään. Nyt tein yhdestä kappaleesta harjoitustaustan jossa rummut, basso ja komppikitara. Ei siksi että ne kuuluisivat sovitukseen, vaan että on pakko pysyä mukana vaikka tekisi virheen.

[ftamt]

Olen huomannut senkin, että oma soitto menee toisina päivinä paremmin kuin toisina päivinä.
Syytä en tiedä, vaikka mieliala on yhtä hyvä, mutta jostakin syystä sormet eivät pelaa yhtä hyvin.Myös oman soiton tallentaminen tuo sellaisen paineen, että soitto ei suju yhtä hyvin kuin ilman mikrofonia. Se on se paljon puhuttu mikrofonikammo. Sekin johtuu siitä, että ei ole tullut harjoiteltua kappaletta viimeisen päälle. Kai sitä sitten on mielialasoittaja, johon
vaikuttavat monet häiriötekijät.
Toivo

[olli]

Mielialasta on soitto paljolti kiinni   Isäni (kohta 95v) sanoi, ettei ole aina "ansatsia" soittoon.  Tällä hän tarkoitti sitä fiilinkiä.  Termi viitannee puhallinsoittoon, mutta jostain syystä isäni oli omaksunut tämän sanonnan.

[poikkikulma]

Tuossa Olli on kyllä oikeassa olen täysin samaa mieltä , mieliala vaikuttaa soittoon hyvin paljon sen suorastaan tuntee kun ottaa Harmonikan syliin jo ennekuin edes on soittanut mitään että nyt ei ole sellainen mieliala että soitto sujuisi , olen sen itse huomannut monesti ja tottunutkin siihen ei sitä osaa selittää jotenkin se tunne on sellainen , joskus olen "väkisellä " soittanut vaan mutta kun se fiilis puuttu niin se "maistuu  puulta" eikä edes kuulosta mukavalta . Tuo tunne kun on päällä on parempi laittaa peli samantien laukkuun takasi . Jotkut vanhat sanoi tuota olotilaa että korvat on"lummeeessa" eli se musikki ei jotenkin tsemppaa fiilis puuttu . Sitten taas kun se fiilis on päällä niin antaa mennä melkein mitä vaan niin sujuu .  Poikkikulma

[htoyryla]

Kyllä nämä soittofiiliksen vaihtelut on ihan tuttu kuvio, kymmenien vuosien ajalta ja monen eri soittimen kanssa.

Mikrofonin/videokameran käyttö tuo kanssa painetta, mutta olen toisaalta miettinyt että harjoittelussakin pitää välillä ollakin lisäpainetta, sitä ajatellen että menisi sitten tarvittaessa ihmisten kuullenkin.

Sitten taas kun mä äänitän kappaleita moniraitaäänityksinä, siinä ei ole samaa painetta. Kappaleen, siis kunkin soittimen osuuden, voi soittaa tarpeeksi monta kertaa, se yleensä siinä paranee, ja valita parhaat palat sieltä. Tämä siis koskee sovituksia, missä soi useita eri soittimia, eikä kaikki välttämättä koko aikaakaan.

Tämä pohteeni sekoavista sormista taisi lähteä tässä siitä, kun yhden kaverin kanssa piti harjoitella, ja tuntui että tämän täytyy nyt mennä, kun ei tätä keritä niin paljon harjoitella. Ja sitten ei oikein mikään tahtonut sujua.

Tänä iltana soitto sujui aika hyvin omasta mielestä. Aloin miettiä sitäkin, että olen soittanut haitaria sen verran vähän, että eipä oikeastaan mitään kappaleita ole lihasmuistissa. Sitä soittaa kappaleen muutaman kerran kunnes se alkaa mennä jotenkin. Seuraava kerta on joskus, silloin taas pitää soittaa muutama että se alkaa mennä. Harmittaa kun ottaa uuden kappaleen eikä se heti mene. Mutta kun alan katsoa asiaa tarkemmin, niin vaikka nuotit menee helpon näköisesti, niin ei ne sormien kuviot niin selvät ja tutut ole. Kaipa se on vain soiteltava sävelmiä jotka antavat sormille uudenlaisia haasteita, niin siitä sormet saavat lisäoppia.

[eikkajuhani]

Tuossa Olli on kyllä oikeassa olen täysin samaa mieltä , mieliala vaikuttaa soittoon hyvin paljon sen suorastaan tuntee kun ottaa Harmonikan syliin jo ennekuin edes on soittanut mitään että nyt ei ole sellainen mieliala että soitto sujuisi , olen sen itse huomannut monesti ja tottunutkin siihen ei sitä osaa selittää jotenkin se tunne on sellainen , joskus olen "väkisellä " soittanut vaan mutta kun se fiilis puuttu niin se "maistuu  puulta" eikä edes.....  Poikkikulma

Tämä mieliala taitaakin olla monelle tuttu juttu, kun ei lähde niin ei lähde
vaikka miten yrittäis.
Toinen mielestäni vakavampi mielialatila on läheisen menettäminen. Tästä on itselläni omakohtaista kokemusta, tyttäreni menehtyi, noin kahdeksan vuotta takaperin ja vasta viime syksynä alkoi tuntua siltä, että vois ottaa hanurin esiin - silleen vaivihkaa - ettei olis tehnyt jonkinlaista kunnianloukkausta. Ainakin tuntui siltä - ja ajoittain ehkä vähän vieläkin. eikkajuhani

[htoyryla]

Tuossa jo taisin sivutakin sitä tapausta että on uusi kappale soiton alla ja sen kanssa sormet sekoilevat. Huomasin että harjoittelu meni helpommaksi kun alussa yksinkertaistin soinnutusta sopivasti. Sitten kun se alkoi mennä, niin sitten enemmän soinnunvaihtoja mukaan. 

[olli]

On myös kappaleita ja kappaleita.  Jotkut onnistuvat "tuosta vain", sormet löytävät oikean osoitteen samantien.   Niitä on mukava soitella vaihteeksi.  Ohjaajani ehdottaa yleensä "vaikeita", joissa on haastetta.   Näin motivaatio säilyy ja oppii lisää   Soittelen siis vaihtelevasti "helppoja" ja vähän vaikeampiakin.

[htoyryla]

On myös kappaleita ja kappaleita.  Jotkut onnistuvat "tuosta vain", sormet löytävät oikean osoitteen samantien.  Niitä on mukava soitella vaihteeksi.  Ohjaajani ehdottaa yleensä "vaikeita", joissa on haastetta.  Näin motivaatio säilyy ja oppii lisää  Soittelen siis vaihtelevasti "helppoja" ja vähän vaikeampiakin.

Varmaan on ihan oikeasti vaikeita kappaleita.

Minä luulen että itse tuossa tarkoitin kuitenkin kappaleita, jotka voivat sinänsä olla helppoja, mutta niissä on esimerkiksi sävelkulkuja joista seuraa sormille uusia ja outoja liikesarjoja. Sitten kun ne saa menemään, niin sormet ovat oppineet taas jotakin uutta.

Nuo kappaleet ei siis välttämättä ole vaikeita jollekin toiselle, jolla on sormissaan valmiudet niihin.

Ja ne kappaleet jotka menevät tuosta vain, menevät hyvin siksi kun niissä on vain sormille tuttuja kuvioita ja reittejä.  

PS. Minä kun vaikka soittelen läpi kultaista laulukirjaa, niin ei siellä oikeasti vaikeita kappaleita olekaan. Vastaan tulevat vaikeudet johtuvat vain siitä että sävelkulut eivät ole tuttuja sormille, ja sointuvaihdoksetkin vaikuttavat asiaan.

[poikkikulma]

Muistan vielä hyvin kun itse aikoinani nuorena opettelin keksin jokaiselle kappaleelle oman ratansa sielä näppäimistössä , sormituksista en silloin vielä tiennyt mitään , sitten yritettiin kun se kerho aloitti toimintansa niin opetella niitä sormituksia ja sehän ei sitten onnistunu kovin helposti piti katsoa koko ajan samalla kun soitti että ne sormet pysyy järjestyksessä heh . Nyt vanhana se on taas sillai sitten että jos sinne katsoo niin heti menee pasmat sekasi ei tule mitään en osaa enää soittaa kunnolla jos katson samalla sormiani ja yritän eteenpäin mennä näön avulla en tiedä mikä siinä on mutta sei tahdo onnistua enää millään , paras näppituntumalla soittaa ja kyllähän sen kuulee äänessä kun se menee vikaan. Kyllähän niitä vaikeitakin kappaleita on tietysti mutta jos tarpeeksi niitä tahkoaa uudestaan niin kyllä se viimein sitten yleensä löytyy ja jää muistiin taidoistahan se on kiinni ja omasta tahdostakin  Pitää osata ulkoakin soittaa ja oppiakin soittamaan ulkoa ettei aina tarvi olla paperi nenän edessä ja kappaleetkin jää paremmin muistiin kun opettelee ne niin ettei tarvi paperista katsoa.
Ihmettelen noita mestareitakin kun ne pystyy soittamaan ulkomuistista melkein mitä vaan ja ne kappaleet ei kyllä ole helppoja , sellaisiakin sitten taas on jotka ei ilman nuottia osaa soittaa juuri mitään elikkä heillä on huono kappalemuisti . No tämä on vaan harrastus ei tässä mitään virtuoosia yritetäkään olla omista kokemuksistani vaan kerron , Nuoria oli mahtava katsella ja kuunnella viimeksi sielä Ruosniemen tapahtumassa sellanen 12 ikäinen poika en muista nimeä otti siitä tasakahva Cooperativan noin vaan syliinsä ja toinen 14 ikänen minun poikkikulma viipurilaisen ja sanoin että soittakaapas Sirkkojen Tanssi niin nämähän päästeli sen tuosta vaan ja toinen vielä tasakahvalla , vaan sehän ei tahtia haitannut sitten soittivat vielä Säkkijärven polkkaa ja sekin tuli yhtä hienosti en ole itse tasakahvalla soittanut koskaan kokeillut olen mutta en osannut oli sen verran outo ,vaikka se järjestelmä on sama kuin rappukahvaisessakin niin se on kumminkin sen verran outo ettei se omille näpeille heti sovi kyllä kai silläkin oppisi kun olis millä opetella pitää sekin vielä jossain vaiheessa kokeilla . Poikkikulma

[htoyryla]

Olen nyt kokeilemassa semmoista, että keskityn yhteen sävellajiin jonkin aikaa. Olen nyt muutaman päivän soittanut pelkästään a-mollissa. Että jos sillä konstilla kuviot, liikeradat ja etäisyydet jäisivät paremmin sormimuistiin. Ainakin tuntuisi että nyt sekoamiset ovat vähentyneet. Korvakin kuulee nyt selvästi missä mennään ja se osaltaan vielä tukee näppäimistöllä suunnistamista.

Mutta kyllä tuo silti mietityttää, että pitäisikö teetättää noihin c:hen ja f:ään ne merkinnät. Kun ei se niiden puuttuminen ainakaan helpota tätä hommaa.

[htoyryla]

Sitäkin mietin, että tuntuisi että isommalla haitarilla (Juniorfisa) sekoamista on vähemmän. Siinä on toki ne c ja f merkitty, mutta onko tässä vain siitä kysymys. Isompana ja painavampana tuo Juniorfisa pysyy soitettaessa tukevasti paikoillaan. Näppäimet ja/tai niiden välit on hieman isommat.

Sitä en kuitenkaan usko, että kysymys olisi siitä että sormet on tottuneet tuon Juniorfisan näppäimiin ja siksi pienemmällä haitarilla tahtovat osua liian kauas (vaikka sitä juuri tapahtuu). Sen verran vähän olen soittanut isoa haitaria ja sen verran paljon tuota Introa. En voi uskoa että isompi näppäinväli olisi mulla lihasmuistissa.

Se voi kyllä olla, että tuon Intron näppäimistö on vähän turhan pieni aikuisen sormille silloin kun tarvitaan kolmekin sormea vierekkäisille näppäimille. Mutta kun se ongelma onkin vasta sitten kun hypätään kvintin päähän tai kauemmas. Tasaisesti etenevissä sävelkuluissa on harvoin mitään ongelmaa.

Kunhan nyt höpisen näitä juttuja, mietiskelen itsekseni.

[oki]

Sitäkin mietin, että tuntuisi että isommalla haitarilla (Juniorfisa) sekoamista on vähemmän. Siinä on toki ne c ja f merkitty, mutta onko tässä vain siitä kysymys. Isompana ja painavampana tuo Juniorfisa pysyy soitettaessa tukevasti paikoillaan. Näppäimet ja/tai niiden välit on hieman isommat.

Sitä en kuitenkaan usko, että kysymys olisi siitä että sormet on tottuneet tuon Juniorfisan näppäimiin ja siksi pienemmällä haitarilla tahtovat osua liian kauas (vaikka sitä juuri tapahtuu). Sen verran vähän olen soittanut isoa haitaria ja sen verran paljon tuota Introa. En voi uskoa että isompi näppäinväli olisi mulla lihasmuistissa.

Se voi kyllä olla, että tuon Intron näppäimistö on vähän turhan pieni aikuisen sormille silloin kun tarvitaan kolmekin sormea vierekkäisille näppäimille. Mutta kun se ongelma onkin vasta sitten kun hypätään kvintin päähän tai kauemmas. Tasaisesti etenevissä sävelkuluissa on harvoin mitään ongelmaa.

Kunhan nyt höpisen näitä juttuja, mietiskelen itsekseni.

Moi
Kyllä siinä kuitenkin on loppupeleissä kiinni tuosta sormi kontrollista.Jjos soitat jonkun tutun kappaleen lihan  hitaasti, niin eri soittimilla ei ole suurtakaan väliä. Mutta jos soitat kappaleen joka ei ole täysin hallinnassa sillä soittimella joka on pääasiallisesti käytössä niin ei se kyllä onnistu virheettä.
Oli varmaan tarpeeksi epäselvästi selitetty. 

[eikkajuhani]

   Huomenta !
 Täytynee taas omaa tuntumaa retostella tähän aiheeseen ! Tuosta ennenkin mainitusta Kultaisesta laulukirjasta olen kokeillut moniaitakin kappaleita, ymmärtääkseni nuo nuotit siinä on
lähinnä kitaralle - korjatkaa jos olen väärässä - ja sinänsä helpohkon oloisia. Mutta sitten jos ottaa saman kappaleen sointujen kanssa, eri nuoteista käsittelyyn, kaikkine monimutkaisine sointuineen onkin ekaluokkalainen jo sormituksen kanssa ongelmissa. Soinnut vaihtuu perättäisinä tosi (koukeroisesti) ja nopeasti, kieli keskeelä suuta saa olla hakemassa sormia eri soinnuille, haparointiahan siitä tulee. Taitureita kuunnellessa täytyykin ihmetellä miten on mahdollista, esim. noita perättäisiä kolmi - jopa nelisointuja saada soljumaan niin nopeasti ja jouhevasti. Valssin tempolla nuo ehkä vielä paremmin ymmärtää, mutta olisko otettava ihan pelkkää sointujen muodostamista harjoitteluun, siis sormitekniikkaa..lisää...ja vielä lisää, hyviä vinkkejäkin ottaisin vastaan...  

  eikkajuhani 

[pietrodeiro]

Noiden kokoomakirjojen soinnutus riippuu vähän siitä kuka (ketkä) ovat tehneet sovitukset kyseisiin kappaleisiin ja mille soittimille (eniten kaiketi koskettimille ja miksei kitarallekin). Sähkösoittimissa asia on sikäli helpompaa että ns. soinnutusautomatiikan avulla voidaan yhdellä tai kahdella sormella (yleensä vasemmalla kädellä) soittaa koko sointu jolloin sointujen vaihtaminen useasti vaikka joka tahdissa onnistuu helposti. Tarvitseeko näin tehdä riippuu paljon kappaleesta ja sen luonteesta sekä siitä miltä se kuulostaa. Kyllä pianolla ja harmonikallakin soitettaessa samassa tahdissa voi ottaa useamman soinnun, pitää vain treenata enemmän.

[htoyryla]

Moi
Kyllä siinä kuitenkin on loppupeleissä kiinni tuosta sormi kontrollista.Jjos soitat jonkun tutun kappaleen lihan  hitaasti, niin eri soittimilla ei ole suurtakaan väliä. Mutta jos soitat kappaleen joka ei ole täysin hallinnassa sillä soittimella joka on pääasiallisesti käytössä niin ei se kyllä onnistu virheettä.
Oli varmaan tarpeeksi epäselvästi selitetty. 

Kokeilin eilen sitäkin, että pudotin tempoa. Ei sillä ollut isoa vaikutusta.

Sinänsä soittelen helpohkoja kappaleita. Niitä kultaisen laulukirjan kappaleita. Diskantissa sitä melodiaa ja saatan välillä lisätä siihen jotakin. Mulla ei juurikaan taida olla kappaleita semmoisessa lihasmuistissa että ne tulevat aina oikein. Ehkä jotkut joita olen soittanut jo alusta asti.

Haitarin aloitin vasta yli viisikymppisenä. Muiden soittimien kanssa, varsinkaan kitaran ja pianon, ei ole tämmöistä ongelmaa. Sormet tietävät mistä mikäkin sävel löytyy.

Tässä taitaa olla nyt niin, että mun lähestymistapa haitariin on sen verran erilainen kuin yleensä, että voi varmaan sanoa että "siitä se johtuu". Mutta täytyy nyt katsoa, jos tämäkin tästä vielä selviää.

Nuo sekoamiset tulee vähän miten sattuu. Jos ei ole soittanut kappaletta paljon, niin pitää soitella se muutaman kerran ennenkuin se sujuu. Sitten sen jälkeen voi mennä hyvin, kunnes alkaa taas seota jossain kohtaa. Ja niissä potuttaa kun ne on sinänsä ihan yksinkertaisia juttuja. Samanlainen juttu kuin kerran suullisessa tentissä vastasin ikäänkuin automaattisesti, siis yhtään ajattelematta, ja väärin. Semmoinen virhe jota en olisi tehnyt jos olisin hetkenkään ajatellut –tai keskittynyt.

Voi olla sekin että mulla ei ole systematiikkaa sormituksissa. Pianon ja kitaran sormitukset on yksinkertaisempia.

Tällä minun systeemillä pystyn soittelemaan kyllä haitaria kun kehittelen ja äänittelen omia piisejä. Jos menee pieleen voi ottaa uusiksi. Mutta jos meinaisin vähän enemmän esiintyäkin, niin olisi toivottavaa että kappaleissa ei kauheasti sekoaisi.   

[htoyryla]

Noiden kokoomakirjojen soinnutus riippuu vähän siitä kuka (ketkä) ovat tehneet sovitukset kyseisiin kappaleisiin ja mille soittimille (eniten kaiketi koskettimille ja miksei kitarallekin). Sähkösoittimissa asia on sikäli helpompaa että ns. soinnutusautomatiikan avulla voidaan yhdellä tai kahdella sormella (yleensä vasemmalla kädellä) soittaa koko sointu jolloin sointujen vaihtaminen useasti vaikka joka tahdissa onnistuu helposti. Tarvitseeko näin tehdä riippuu paljon kappaleesta ja sen luonteesta sekä siitä miltä se kuulostaa. Kyllä pianolla ja harmonikallakin soitettaessa samassa tahdissa voi ottaa useamman soinnun, pitää vain treenata enemmän.

Kultaisessa Laulukirjassa on laulumelodia ja sointumerkit. Sointu vaihtuu välillä parikin kertaa tahdissa. Soinnut ovat yleensä peruskauraa: duuria, mollia ja seiskaa. Joskus jotakin muutakin niinkuin nyt osui kohdalle Dm6, jossa minusta se kutonen ei ole kovin oleellinen, kun se sävel tulee melodiassakin.

Mä soittelin 80-luvulla semmoisella yhden/kahden sormen soinnutusautomatiikalla. Kun soittimen vaihdon jälkeen ei ollutkaan automatiikkaa, siirryin sitten soittamaan ne soinnut vasemman käden sormilla. En soittanut niitä valmiista sovituksesta, vaan katsoin sointumerkit ja soitin ne soinnut sellaisina käännöksinä ettei tarvinnut sormia siirtää, jos mahdollista. Sillä tavalla tuli yleensä sujuvan kuuloista. Soinnusta toiseen mentiin ilman hyppäyksiä.