28-10-2020, 11:32:24

Uutiset:

17.5.2020 - Vapaalehdykän galleria ja foorumi toimivat nyt kunnolla. Liitteiden lähettäminen ja yläpalkin valikot toimivat


Suomen Harmonikkaliitto

Bel Canto harmonikka

Aloittaja Johan, 13-06-2010, 16:03:39

« edellinen - seuraava »

Johan

Liitteenä kuva eräästä viimesimmästä hankinnastani, pikkuisesta Bel Canto harmonikasta.

Olen koittanut etsiskellä jotakin tietoa merkistä, mutta ainoa löytöni on galleriasta Kaksiriviset harmonikat/ 2-riviset/ Sekalaiset valikko 2, jossa on musta Bel Canto merkkinen kaksirivinen peli.

Olen mielessäni haarukoinut oman pelini ikää ja valmistajaa ja päätynyt pelin muotoilun sekä rakenneratkaisujen perusteella siihen, että se on kotoisin jostakinpäin Saksaa
ja ajoittuu johonkin -30 luvun puolelle, mutta varmaa tietoa minulla ei ole.

Peli on kaksiäänikertainen ja siinä on sinkkiset kielilaatat, paljenahat ovat paperinohuet ja purppuran punaiset ja väri on hieman levinnyt palkeeseen, nahkoja lukuunottamatta palje on hyvässä kunnossa.

Olen fiksannut kielinahat ja soitellutkin sillä hieman, mutta kulmat vuotavat häiritsevän paljon.

Diskantin saundi on huuliharppumainen, kun taas basso selkeästi tukevampi.

Kertokaapa onko ko. merkki tullut vastaan ja kuka sen on valmistanut ja milloin ja missä?

ftamt

14-06-2010, 01:32:10 #1 Viimeisin muokkaus: 14-06-2010, 01:54:22 käyttäjältä ftamt
1930-luvun loppua voi olla, koska 1930-40-lukujen vaihteessa tulivat ensimmäiset loimunpunaisella selluloidilla päällystetyt haitarit muotiin Saksassa. Hohner ja Rojal Standard olivat havaintojeni mukaan ensimmäisten joukossa valmistamassa punaisia haitareita. Suomessakin tehtiin marjapuuron värisiä ja violetin värisiä 1930-luvulla tilauksesta, mutta ei näin tummanpunaisia kuin vasta 1950-luvun alussa Kuningas- ja Kuningatar-malleissa.Tässä kuvan pelissä ja Rojal Standardissa on juuri samanlaiset pianokoskettimet ja puoliäänikoskettimet samanlaisilla valkoisilla raidoilla. Basson
muotoilukin on samanlainen. Veikkaanpa, että tämä on Rojal Standardin rinnakkaismerkki.
Saksalainen Rojal Standard oli ennen sotia laatumerkki ja 1920-luvun lopulla sitä soitti
sen ajan tunnetuimpiin suomalaisiin hanuristeihin kuulunut Nils Ekman, joka varmasti
teki levyjäkin kahdelle yhtiölle tämän merkkisellä pelillä vuosina 1929-30. Kun tehdas
joutui Itä-Saksan puolelle, niin laatu romahti täysin. Myöhemmät Rojalit ovat paskempia
haitareita, mitä olen tavannut. Vain Firotti ja anteeksi vain, venäläiten pelien ihailijat,
venäläiset turistihaitarit ovat yhtä raskaita soittaa.
Toivo

htoyryla

Onkos tämä Weltmeister Mini sitten jollain lailla tämän hetken versio tuommoisesta, siis http://www.thomann.de/fi/weltmeister_mini_22_12_1_rot.htm.

Jaa että venäläisten pelien ihailijat? Minuakohan tällä meinataan  :)  Pidän kyllä karmoskaa oikein kivana systeeminä, mieluummin sitä soitan kuin viisirivistä, mutta voisivathan ne teknisesti olla parempiakin.

Johan

Kiitokset Toivo Bel Canto kommenteista!

Oletinkin, että kyseessä on jonkun valmistajan rinnakkaismalli sillä juuri näitä Saksalaiset "piirteet" omaavia pikkupelejä esiintyy mielestäni melko runsaasti erilaisilla tuotenimillä ja valmistajaa ei usein ole merkitty näkyviin.
Hatarammilla tiedoilla jää silloin kyllä pelin taustat selvittämättä, mutta näin kyselemällä sitä tietoa sitten kertyy kokeneimpien alan harrastajien kautta.

Nuo mainintasi värien käytöstä pelin iän- ja valmistajan määrityksen yhteydessä laajensivat taas näkemystäni, kun pelin ikää haarukoidaan erillaisten muoto- ja rakenneyksisyiskohtien perusteella.

Kiinnitit myös huomiota pianoharmonikan puoliäänien koskettimissa esiintyviin valkeisiin raitoihin pelin valmistajaa määritellessäsi, siihenkään ei oma kokemukseni vielä riittänyt, mutta olen kyllä kiinittänyt tähän yksityiskohtaan huomiota.
Bel Cantossa on nuo raidat jotaka muodostuvat muatapintaisen sivulevyn valkoisesta tautamateriaalsita, kun koeketin on peitetty kolmella erillisellä pinnoiteliuskalla.

Kantuliassa (-20luvulta) on noiden koskettimien yläpinnat mustavalkoiset, koska muuten mustaan yläpintaan tulee valkoiset reunat kokonaan valkoisten sivupintojen johdosta.

Cooperatiivan kukkamallissa vuodelta -32, taas ovat puoliäänien koskettimet kolmiväriset, keskellä mustaa ja sivut ovat punertavaa helmiäistä siten, että sivulevyjen valkoinen tausta muodostaa yläpintaan nuo valkeat raidat kuten tuossa Bel Canto/Royal Standardissa ja Kantuliassakin.

Olen joskus miettinyt, että johtuvatko nämä ratkaisut siitä, että tuona aikana on haettu pelille erikoispiirteitä tekemällä koskettimet näin, esim tuo Cooperatiiva, tai johtuuko se siitä, että joillakin valmistajilla ei vielä ollut käytössä menetelmää tehdä koskettimen pinnoitusta siten, että se muodostui samasta materiaalista puun päälle, sillä viimemainittujakin kyllä esiintyy jo aikaisemmissakin malleissa.
Tuo monesta palasta tekeminen on varmasti ollut kalliimpi tapa toteuttaa kosketin, mutta jos sillä on haettu näyttävyyttä se on saattanut olla perusteltuakin.

Mitkä ovat kokemuksesi tuon yksityikohtan suhteen?

Cooperativan koskettimisto poikkeaa kyllä muutenkin näistä nykyaikaisista koskettimistoista melkoisesti sillä koskettimet ovat 5cm pitemmät kuin nykyisten pelinen koskettimet ja korkeuttakin koskettimistolla on komeat 19 1/2".
Tämän lisäksi kahva on voimakaammin kallistettu taaksepäin. Ei ole ihme, jos tällainen  painokahvaa on joskus saanut lisänimen "pyykkilauta".

Johan

Kävin galleriassa katsomassa Royal Standardin pelejä ja siellä Toivon mainitsemat tunnistus yksityikohdat näkyvät selkeästi.
1. valikon 3. kuvassa olevassa pelissä aivan sama värisävy ja loiumu pintamateriaalissa, basso-otelaudan muoto ja koskettimien malli, ja kuvan 4. pelissä, jonka palje on auki, on palkeen värityskin sama kuin Bel Cantossa, poiketen vain paljenahkojen värin osalta.

Myös pelien koristelun "muotokieessä" on selkeästi yhtäläisyyksiä.

ftamt

Kyllä nuo koristenut koskettimissa ovat ulkonäön vuoksi ja tämä väriraitojen tekeminen on ollut
melko yksinkertainen homma.Puukoskettimen päälle on liinattu ohut musta selluloidilevy.Sen
jälkeen molemmille sivuille ohuet valkoiset levyt ja niiden päälle mustat levyt. Näin on saatu
yksinkertaitaisella tavalla näyttävän näköinen puoliäänikosketin aikaan. Nuo pitkät pianokos-
kettimet olivat melkein kaikissa 1920- 30- luvun hamonikoissa. Syytä en tiedä, mutta onhan
sekin näyttävämmän näköinen. Tietysti pitkä kosketin on päästä herkempi soittaa, mutta
silloin sormet eivät riitä puoliääniin. Itselläni on New Yorkissa 1931 tehty Galanti & Bross. pianopeli, jossa on pitkät pianokoskettimet, että hyvin yleistä se oli siihen aikaan.
Toivo

ftamt

14-06-2010, 15:11:22 #6 Viimeisin muokkaus: 14-06-2010, 21:18:37 käyttäjältä ftamt
Kyllähän ne muutkin Itä-Saksalaiset merkit samalla tavoin heikkoja esityksiä olivat. Venäläisissä
haitareissa tarkoitankin turistipelejä, joita sai 1970-luvun alussa 50 markalla. Eli melkein karva-
hattu riitti käsirahaa. Kieletkin niissä oli niin epätarkkoja, että kärjet eivät olleet lähellä-
kään laataa. Silloin sanottiin, että tuostahan vetää läpi vaikka karvalakin. Muistattehan ne
pitkäkarvaiset karvalakit, jollaiset Urkilla ja Nikitalla oli päässään. Näin vähän näitä soittimia
arvostettiin siihen aikaan, mutta kun sai halvalla, niin niitä tuotiin urakalla. Huomattuaan soi-
ton opettelun hyvin raskaaksi, ihmiset yrittivät antaa vaihdossa näitä pelejä pois. Muutamat
tuntemani haitarikauppiaat eivät huolineet niitä ilmankaan. En tiedä mihinkä tämä ongelma-
jäte on myöhemmin päätynyt. Ilmeisesti ainakin osa kaatopaikoille.
Se näissä vehkeissä hyvä puoli tietysti on, että omatoimikorjaaja ja perheen lapset saavat
halvalla harjoitus-, hajoitus- ja tutkimuskohteen. Näin tietämys harmonikan "sielunelämästä"
lisääntyy. Samalla tavoin on oma harrastuneisuutenikin näihin asioihin alkanut.
Toivo

Johan

Kyllä noilla "turistipleillä" on oma tilauksensa, itse olen opiskellut näitä asioita kantapään kautta
ja ostanut muutaman vastaan tulleen venäläisen pelin opiskelumielessä.
Ne ovat erinomaisia harjoitusvastustajia, hinta on halpa ja vikoja runsaasti, eikä tule kallista sutta jos harjoitustyö päättyy onnettomasti.
Olen kyllä selvinnyt ilman suuria takaiskuja pyrkien aina ennen korjaustoimenpidettä ratkaisemaan miksi joku yksityiskohta on tehty tietyllä tavallaja miten se toimii.

Kokemus karttuu ja vaikka tekniset ratkaisut poikkeavat melkoisestikin kalliimmista laitteista oppii siinä kuitenkin oivaltamaan miten laite on suunniteltu toimivaksi.
Alkumetreillä tein sillä tavalla, että ennekuin koskin "parempiin" peleihin selvitin aina noista harjoitusvastustajista miten siellä oli asia tehty ja oivallettuani mistä on kysymys siirryin sitten
varsinaiseen kohteeseen.
Niitä koukkimalla olen oppinut yhtä ja toista ja ainakin sen, että siellä laatu vaihelee huomattavasti, joku peli saattaa soida hyvinkin heleästi ja toinen taas on aivan tukossa.

Sitten kun peli on tehnyt tehtävänsä ja käyty perusteellisesti läpi sen voi aina pistää kierrätykseen.


htoyryla

15-06-2010, 13:26:13 #8 Viimeisin muokkaus: 15-06-2010, 17:41:18 käyttäjältä htoyryla
Minulla on kolme noita Venäjän karmoskoita, en ole ruvennut niitä rassaamaan. Kiinnostusta olisi, muttei osaamista eikä oikein aikaakaan. Tai aikaa on muttei sitä riitä kaikkeen  :)

Ensimmäinen niistä, 80-luvulla tehty Trojanda, on melkein soittokelvoton. Sisuskaluista on kuvia täällä http://freygish.com/soitinwiki/index.php/Garmoshka_insides . Pääsin sillä kyllä soittamisen alkuun, mutta kun sain paremman, niin ei tuolla sen jälkeen viitsi edes yrittää. Ilmeisesti se ensinnäikin vuotaa, ja sitten nuo nahat ovat miten sattuu.

Tuo turistisoittimen ja oikean karmoskan ero kiinnostaa. Tällä hetkellä Venäjällä toimii ainakin Tulan ja Shujan tehtaat. Tulan karmoskat tuntuvat olevan nyt ja ennenkin olleen jotensakin arvostettuja. Shujasta on sitten tullut mm. niitä meilläkin pyöriviä Tshaikoja. Niitä varmaan on myyty turisteille aikoinaan. Rajrajbandin Hans Notsten kertoi, että oli hankkinut ensimmäisen karmoskansa, G-duuritshaikan, Murmanskista 1970-luvulla purukumilla. Nyttemmin hän on laitattanut sen kokonaan uuteen uskoon.

Tällä hetkellä Tulan ja Shujan soittimet pyörivät Venäjällä uutena samoissa hinnoissa. Olisin kiinnostunut Tulan pelin hankkimaan, mutta en ole toistaiseksi onnistunut yhteydenotoissa. Virossa on kaveri joka välittää Shujan pelejä. Minulla on 90-luvulla tehty Tshaika joka on kohtuukunnossa kyllä, mutta kaipaan toista sävellajia.

Osa neukkuaikana toimineista tehtaista tuntuu lopettaneen, myös Vjatkan (Kirovin) tehdas jonka juuret taitavat ulottua sinne 1800-luvun puoliväliin. Ja se karmoska jota enimmäkseen soitan on juuri Vjatkalainen, sekin 90-luvulla tehty.

Ei ihan muodostu kuvaa mitä ne turistikarmoskat olisivat olleet. Tänne tuntuu tulleen pelejä samoista tehtaista jotka toimivat edelleen ja tuntuvat tekevän kohtuukamaa. Ukrainanssa tehty Trojanda tosin lienee ollut tarjonnan alapäätä jo aikoinaan. Tosin vaikea tietää mistä tehtaista noita on silloin aikanaan tullut. Ja onko samalla mallilla ja nimellä tehty eri laatua soittajille ja turisteille?

Pianopeleihin ja isompiin näppäinpeleihin en tässä puutu, kun en ole venäläisiä semmoisia harrastanut.